Miksi ihmeessä joku treenaa maratonia varten, kun on paljon hauskempaa osallistua kaksi kertaa vuodessa Stockmannin Hullujen Päivien raviin? Yhdet Hullut Päivät tarkoittavat ravikierrosta 5 peräkkäisenä päivänä. Huolellisesti suunnitellusta ravaamisesta ei tule edes hiki. Käsivarsien lihaksia voi jälkikäteen hieman pakottaa riippuen mukaan tarttuvien ostosten painosta. Lisäksi jokaisen kilpailijan on mahdollisuus palkita itsensä kierroksella tehdyillä ostoksilla, kun taas maratonilla voittajia ei ole kovin montaa. Treenaaminenkin on paljon rennompaa, koska kerran opittu taktiikka toimii jatkossakin. Osallistuminen ja onnistuminen ei edellytä kuukausien konkreettista harjoittelua.
Hullujen Päivien ravi on kätevintä suorittaa jossakin muualla kuin Helsingin keskustan Stockmannilla. Sattumalta kotia lähinnä oleva Jumbo on siedettävän rauhallinen. Liikkuminen onnistuu sujuvasti ja joskus pystyn spurttaamaan vauhdikkaammin jopa parikymmentä metriä. Hullujen Päivien mottoni on: tunne Stockmannisi. Kun tietää etukäteen mitä missäkin kerroksessa on, ja mitä tuotteita ja merkkejä myydään missäkin osassa tavarataloa, on helpointa kirjoittaa ostoslista kiertojärjestykseen. Sen verran pro olen jo itse, että pystyn suunnittelemaan myös sille keskustan Stockmannille hyviä ja ripeitä reittejä.
Ostoslistaa kirjoitetaan Hulluja Päiviä edeltävällä viikolla. Luetteloa selataan luonnollisestikin töissä tai WC:ssä, jotta normaalista elämästä ei kulu aikaa "hukkaan". Ostettavat ja harkittavat tavarat kirjoitetaan ensin päivä- ja löytymisjärjestykseen. Listalle merkitään tuotteen nimen lisäksi vähintään hinta. Joskus on helpompi suunnistaa oikean tavaran luokse, kun jo kaukaa ihmisvilskeen läpi näkee, että kyseisellä suunnalla on oikeanlainen hintakyltti. Lopulta tuotteet järjestetään siihen järjestykseen missä ne todennäköisimmin on helpointa kiertää tarkistamassa ja ostamassa ilman turhaa eessuntaassun-tassuttelua.
Töistä kannattaa lähteä viisi minuuttia etuajassa. Sitten on päätettävä mihin pysäköi auton. Valotaulun mukaan suosikkihallissani oli tänään vain 16 paikkaa vapaana. Paikka löytyi kuitenkin juuri siitä mihin halusinkin pysäköidä. Tämä on luultavasti sen lainatun viisiminuuttisen ansiota. Eikä pidä antaa valotaulujen pelotella. Koska olen liikkeellä yhdellä autolla, 16 paikkaa riittävät. En tarvitse 238 vapaata paikkaa uskaltaakseni ajaa halliin.
Ostoslistahan on suunniteltu alkamaan juuri siitä kerroksesta ja siltä ovelta mistä astun sisään. Ensin huppari urheiluosastolta, sitten astiaosastolle harkitsemaan ja hylkäämään ostoajatukset. Matka jatkuu kylpyhuonetekstiileihin. Mukaan tarttuu kylpyhuoneen matto. Suunta orkideahyllyn kautta kukkapuolen kassalle. Akateemisen kirjakaupan läpi kurvaus OneWayhin. Nopealla silmäyksellä määritellään onko missään oikean värisiä pinkkejä tuotteita, ja kierretään katsomassa vain ne. Turha on katsella kaikkia hyllyjä, kun tietää mitä haluaa.
Alakerta kutsuu. Globalin osastolla myydään neuletakkeja. Ostoslistalle valitaan vain sellaisia vaatteita, joita ei tarvitse sovittaa, vaan koon voi aavistaa etukäteen. Koruosaston kello ei ollut tarpeeksi mahtava, koska kellolle ei oikeaa tarvetta. Ruokaosastolta voi poimia mukaan kaikkea suunnitelematontakin, koska elintarvikkeille on aina käyttöä. Leipää, brietä, salaattia, oliiviöljyä, limonadia... Ja taas kassan kautta ulos. Vain Herkun kassalla on hieman jonoa. Kiitos pakkaajatytön, sujuu viimeinenkin kassatapahtuma jouhevasti.
