Öljysäiliö 468

Öljysäiliö 468 tulee taas. Entinen öljysäiliö on nyttemmin tyhjennetty ja seiniin on porattu reikiä (2012 kpl, en tarkistuslaskenut itse) ja asennettu valoja ja pytinkiä saa tavallinen kansa käydä ihmettelemässä muutamana syksyn viikonloppuiltana 18-21. Öljysäiliö on ollut nähtävyys jo muutamana syksynä, mutta vasta viime vuonna ehdimme ensimmäistä kertaa säiliötä ihmettelemään. Sijainniksi mainitaan Kruunuvuorenranta, joka kuulostaa hienommalta kuin onkaan. Laajasalo tuntuu jotenkin tutummalta termiltä. Ajelemalla Koirasaarentietä melkein loppuun saakka pääsee perille. Google mapsin mukaan Koirasaarentie 31 on lähes parkkialueen vieressä.

Olimme sen verran hyvissä ajoin liikkeellä, että saimme kohtalaisen läheltä parkkipaikan. Ilta oli vasta hiljakseen tummumassa. Parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka rantatietä pitkin säiliölle. Siellä se lopulta patsasteli. Lamput syttyilivät ja sammuilivat ja väri muuttuu hissukseen illan mittaan. Lyhyellä vierailulla värin vaihtumista ei ehtinyt huomata. Pitäisikin varmaan käydä useampana iltana eri aikoihin paikalla. Säiliön sisällä kaikui mojovasti ja moni lapsi innostuikin siitä kirkumaan raivokkaasti. Taskulamppu olisi ollut poikaa, sillä ulkopuolella valaistus oli melko kehno ja vähän jännitti kiipeillä pimeässä kallioilla hakemassa parasta valokuvauskulmaa.

Elämää suurempi elämys säiliö ei ollut ja valoja kiinnostavampaa melkein olikin nähdä läheltä miten valtava tällainen tynnyri on. On ihan vaikea kuvitella niin suurta öljymäärää, että säiliön saisi täytettyä. Vasta tänä vuonna selvisi, että syttyminen ja sammuminen on säädelty tapahtumaan tuulen nopeuden mukaan, joten se lisää kiinnostavuutta pykälän verran varsinaiseen käyntikokemukseen verrattuna. Nyt tekisi mieli käydä uudelleen, jos sattuisi oikein myrskyinen sää jollekin illalle. Vaihtelun vuoksi kävisin uusintakäynnin vasta loppuillasta, jotta saisin napsittua kuvia punervasta säiliöstä.

Helsingin kaupungin info tämän vuoden säiliöshowsta: http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kruunuvuorenrannan-valotaideteos-oljysailio468-jalleen-auki

Lahden maauimala

Lahden maauimalastakin on ollut tarkoitus kirjoittaa jo pidemmän aikaa, joskin vain lyhyesti. Pääsin ensimmäistä kertaa käymään uimalassa kesällä 2014. En ollut aiemmin edes tiennyt moisesta uimalasta. Paikan erikoisuus syntyy siitä, että uima-allas sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa Suurmäen alastulorinteessä. Rinne tietysti mielletään viistoksi alueeksi, joten ehkä monttu on parempi sana kuvaamaan sijaintia. 

Ajelimme paikalle isäni kanssa polkupyörillä. Minulle oli lainattu isän naisystävän fillaria, kun oma pyörä oli tietenkin kotipuolessa PK-seudulla. Lippuluukulla maksettiin sisäänpääsy. En muista vuoden 2014 hintoja, mutta kun nyt kävimme uudelleen tänä kesänä (2016), maksoi pääsy meille 5,50 € (aikuinen) + 2,80 € (eläkeläinen), kun ostimme vain kertaliput. Sarjalipulla saisi kai jonkinlaista pientä hintaetua. Meidän kerran vuodessa-käynnit olivat kuitenkin ihan kohtuuhintaisia kertalipuillakin. 

Lippuluukulta saimme mukaamme perinteiseen kuminauhaan kiinnitetyn avaimen numerolappuineen. Sillä pääsi lukitsemaan lippuluukkurakennuksessa olevan pukuhuoneen numeron määräämään kaappiin uimiseen tarpeettomat tavarat. Pukuhuoneen vierestä löytyy suihkutila, missä on ollut kummallakin kerralla varsin hyvin toimivat suihkut. Useinhan julkisten tilojen suihkut reistaavat sekä veden tulon, -paineen että -lämpötilan osalta. Suihkun ja pukuhuoneen yhteydessä on myös WC-koppeja. Saunatkin täällä ilmeisesti on, mutta niitä ei ole tullut kokeiltua.

