Puerto de la Cruz - día 4 - Loro Parque

11.11.2015

Päivä alkoi aamu-uinnilla kahdeksan maissa. Aamiainen sujui ilman yllätyksiä. Aamutouhujen jälkeen kävelimme muutaman minuutin matkan Los Reyes Catolicos-aukiolle, mistä lähtee maksuton "juna"-kyyti Loro Parqueen eli papukaijapuistoon.

Aamu-uinnilla.

Jono junaan oli melkoinen emmekä mahtuneet ensimmäiseen junaan. Pysäkillä pyörivä mies piti onneksi järjestystä tiukasti yllä eikä antanut ihmisten rynniä kilpaa kyytiin vaan jokainen pääsi jonotuksen mukaisessa järjestyksessä. Junamatka kesti noin vartin. Tunnelma oli tiivis ellei peräti ahdas. Polvet oli lomitettava huolellisesti vastapäätä istuvan henkilön kanssa tai muuten ne olisi joutunut vetämään rintaan.

Los Reyes Catolicos-aukio

Loro Parqueen vievä juna.

Perillä vasta ruuhka oli, kun puistoon tungeksi lukuisilla eri kulkupeleillä paikalle saapuneita turisteja. Tungeksimme muiden joukossa lippuluukun ohi ennakkolippujentarkistuspisteelle, missä lippu napattiin meiltä pois. Useimmilla tuntui olevan ennakkolippu, joka ainakin meidän tapauksessa maksoi 34 € / nupo. Ensimmäisenä oli vastassa pakollinen kuvaus kahden papukaijan kanssa. Se oli oikeastaan ihan hauska juttu, kunhan vaan huolehtivat papukaijojen tauotuksesta kunniallisesti.

Puiston sisäänkäynti.

Puistossa oli paljon muitakin eläimiä kuin nimessä mainittu papukaija. Ensimmäisenä kohtasimme Gorillan, jota oli kuvakilven mukaan jopa Michael Jackson käynyt katsomassa. Gorillaa hauskempia eläimiä löytyi tietysti pingvinaariosta. Se oli melko suuri ja hieno laitos, missä turisti asettui pyöreän pingvinaarion ympäri pyörivälle liukuhihnalle, joka eteni mukavan hitaasti. Siinä ehti nähdä hyvin eri puolilla majailevat erilaiset pingviinit ja vähän pingujen sukeltelua ja kiitouintia myös. Hupaisaa miten helposti pingu pystyy ponnahtamaan vedestä jäälle suoraan pystyasentoon joutumatta kampeamaan itseään minkään välivaiheiden kautta tolpilleen.

Gorilla.

Pingvinaarion asukkaita.

Pingviinejä.

Uimasillaan.

Pingviini pinnan alla.

Sitten olikin jo aika kiiruhtaa katsomaan miekkavalasnäytöstä. Valtavan katsomon täyttyessä hitaasti pilailtiin yleisön kustannuksella näyttämällä aina isolla screenillä jotakuta henkilöä yleisön joukosta ja liittämällä kuvaan jonkinlainen humoristinen puhekupla. Ihan hupaisaahan se enimmäkseen oli, kun eräskin herra ei edes huomannut ajatuksiinsa uppoutuneena olevansa kuvauksen kohteena ja puhekuplaan liitettiin oluttuopin kuva. Hieman kiusalliseksi sen sijaan kävi, kun erästä nuorta pariskuntaa yritettiin yllyttää pussailemaan. Siitä ei tullut mitään. Tiedä olivatko ehkä sisko ja veli vai ehkä täysin tuntemattomat toisilleen vai mikä oli ongelma, mutta tyttöparkaa nolotti niin kauheasti, että ihan kävi jo sääliksi.

Miekkavalas-stadion.

Esitys oli kuitenkin hieno, vaikka mediassa onkin hiljattain kiistelty kauheasti siitä kärsivätkö eläimet altaissaan ja ovatko yrittäneet peräti itsemurhaa ja onko niitä kiusallaan pidetty ahtaaseen lääkintäkarsinaan teljettyinä. Tottahan se on, että eläinten luonnollisin asuinpaikka olisi valtameri, mutta puiston mukaan heidän miekkavalaansa on heikossa kunnossa ja/tai laumoistaan eksyneenä pelastettu sinne ja niillä on eläinlääkärien mukaan edelleen jokin vika tai tila, jonka vuoksi eivät enää pärjäisi luonnossa. Joku valaista oli peräti syntynyt täällä. Hyvinvoivilta ja kouluttajiinsa kiintyneiltä ja luottavaisilta näyttivät nämä eläimet kuitenkin minun mielestäni.