Jotta ostoskipitys varmasti sujuisi nopeasti, on oltava valpas: on pystyttävä ennakoimaan ihmisten pysähtymisiä, ennakoimaan sopivat ohituskanavat ihmisten pysähtyessä, oltava valmis nostelemaan ostoskasseja ylös ja eteen ja taakse, jotta pujottelu ja pyörähtely kapoisammistakin paikoista onnistuu. Etukävelyoikeuksistaan ei kannata pitää liian tiukasti kiinni. Pienet lapset voi härskisti töniä pois alta, mutta aikuiset on helpompi kiertää, kun pitää ympäristöään silmällä ja on tietoinen kaikista oikomisvaihtoehdoista.
Lähdin töistä 15.55. Matkaan meni reilu puoli tuntia. Ensimmäinen ostos kuitattiin 16.35. Starttasin auton 17.05 päästäkseni kotiutumaan Stockmannilta. Aika pitkä letka autoja körötteli tässä vaiheessa vasta sisään parkkiin. Tänään oli siis se päivä, jolloin oli eniten tarkasteltavaa ja ostettavaa. Loppuviikosta homma nopeutuu entisestään.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Oo, ne mennee naimisiin, ovat yhdessä yhdessä aina!
Eräs ystäväni on menossa naimisiin reilun kuukauden kuluttua. Yllätyksekseni olen melkein innostunut siitä, että pääsen pukeutumaan juhlavaatteisiin ja yrittämään hiusten kihartamista. Jostain pitäisi vielä löytää sopiva käsilaukku, harkita hattua epäonnistuneen kiharruksen varalta ja ostaa jotain sievää, millä peittää olkapäät kirkossa. Onneksi Stockmannin Hullut Päivät alkavat huomenna.
Pariskunta on toivonut lahjaksi rahaa häämatkatilille. Ilmeisesti ilmiö on aika uusi, koska hakukone tarjoaa melkein ainoastaan keskustelupalsta-tuloksia. Harvassa ovat asiantuntijoiden lausunnot siitä miten rahaa annetaan lahjaksi etiktein mukaisesti. Keskustelupalstoilla kiistellään aggressiivisesti vain siitä ovatko rahapyynnöt ja tilinumerot kutsuissa törkeitä, vai onko törkeämpää antaa lahjaksi rahaa ja noudattaa hääparin toiveita. Kauheita riitoja on saanut aikaan myös sopivan rahasumman määritteleminen. Toiset ovat kauhean loukkaantuneita siitä, että toiset haluvat varmistaa, että häälahja vastaa ainakin noin suunnilleen häävieraasta syntyvää kustannusta. Eikö sekin ole vain reilua käytöstä, jos joku katsoo, että on varaa ja kohteliasta antaa ainakin sen verran arvokas lahja? Sehän on ihan eri asia, jos hääpari sellaista vaatii, mutta jos kerran kyse on vieraan tahdosta...
Suurin osa pitää hyväksyttävänä, että varaton vieras antaa vähempiarvoisen lahjan. Toiset ovat tästäkin loukkaantuneita. On herätetty kysymystä siitä saisiko esimerkiksi kympillä tai kahdella mitään kunniallista tavaralahjaa hankittua. Joku intopää mainosti, että kyllä jostain löytyy kympillä ihan kiva maljakko. Muutamassa asiantuntijalähteessä puolestaan mainittiin, että itse tehtyä lahjaa arvostetaan kovasti. Eikä muuten arvosteta!
Eikä arvosteta sitä kympin halpahalli-maljakkoakaan! Mikäli ei ole varaa antaa kallista lahjaa, pitäisi sen kuitenkin olla laadukas eikä sellainen, jonka haluaa piilottaa kellariin. Häälahjathan ovat siitä pirullisia, ettei niitä saa heittää roskiin, vaan ne on kaivettava näytille aina, kun lahjan antaja saapuu kylään. Kelpuuttaisin itse paljon mieluummin vaikkapa Pentikin teesiivilän (5,50 €) tai sellaisen kynttiläpidikkeen (9,50 €), jolla tehdään pullosta kynttilänjalka, kuin ottaisin jonkun ruman ristipistotaulun riesakseni. Iittalalta saa Kivi-tuikkukupin halvimmillaan 16 €:lla. Kyllä sentään häälahjan pitäisi olla jotain sellaista, mistä ymmärtää heti, että kyse ei ole mistä tahansa roskasta.