Auringonottoa saa harrastaa altaan sivussa tekonurmella. Maasto on nurmen kohdilla varsin viistoa ja vieläpä poispäin auringosta, joten itsensä paahtamiseen paikka ei ole paras mahdollinen. Kallistuskulma vaikuttaa sellaiselta, että siinä voisi närästyspotilaan kuitenkin olla mukava makoilla (olettaen, että makoillaan jalat alamäen suuntaan).

Kummallakin kerralla vieressä olevassa pienemmässä mäessä on harjoiteltu mäkihyppelyä, mitä on ollut mukava seurata (vaikka en sitä muuten yhtään seuraakaan). Hyppynsä jälkeen harjoittelijat ovat muina miehinä harpponeet varusteineen auringonottajien lomitse hissille ja matkanneet taas ylös seuraavaa hyppyä varten. Jotakin varsin eksentristä tunnelmassa on. 

Jos ja kun sitä auringonottoa tulee kuitenkin harrastettua, niin olisi hyvä mennä altaaseen sen laidalla olevien suihkujen kautta. Näytti kuitenkin siltä, että useimpia ei suihkuttelu kiinnostanut, vaan nurmelta makoilemasta paineltiin suoraan veteen. Iso allas on hienosti 50 metriä pitkä, joten siinä on mukava uida pitkää matkaa, kun ei tarvitse koko ajan olla päädyssä kääntyilemässä. Veden lämpötilaksi kerrottiin 26°C.

Vaikka itseäni ei asia kiinnosta tippaakaan, niin saattaahan se silti jotakuta kiinnostaa, että ison altaan päädyssä on myös jonkin sortin lastenallas. Isonkin altaan hyppyrinpuoleisessa päädyssä on melko matalaa, mutta sinne ei ehkä silti sovi päästää kuin uimataitoisia lapsia. Ison altaan keskivaiheille on merkitty hyppypaikka, mikä tietysti harmittaa tavallista matkauimaria. En nimittäin ole niin kova uimari, että kehtaisin sentään kuntouimariradalle mennä.

Kaikkiaan Suurmäki on suosikkipaikkojani käydä uimassa, kun voi yhdistää oman urheilun ja penkkiurheilun. Harmi, että sen pitää olla Lahdessa saakka. Saisivat perustaa jonkun vastaavan paikan parin kilsan päähän meikäläisenkin kodista.

Budapest #6 Budavári Sikló

27.3.2016

Valoisuus se vaan herättää ihmisen kerta kerralta aiemmin, tällä kertaa klo 6.00. Paitsi, että kello oli tietysti 7.00, koska yöllä oli siirrytty kesäaikaan. Ponkaisin samoin tein pystyyn, korjasin rannekellon oikeaan aikaan ja painelin suihkuun. Suihkun jälkeen pukeutumista, meikkausta ja sitten hiukset vielä märkänä aamiaiselle. Saimme jälleen helposti pöydän aamiaissalista, mutta vasta vaihtoehto B:n, A oli jo varattu. Croissantit olivat selvästi pienempiä kuin aiempina päivinä, mutta ei niistä silti allergiaa tullut. Suosikkimakkaraleikkelettäkään ei ollut, joten jouduin tyytymään meetwurstiin.

Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen pakkailemaan tavaroita ja valmistautumaan kotimatkaan. Laukkujen paino pelotti jälleen, kun piti jakaa mahtumissyistä tavaroita hiukan keskenään. Mm. seuralaisen julisteputki oli turvallisinta kuljettaa lentolaukun sisällä eikä käsissä tai repussa. Teimme checkoutin, jonka yhteydessä piti maksaa vielä jokin vero, mikä oli jo aiemminkin mainittu. Veron hinta oli huikeat 310ft, jonka maksoimme euroissa tai pikemminkin eurona, koska 1 € se vain maksoi. Pyysimme saada jättää matkalaukut vielä hotelliin. Respan poika otti ne tiskin taakse ja sanoi toimittavansa ne myöhemmin matkatavarakaappiin tai aamissaliin, kunhan aamiaistarjoilu päättyisi.

Ihana aamu Budapestissä.