Miekkavalas ja kouluttaja.

Roiskis.

Esittäytyminen.

Esityksessä miekkavalaat joka tapauksessa esittelivät erilaisia hyppyjä, temppuja ja välillä itseään. Etummaiset katsomon rivit oli merkitty spash zoneksi ja niillä istuvat ihmiset saivatkin useampaan otteeseen melkoisia roiskeita päälleen, kun valaita käytettiin ihan tarkoituksella pärsimässä vettä pyrstöillään altaan reunalla. Ihan niin ketteriä ja monipuolisia eivät valaat olleet kuin delfiinit, mutta melkoisen nokkelilta eläimiltä ne siltikin vaikuttivat.

Pyrstöajelua.

Loiskautus koko porkan voimin.

Katsomon tyhjentyminen kesti tolkuttoman kauan, kun esitys oli ohi. Kun pääsimme ulos, piti jo lähteä kohti merileijona-stadionia katsomaan seuraavaa esitystä. Merileijonat vasta olivatkin fiksuja, notkeita ja ketteriä. Tämä oli puiston ylivoimaisesti paras ja hauskin esitys. Erityisesti pallojen tasapainottelu ja hyppyyttely kuonon päällä täydessä vauhdissa teki vaikutuksen.

Merileijona-stadion.

Siivoushommia ennen esityksen alkua.

Pallon kanssa portaat ylös.

Pallon kanssa liukumäki alas.

Estehyppy.

Merileijonilla oli vähän pienempi katsomo, joten se tyhjeni hieman nopeammin. Meille jäi aikaa palloilla hieman ympäristössä katselemassa lukuisia erilaisia lintuja. Sen jälkeen oli aika lähteä katsomaan delfiiniesitystä. Delfiiniesityskin oli erinomainen, mutta sen näkeminen hassunhauskojen merileijonien perään ehkä latisti sitä hieman. Paras olisi pitänyt voida jättää viimeiseksi, mutta sitähän me emme tienneet vielä aikataulua suunnitellessa. Delfiiniesityskin tarjosi yllätyksellisen ja hienon elementin, kun papukaijoja lennätettiin altaan yllä ja katsomon poikki esityksen aluksi. Muuten delfiiniesitys oli perusdelfiinikauraa.

Delfiinisurffausta.

Pallojen kopautukset.

Perämoottorit.

Hyppy renkaan läpi ylös ja voltin jälkeen renkaan läpi alas.

Delfiinien jälkeen katselimme jälleen valkoisia tiikereitä, lisäksi löysimme jaguaareja ja kiertelimme katsomassa lisää lintuja. Seuramiehen oli taas nälkä, joten menimme kahvilaan, missä hän tilasi oluen ja jabon ibericolla täytetyn leivän. Minulla ei ollut nälkä, joten tilasin vain siiderin. Yritimme ensin sitä, että herra tilaa kaikki tavarat kerralla, mutta sidra-sana aiheutti vaikeuksia, vaikka ei sitä kovin monella tavalla voi lausua. Kun puutuin sitten keskusteluun ja lausuin omalla luontaisella kyvykkyydelläni sidran, niin johan rupesi lyydia kirjoittamaan. Ehkä ratkaisevaa oli d:n lausunta, joka monissa maissa on käyttämäni pehmeä d eikä kova kuten Suomessa (vrt. b ja p, myös d:n voi lausua kahdella tavalla, vaikka sille on vain yksi merkki). Tai sitten tarjoilija vain kuuli huonosti matalampaa ääntä muun taustamelun joukosta, mutta astetta kimakampi ääni meni perille. Eipä se jamon iberico sitten ollutkaan muka hyvää, joten päädyin syömään jämät leivästä, koska kyseinen jamon taas on minun suosikkejani.

Unelias lintu.

Laiskiainen.

Kaija.

Valkoiset tiikerit.

Valikoima kaijoja.

Jaguaari.

Mustat joutsenet.

Mangusteja.

Tukka on hieno.

Söpö pinkki kaija.

Vielä oli katsottavana papukaija-esitys ennen kuin voisimme harkitakaan puistosta poistumista. Siellä tulimme paikalle valitettavasti niin viime tippaan, että jouduimme kauas takariviin. Hienointa täälläkin oli lintujen päitä hipova ylilento, mutta olivat papukaijojen suorittamat temputkin kivoja. Nähtiin lintuja mm. pyöräilemässä, kokoamassa yksinkertaista palapeliä, laskemassa matemaattisia yhtälöitä, pihistelemässä tavaroita ja puhumassa espanjaa.