Ajattelin noudattaa hääparin toivetta, ja laittaa rahaa tilille. Ei se häämatkailu mitään halpaa puuhaa ole. Ongelmani ei kuitenkaan ole toiminnan törkeys eikä lahjan suuruus. Olisin kaivannut asiantuntija-arviota siitä, kuuluuko tällaista lahjaa antaessa hankkia hääparille myös onnittelukortti vai olla hankkimatta. Jos hankkii kortin, kuuluuko kortissa mainita suorittaneensa tilisiirron vaiko kirjoittaa pelkät onnittelut? Toimitetaanko kortit mahdolliselle lahjapöydälle vai jonnekin muualle? En löytänyt vastauksia. Muutama keskustelupalstailija mainitsi hankkineensa kortin, jotta hääparille jää jonkinlainen muisto. Näin minäkin haluaisin tehdä. En silti haluaisi käyttäytyä vastoin mahdollisia etikettisääntöjä, vaikka selvästikin olen synnynnäinen moukka, kun en näitä asioita automaattisesti tiedä.
Pariskunta on toivonut lahjaksi rahaa häämatkatilille. Ilmeisesti ilmiö on aika uusi, koska hakukone tarjoaa melkein ainoastaan keskustelupalsta-tuloksia. Harvassa ovat asiantuntijoiden lausunnot siitä miten rahaa annetaan lahjaksi etiktein mukaisesti. Keskustelupalstoilla kiistellään aggressiivisesti vain siitä ovatko rahapyynnöt ja tilinumerot kutsuissa törkeitä, vai onko törkeämpää antaa lahjaksi rahaa ja noudattaa hääparin toiveita. Kauheita riitoja on saanut aikaan myös sopivan rahasumman määritteleminen. Toiset ovat kauhean loukkaantuneita siitä, että toiset haluvat varmistaa, että häälahja vastaa ainakin noin suunnilleen häävieraasta syntyvää kustannusta. Eikö sekin ole vain reilua käytöstä, jos joku katsoo, että on varaa ja kohteliasta antaa ainakin sen verran arvokas lahja? Sehän on ihan eri asia, jos hääpari sellaista vaatii, mutta jos kerran kyse on vieraan tahdosta...
Suurin osa pitää hyväksyttävänä, että varaton vieras antaa vähempiarvoisen lahjan. Toiset ovat tästäkin loukkaantuneita. On herätetty kysymystä siitä saisiko esimerkiksi kympillä tai kahdella mitään kunniallista tavaralahjaa hankittua. Joku intopää mainosti, että kyllä jostain löytyy kympillä ihan kiva maljakko. Muutamassa asiantuntijalähteessä puolestaan mainittiin, että itse tehtyä lahjaa arvostetaan kovasti. Eikä muuten arvosteta!
Eikä arvosteta sitä kympin halpahalli-maljakkoakaan! Mikäli ei ole varaa antaa kallista lahjaa, pitäisi sen kuitenkin olla laadukas eikä sellainen, jonka haluaa piilottaa kellariin. Häälahjathan ovat siitä pirullisia, ettei niitä saa heittää roskiin, vaan ne on kaivettava näytille aina, kun lahjan antaja saapuu kylään. Kelpuuttaisin itse paljon mieluummin vaikkapa Pentikin teesiivilän (5,50 €) tai sellaisen kynttiläpidikkeen (9,50 €), jolla tehdään pullosta kynttilänjalka, kuin ottaisin jonkun ruman ristipistotaulun riesakseni. Iittalalta saa Kivi-tuikkukupin halvimmillaan 16 €:lla. Kyllä sentään häälahjan pitäisi olla jotain sellaista, mistä ymmärtää heti, että kyse ei ole mistä tahansa roskasta.