Hyppäsimme metroon ja ajelimme Gellért-vuoren juurelle. Sieltä jatkoimme matkaa raitiovaunulla Sikló-köysiratasvaunua lähimmälle Clark Ádám tér-pysäkille. Alkuperäinen Sikló oli avattu 1870, mutta se tuhoutui toisessa maailmansodassa. Uudelleen se saatiin käyttöön 1986. Siklóon oli pientä jonoa, bussiliput eivät tänne kelvanneet, joten ostimme 2 x single ticket á 1200 ft eli pelkät menoliput. Kyllä alaspäin aina kävelee, kun aiemmin käveltiin jo ylöskin. Mahduimme mukaan jo toiseen lähtevään funiculariin (vaunu?).

Budapestin nollapiste ja taustalla Siklón lippupiste.

Siklón Margit-vaunu.

Kuvataan kuvaajia.

Kummassakin vaunussa on kolme porrastettua matkustajahyttiä, mihin kuhunkin mahtuu henkilökunnan huutelun mukaan 8 henkilöä. Kerralla ylös lähtee siis 24 henkilöä. Hyteissä oli jopa pieni penkki takaseinällä, mutta kukaan ei halunnut istua vaan kaikki seisoivat katsomassa nousun myötä paranevia maisemia. Tunnelma oli varsin historiallinen. Matka ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta ihan hauskoja maisemakuvia sieltä sai kauniille Tonavalle päin.

Korkealle päästiin taas.

Gellért-vaunulla tultiin yläasemalle.

Gellért & Margit ne yhteen soppii..

Aurinko paistoi hienosti tänään, joten napsittiin Kuninkaanlinnan alueesta muutamia uusia kuvia. Näimme myös erään rakennuksen vartijoiden koreografisoidun vaatteiden sukimisoperaation, jossa kumpikin vartija nyki ja oikoi vaatetuksensa taskuja, helmoja ja vyötä ripeästi ja keskenään täsmälleen samaan tahtiin ja lopulta palautuivat jäykkään perusasentoon. Siitä olisi pitänyt ihan saada video, mutta jääköön sekin seuraavalle Budapestin matkalle tavoitteeksi.

Linnan liepeillä.

Söpö kaakaopaikka.

Kuninkaanlinna/Kansallisgalleria.

Koska emme olleet päässeet enää uudestaan kauppahallin turistikauppoihin, tutkimme Kuninkaanlinnan pihalla olevat matkamuistokojut huolella. Löysin onnekseni ohueen puukiekkoon poltetut Budapest-kuvamagneetit, jotka aiemmin jäivät ostamatta tuliaisiksi. Olen vähän kyllästynyt moderneihin kuvamagneetteihin ja innostun aina, kun löydän jostain jännittävästä materiaalista toteutetun magneetin.

Tällä kertaa kävimme tutustumassa linnan sisätiloihin, missä toimi Unkarin kansallisgalleria. Ostimme liput national galleryn permanent collectioniin á 1800 ft. Takit ja suuret laukut piti jättää narikkaan, joka ei näyttänyt maksavan mitään. Takin jätin, mutta käsilaukun kiepautin vartalon poikki ristiin olalle. Kävimme ensin katsomassa paikallisen kuuluisuuden Mihály Munkácsy:n maalauksia, joita olikin yhden siiven täydeltä ja melko taidokkaita töitä olivatkin. Kaverilla oli eräänlainen oma tyyli, mutta joukoon mahtui myös monia ihan erilaisia teoksia. Opaskirja kehui erityisesti kirnuavaa naista (Churning Woman), mutta en ollut siihen erityisen lääpällään. Minua puhuttelivat esim. Storm at the Puszta I, Paris Interior, The Hound ja Seaside at Normandy. Museon Munkácsy-taulut löytyvät täältä, jos ketään kiinnostaa: http://mng.hu/collection?kereses=Mihaly+Munkacsy

Toiseksi katsoimme salin, jonka teokset galleria oli luokitellut masterpieceksi. Joukossa oli kaikenlaista muinaisista egyptiläisistä veistoksista uudempiin teoksiin ja mausteena useampia uskonnollisia maalauksia. Toinen suosikiksi yltänyt taulu, Apple Harvest, ei ollut masterpiece, vaan osui silmiin matkalla Munkácsy-osastolle. Kuva täällä: http://mng.hu/collection?kereses=Karcsay+Lajos

Opaskirjankin mukaan museota kahlaisi päivätolkulla, mikäli haluaisi nähdä kaiken, joten tyydyimme katsomaan nämä kaksi osiota. Kävimme kurkistamassa museokaupan tarjonnan, mutta emme löytäneet ostamista, osin taas käsimatkatavaran painorajoitusten takia. Jos ei matkatavaroiden painon kanssa olisi ollut jo valmiiksi ongelmia, olisin ostanut museokaupasta Munkásyn teoksia esittelevän kirjan.