Papukaija juttelee kouluttajan kanssa.

Papukaijojen jälkeen kiersimme pikaisesti loputkin puiston reuna-alueista. Täältä sentään löytyi orkideatunneli, joka hyvitti hieman orkideapuiston näkemättä jäämistä. Jonkinlainen filmikin olisi näytetty, mutta sen jätimme väliin. Matkalla ulos pysähdyttiin vielä katsomaan minkälainen kuva meistä tuli kaijojen kanssa. Se oli sen verran kiva, että ostin sen mukaani.

Orkideatunneli.

Orkideoja.

Kukka.

Kalatunneli.

Kalakeitto.

Ulkona asetuimme taas junajonoon, missä piti taas odottaa seuraavaa junaa. Paluumatkalla junaan nousemista ei valvottu, vaan rynnimiskäytäntö ratkaisi kyytiin pääsemisen. Olimme kuitenkin sen verran hyvin sijoittuneet, että ehdimme vaivattomasti kyytiin.

Hotellille palasimme kuohuviinikaupan kautta. Korkkikokoelmani oli käydä huonosti, kun seuralaiseni ryhtyi avaamaan pulloa ja korkki ampaisi pyytämättä ja yllättäen parvekkeen katon kautta alas jonnekin hotellin pihalle. Pelästyimme, että se vielä napsahti jonkun päähän siellä, emmekä heti uskaltaneet paljastaa olevamme syyllisiä kurkkimalla parvekkeen reunan yli maihin. Hetken päästä kuitenkin kävimme katsomassa kaiteen yli, mutta alhaalla elämä jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei siellä onneksi istunutkaan kuin pari miestä ja ilmeisesti korkki ei ollut osunut kummankaan kupoliin. Kokoelman ylläpito oli minulle kuitenkin sen verran tärkeä juttu, että hetken perästä ajelin hissillä alas ja menin muina naisina muka vähän katselemaan ympärilleni pihalla. Melko pian korkki osui silmiini erään tyhjillään olevan pöydän luona. Sieppasin sen mukaani ja häivyin takaisin huoneeseen. Seuraavaksi kerraksi lienee syytä hankkia korkille laskuvarjo.

Ostimme kokeeksi myös uutta makua sipsejä, mutta ne olivat pettymys. Harmi kyllä ei jäänyt mieleen mikä maku sipseissä oli, että tietäisi välttää niitä jatkossa. Onneksi tiedän kuitenkin nykyään jo sen, että mikään maku ei voita tavallista suolalla maustettua perunalastua! Kohtalaisen hyviä makuja on, mutta paras on pelkkä suola.

Illalla omistimme aikaa kauppojen kiertelyyn. Tavoitteena oli löytää äidin toiveesta Kanarialla aiemmin yleisesti myytyä mustaa saippuaa, jota ei täältä tuntunut löytyvän mistään. Ihan sattumalta kävin katsomassa erään huomaamattomassa nurkassa olevan pienen kellariliikkeen näyteikkunaa, mistä tunnistin välittömästi tutun pakkauksen. Rynnin puolijuoksua sisälle huutaen "Black soap!? Black soap!?" ja toivuttuaan hämmennyksestään, myyjä osoitti missä hyllyssä niitä oli. Ostin heti 5 kpl. 3 äidille, yksi mummolle ja yksi itselle. Samalla kierroksella saimme myös hankittua postikortit ja -merkit sekä pakollinen matkamuistosormustin.

Illallispaikkan etsimiseen meni taas jonkin aikaa. Teki mieli paellaa lihalla, mutta useimmilla ravintoloilla oli vain kalat- ja äyriäiset-versio tarjolla, mikä ei kala-allergikolle sovi. Löysimme kuitenkin rantakadulta oikean ravintolan La Taberna del Lago, jonka menusta olimme jo joskus aiemmin bonganneet meat paella for two:n. Valintaa ei tarvinnut katua, paella oli taivaallista. Tilasin oheen lasillisen punaviiniä, joka sekin oli yllättäen erinomaista ja vieläpä kunnollisessa viinilasissa tarjottu. Alkupaloiksi meille tuotiin viipaleet pitsaa, joka sekin oli todella hyvää. Tämä oli koko matkan paras ateria! Kerrankin päivä päättyi kaikin tavoin onnellisissa tunnelmissa.

Paellalla.