Päästyämme ulos intouduimme menemään päiväsumpille- ja skumpille Linnavuorelta löytyvälle terassille Budapest Terrace. Sumppi eli irish coffee meni seuralaiselleni ja minä tilasin Hungaria-piccolon. Oli ihana keväinen ilma oli ja saatiin vielä viimeinen hyvä pöytä aidan vierestä. Paikassa oli myös hyvin toimiva wifi. Katselimme siis maisemia, nautimme juomista, napsimme parit selfiet facebookiin ja otimme kaiken irti viimeisestä päivästämme Budapestissä. Poistuessamme oli joka pöytä täynnä, vaikka saapuessamme vain aidanvieruspöydät oli täytetty, hyvään väliin siis ehdimme tännekin.

Budapest Terracella.

Uusi lempijuomani Hungaria <3

Unkarissa ollaan.

Käytimme hyväksi museolippuihin sisältyvää tarjousta päästä ilmaiseksi vessaan, joten palasimme vielä sadan metrin päähän gallerian kahvioon. Kukaan ei tällä kertaa edes kysynyt lippuja. Käsienkuivain ei toiminut eikä paperia ollut, mutta ulkoilman tuulenvire kuivasi käpälät pian. Lähdimme etsimään reittiä alas kukkulalta, kävimme kuvaamassa vielä siklóa sen poikkisillalta käsin ja vähän alhaaltakin.

Siklóon oli kertynyt vähän jonoa.

Mitenköhän kauan se tämä suti on ollut unohtuneena Siklón rinteeseen.

Terassilla istuessamme olimme keksineet, että käymme vielä katsomassa vastarannalla näkyvän suuren kirkon (Szent István-bazilika, 1905), joten tepasteilmme jälleen ketjusillaan yli ja kohti kirkkoa. Kirkon sisältä kantautui kova musiikin pauhu, joten sinne ei tehnyt mieli ostaa lippuja. Toisessa kioskissa myytiin lippuja torniin, mikä kiinnosti hiukan. Kapusimme siis hiki päässä portaita, lisää portaita ja vielä vähän portaita (Wikipedian mukaan portaita on 364), ja havaitsimme tulleemme keskuskupolin reunalle näköalatasanteelle. Kupolin korkeudeksi kerrotaan 96 metriä, mutta näköalatasanne kupolin alapuolella oli tietysti useita metrejä vähemmän. Räpsimme kuvia vähän joka suuntaan, ja sitten säästimme jalkojamme ja ajelimme hissillä alas puolimatkaan ja kävelimme portaita alas loppumatkan.

Sieltä se Basilika jo pilkottaa.

Szent István-bazilika.

Portaat eivät loppuneet kesken.

Budapestin kattojen yllä.

Kuninkaanlinna/Kansallisgalleria, tuolta tultiin tepastaen.

Melko korkealla oltiin.

Pest.

Otti kupoliin.

Lähdimme hieman arvaillen etsimään metroasemaa, mikä löytyikin nopeammin kuin olimme kartalta katsoneet, joten tietenkin se oli eri asema, kuin mitä luulimme. Painelimme alas laiturille, minkä jälkeen luulimme olevamme väärällä laiturilla. Vaihdoimme laituria ja hyppäsimme junaan, jolloin huomasimme olleemme ensin oikealla laiturillla ja nyt väräässä junassa. Jäimme pois seuraavalla pysäkillä ja vaihdoimme taas toiselle laiturille. Saimme toki tämän ansiosta nähdä Oopperatalon (Magyar Állami Operaház, 1884) ja valokuvattua senkin pintapuolisesti.

Oopperatalo.

1-metrolinjan Opera-asema.

Lopulta pääsimme oikeaan suuntaan ja vaihdoimme junaa parikin kertaa, että pääsimme Fővám tér ja siitä kävellen Váci utcalle ja siellä La Botte-ravintolaan. Tilasin slowly cooked pork tenderloinin ja seuralainen spagetti bolognesen. Ruokaa saatiin odottaa melko kauan, olihan pork sentään slowly cookedia, mutta maku oli odotuksen väärti. Ehdimme odottelusta huolimatta syödä, käydä ravintolan WC:ssä ja matkustaa hotellille ajoissa hakemaan tavaroita. Tavarat oli siirretty aamiaissaliin aivan kuten respan poika oli luvannutkin.

La Botte.

Porsasta.