La Taberna del Lago

Puerto de la Cruz - día 3 - jardines

10.11.2015

Heräileminen alkoi kahdeksan maissa aamulla ilman herätyskelloa. Kauhea selkäkipu oli taas vaivannut loppuyöstä. Hiki oli myös pinnassa ja suihkuun oli pakko päästä välittömästi. Suihkun jälkeen oli voideltava hipiää ennen kuin pääsimme lähtemään aamiaiselle. Unohdimme ottaa aamiaiskortin mukaan, mutta onneksi sitä ei tälläkään kertaa kukaan halunnut tutkailla.

Aamiaiseksi valikoitui parit croissantit, leipää, juustoa ja makkaraviipaleita. Testiksi otin myös yhden makean pasteijatyyppisen suupalan, mutta sen sisällä oli marmeladin lisäksi myös inhottavia sattumia, joten se "herkku" jäi syömättä.

Aamupalan jälkeen lähdimme kipuamaan Jardin Botanicolle (Jardín de Aclimatación de La Orotava, perustettu vuonna 1788). Reitti oli mutkikas ja mäet jyrkkiä. Läkähdys iski jo alkumatkasta. Matkalla piti pysähtyä tasaamaan hengitystä moneen otteeseen. Yhden tällaisen otteen aikana näimme kuivuneen joenuoman pohjalla kukkoja. Erikoinen näky kaupunkimaisissa olosuhteissa.

Jardin Botanicon portti.

Korkeusero.

Merkillisiä runkoja ja terälehtikuja.

Lopulta pääsimme puistoon saakka. Sisäänpääsy oli kevyet 3 € / hlö. Puistossa oli paljon erilaisia puita, joten se tarjosi mukavan varjoisan tunnelman. Alue oli onneksi myös tasainen, joten läkähtyminen jäi vähemmälle. Alueella oli paljon penkkejä, missä istuskelimmekin moneen otteeseen ihastelemassa ympäristöä. Joku oli tullut puistoon juoksulenkille ja kirmasi ohitsemme toistuvasti kovaa vauhtia.

Kolibrikukka.

 

Jonkin verran kasveja oli kukassa. Puut eivät olleet mitä tahansa kuusia ja koivuja, vaan useimmat jollain tavalla varsin merkillisen näköisiä. Opaskirjan mukaan kyseistä puistoa käytettiin aikoinaan trooppisten kasvien siirtämisessä jonkinlaisena totutteluympäristönä ennen kuin niitä lähdettiin viemään taas pohjoisemmaksi ja viileämpiin ilmoihin. Me totuttelimme puiston ilmastoon noin tunnin ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa.

Päivän toinenkin kohde oli puisto - Jardin Taoro. Sinne oli sen verran matkaa kävellen, että vilvoittelimme puolivälissä pienessä kahvilassa medio litre sangrialla. Paikan tarjoilija ryhtyi heti puhumaan kaikki osaamansa suomenkieliset sanat ja lausuntakin osui melko nappiin. Sangria maistui ensipuraisulla melko väkevältä, mutta juoma parani lasi lasilta loppua kohti. Kannun pohjalle oli kaadettu säilykehedelmäsalaattia, mikä oli ihan kiva lisä. Lusikoimme hedelmänpalaset kitoihimme, kun juoma oli hörpitty loppuun.

Teide pitää aina silmällä.

El Salmantino

Medio litre sangria.

Matkan varrelle olisi pitänyt osua pieni orkideapuutarha, mutta vaikka löysimme oikean osoitteen, niin mitään puutarhaan viittaavaakaan emme löytäneet, joten saimme tyytyä talsimaan suoraan Jardin Taoroon. Se paljastui melko laajaksi rinnepuutarhaksi, jossa oli useampia vesielementtejä. Puiston yläosissa sijaitsi paikkakunnan vanhin hotelli Grand Taoro (avattu 1890), joka tosin ei enää taida olla hotellikäytössä. Hotellin ympäristössä oli laajempi tasainen alue, joka tuntui olevan enimmäkseen urheilukäytössä (vaikka alueella olikin kielletty korkokengät, polkupyörät, koirat ja jalkapallot) eikä kauneuskäytössä. Täällä pään ylitse lensi kuitenkin kauniiksi tuomittava keltainen undulaatti-papukaija-tyyppinen lintu, joka näytti lentäessään tennispallolta. Valitettavasti se katosi yhtä nopeasti kuin lehahti paikalle, joten emme saaneet siitä kuvaa. Sen verran ehdimme kuitenkin sitä tarkastella, että tennispallo se ei joka tapauksessa ollut.

Vesieste Jardin Taorossa.

Maisema kaupungin yllä.