Kipaisimme matkalaukkuinemme jälleen kotiasemallemme Keleti pályaudvarille. Matkustimme 4-junalla Kálvin térille, mistä vaihdoimme 3-junaan kohti Kőbánya-Kispest-asemaa. Matkalla join pois edellistä iltaa varten ostetun kahvijuoman, joka ei ollut mahtunutkaan kurkusta alas enää illalla. Kőbánya-Kispestissä siirryimme helposti kylttien ohjaamana bussiaseman puolelle laiturille odottamaan lentokentälle vievää 200E-bussia. Bussi tulikin pian ja ajoi päätepisteeseensä Terminaali 2:lle. Matka kesti taas parikymmentä minuuttia.

Lentoaseman kulmilla näimme valko-kirjavan kissen hölkyttelemässä bussin rinnalla jalkakäytävää pitkin kohti kenttää. Minne lie oli sekin matkustamassa? Check-in-tiskeille oli kauheat jonot, mutta onneksi löysimme automaatin, jolla saimme tehtyä finnairin check-in nopeasti, kun kukaan muu ei tuntunut haluavan käyttää automaatteja. Saimme paikat 26C ja -D, käytävänvieruspaikat, lähtöportti A10.

WC:n kautta siirryimme turvatarkastukseen, joka meni sujuvasti, joskin matkalaukkukin piti täällä laittaa muoviastiaan, ja oli kova homma pukea päälleen takaisin kaikki rannekkeet, kellot, vyöt, spider holster, kamera, hiuspinnit jne, jotka tarkastusta varten piti riisua. Kentällä oli kuuma ja vettä oli pakko saada. Seuralainen herrasmiehenä kipaisi ostamaan pari pulloa vettä, mikä hotkaistiinkin sekunneissa kurkusta alas. Ostimme myös parit pullot muuta juomaa, osa itselle, yksi tuliaisiksi.

Loppuajan katselimme huvittuneina, kun pari ständi-työntekijää yritti houkutella ohikulkijoita jututettavaksi myyntiosastolle. Pari jäikin naismyyjän koukkuun, vaikka useimmat kieltäytyivät tarjouksista. Lopulta siirryttiin sitten WC:n kautta portille, missä olikin jo meidän ryhmän boarding täydessä vauhdissa ja jonokin hälvennyt sen verran, että melkein suoraan kävelimme sisään koneeseen. Matkatavaroita ei onneksi kukaan tahtonut vieläkään punnita, mutta koneessa sisällä niiden kanssa meinasi syntyä ongelmia, kun lentoemäntä ei antanut nostaa matkalaukkua ylälokeroon. Sinne haluttiin kuulemma vain kevyempiä tavaroita ja takkeja. Kone oli emon mukaan tulossa niin täyteen, että kaikki tila varmasti menisi parempiin suihin.

Sain yllätyksekseni työnnettyä laukun penkin alle, mutta kyllähän se puolet jalkatilasta siinä söi. Vieruskaveritkin ihmettelivät eikö sitä voisi ylös nostaa. Koneen takaosaan jäi kuitenkin muutama vapaa paikka, minkä myötä jäi myös tilaa kahdelle laukulle, joten sain onneksi laukun kuitenkin ylähyllylle pois tieltä. Lento sujui muuten mukavissa merkeissä. Shamppanjat saatiin ostettua ja mukaan saatiin taas lasi-lasit sen juomiseen. Sipsejä meillä oli mukana omasta takaa. Sipsipussit pullistuivat taas koomisiin mittasuhteisiin, kun ilmanpaine taivaalle noustessa muuttui riittävästi.

Loppu-shamppikset.

Pulleaa pussia.

Laskeuduimme Seutulaan 10 minuuttia etuajassa. Matkalaukkuja ei tietenkään tarvinnut odottaa, joten vaellettiin ripeästi suoraan ulos saakka. Maksoin terminaalilla vielä parkkikuitin ja ajelimme lentokenttäbussilla P4A:han, missä auto kiltisti ja ehjänä, joskin huurteisena, odotteli meitä. Kivasti se kuitenkin hurahti käyntiin ja pian pääsimmekin jo kurvaamaan sillä kotejamme kohti.

Loppukaneettina todettakoon, että Budapest oli loistokaupunki ja vaikka vähän odotuksiakin kuvien ja historian perusteella oli, niin kaupunki ylitti ne moninkertaisesti ja heittämällä. Ei varmasti jäänyt ainoaksi kerraksi, koska niin paljon kaikkea kiinnostavaa jäi vielä tällä reissulla näkemättä.