 

Jardin Taoron laidalla oli myös Jardin Aquatico Risco Bello-kahvilan pihassa, mutta se tuntui olevan suljettu. Maassa lojui kyltti, joka kertoi hintojen olevan 4 € / 2 €, ilmeisesti aikuiset / lapset. Näimme yhden lammen, jonka vesi oli sameampaa kuin Vantaa-joen. Erotimme juuri ja juuri lammen olevan pullollaan karppeja ja yksi kilpikonnakin pilkisti hieman pintaan. Kahvilan piha oli kaunis paikka, mutta kahvihampaita ei juuri nyt kolottanut, joten lähdimme vähitellen hilautumaan rinnettä alaspäin ja kohti hotellia.

Lago Martianezin altaat näkyvissä.

Dulce María Loynaz

 

Risco Bello-kahvila.

Kahvilan vahtikissa.

Kilpikonna ja karpin hailakka hahmo alalaidassa.

Matkan varrelta löytyi melko suuri Hiperdino-marketti, mistä ostimme parit kahvijuomat, keksejä, sipsejä, jääteetä ja oluen. Parvekkeella nautitun eväshetken jälkeen menimme koeajamaan hotellin uima-altaan. Veden mittasimme 22-asteiseksi. Aurinko ei paistanut enää hotellin pihaan, vaan oli siirtynyt ympärillä olevien korkeiden hotellien taakse. Emme siis jääneet ottamaan aurinkoa vaan menimme uinnin jälkeen takaisin huoneeseen ottamaan suihkut ja lepäilemään parvekkeelle. Kirjoittelimme muistiin päivän tapahtumia, selailimme nettiä ja googletimme mm. sangrian ainesosia.

Eräs pulu kävi laskeutumassa parvekkeemme kaiteelle, vaikka seisoimme sillä hetkellä ihan vieressä parvekkeen ovella. Hotellilla tuntui olevan vakiopulut, jotka seikkailivat parvekkeelta toiselle ja välillä uima-allasalueellakin. Päivän mittaan olimme nähneet aika mukavan kirjon eläimiä. Aamulla kukot, kävelymatkoilla pari kissaa, suuria perhosia, liskoja, tennispallolintu ja nyt puluja. Vau!


Illalla ehdimme kaupungille vasta hämärän laskeuduttua. Näimme vielä yhden kissan. Se oli harmaa ja takkuinen ja piti majaa erään rantabulevardin talon puutarhassa aidan liepeillä. Eräs eukko yritti silittää sen päätä, mutta sai läimäisyn tassusta.

Kiertelimme aikamme ympäriinsä. Olimme hieman harkinneet syövämme kirkkoaukion laidalla olevassa ravintola Marquesassa, mutta kirkon eteen leiriytynyt rummuttajaryhmä sai meidät muuttamaan suunnitelmaa. Jatkoimme kiertelyä, mutta koska mikään muukaan ravintola ei vetänyt meitä riittävästi puoleensa, palasimme sittenkin kirkkoaukiolle. Rummuttajat olivat onneksi häipyneet. Asetuimme Marquesan terassille, missä meitä viihdytti pari kitaransoittelijaa. Vanhemmiten olen alkanut arvostaa enemmän ja enemmän espanjalaistyyppistä akustista kitarointia, joten heitä oli ihan ilo kuunnella.

Kirkko iltavalaistuksessa.

Ravintola Marquesa

Ravintola itsessään ei tarjonnut kummoistakaan nautintoa. Palvelu oli hidasta. Ruokaa jouduimme odottamaan yli 45 minuuttia, mikä oli helppo laskea kirkon kumautellessa aikamerkkejä 15 minuutin välein. Tilaamani talon valkoviini oli kuin limunaatia ja tarpeettoman makeaakin. Seuralaiseni tilaama liha oli heikko esitys, mutta siihen kuulunut viherpippurikastike kuulemma onnistunut. Itse olin tilannut puolikkaan kanan ryppyperunoilla ja punapippurikastikkeella, joka annoksesta puuttui. Mutta koska annosta oli odotettu niin kauan, en enää muistanut kuuluiko siihen jotain kastiketta vai ei. En siis kehdannut asiasta ryhtyä valittamaankaan. Ruoka oli joka tapauksessa tappavan kuiva. Tarjoilijakaan ei kysynyt lautasia keräillessään maistuiko ruoka, joten valittamiselle ei tullut luontevaa tilaisuutta. Toista kertaa ei tarvitse tähänkään ravitsemusliikkeeseen eksyä. Se on harmi, sillä sijainti ja musisointi tekivät siitä muuten tunnelmallisen ja kivan paikan.

Kuiva kana ja ryppyperunat.