Ajattelin noudattaa hääparin toivetta, ja laittaa rahaa tilille. Ei se häämatkailu mitään halpaa puuhaa ole. Ongelmani ei kuitenkaan ole toiminnan törkeys eikä lahjan suuruus. Olisin kaivannut asiantuntija-arviota siitä, kuuluuko tällaista lahjaa antaessa hankkia hääparille myös onnittelukortti vai olla hankkimatta. Jos hankkii kortin, kuuluuko kortissa mainita suorittaneensa tilisiirron vaiko kirjoittaa pelkät onnittelut? Toimitetaanko kortit mahdolliselle lahjapöydälle vai jonnekin muualle? En löytänyt vastauksia. Muutama keskustelupalstailija mainitsi hankkineensa kortin, jotta hääparille jää jonkinlainen muisto. Näin minäkin haluaisin tehdä. En silti haluaisi käyttäytyä vastoin mahdollisia etikettisääntöjä, vaikka selvästikin olen synnynnäinen moukka, kun en näitä asioita automaattisesti tiedä.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Työ - tuo elämäni valo
Elämällä on taas jokin merkitys, kun päästiin eroon pääsiäisestä ja sen mukanaan tuomista vapaapäivistä. Oli ihan kamalaa olla kotona kivulloisena ja turhana. Harvoin on töihin pääseminen tuntunut niin mukavalta kuin tänään. Linnut lauloivat pimeissä sisätiloissakin. Eihän tätä riemua kauan kestä. Luultavasti huomaan jo huomenna, että olen täydellisen turha olento myös töissä. Mutta tänään aion vielä nautiskella.
Perjantaina heräsin kokovartalosärkyisenä. Koko päivä kului nukkuessa. Tämä lienee jonkinlainen stressi-reaktio, koska jokaisena vapaapäivänä iskee vähintään päänsärky ja pahimmillaan kokovartalosärky. Hyvällä tuurilla viikonlopusta jompikumpi päivä on särytön, usein kuitenkin molemmat ovat särkyisiä. Mikäli minlla olisi julmettu kokovartalosärky esim. maanantaina, jopa minä painelisin lääkärille vaatimaan sairaslomaa. Työpäivien aamuina olen kuitenkin aina terve kuin peipponen, joten kaipasin todella töihin tuona perjantaina.
Loput vapaapäivät eivät menneet paljon paremmissa merkeissä, vaikka olikin sovittuja tapaamisia, ja oli pakko lähteä liikkeelle. Särky ja pahoinvointi kiusasivat aamusta iltaan. Asiaan ei tietenkään voi vaikuttaa se, että torstain ja perjantain elin sipseillä ja leivällä, ja siitä eteenpäin kinuskikastikkeella ja leivällä. Kinuskia siis piti keittää jopa 2 dl:sta kermaa kerrallaan ja syödä kaikki myös yhdeltä istumalta. Herkuttelu oli vain laiha lohtu kurjasta olosta.
Sain kuitenkin aikaiseksi vierailun mummon luokse. Saunoimme ja pääsin hieman uimaankin. Ei tehnyt ololle pahaa - ehkä jopa vähän hyvää. Kävin äidin kanssa Ateneumissa katsomassa Carl Larssonin maalauksia ja ihmettelemässä mikä mahtaa olla hyvää elämää. Isän kanssa tyhjennettiin kellarivarastosta läjä tavaroita vietäväksi kaatopaikalle ja kannettiin niiden tilalle tavaroita, joita ei voi viedä kaatopaikalle (vielä?). Se oli vähän kovempi urakka, mutta ihmeesti sitä pystyy kipeälläkin kropalla työskentelemään, kun ei kerro siitä kenellekään.
Otus oli onneksi kaukomailla seikkailemassa, joten häntä ei tarvinnut yrittää mahduttaa yhteenkään kipupäivään. Vähän ikävä ehti jopa tulla, vaikka minä en liiemmin ihmisiä kaipaa. Siis ikinä. Mutta se messenger, kun on niin kiva keskustelukanava, eikä ollut Otusta siellä moneen päivään. Yksinäisyys korostui. Hyvä elämä mietitytti vielä eilen. Helppoahan se on hyvää elämää luoda omakotitalossa, omassa puutarhassa, oman järven rannalla, lähellä tai keskellä luontoa.
Olenhan jopa minä onnellinen mökillä, missä on heti luonnossa, kun vain ovesta ulos astuu. Kaupungissa taas ei ole mitään syytä astua ulos. Pelkät huonekasvit taas eivät riitä hyvän elämän rakentamiseen. Olen hiukan iloinen silti siitä, että toinen orkideoistani on ryhytnyt taas kukkimaan. Näköjään nämä kaunokaiset tahtovat kukkia vuorovuosin. Viime keväänä / kesänä kukki se aiemmin ostettu ja nyt uudempi. Näyttelyn jälkeen iski myös hinku ryhtyä itsekin maalaushommiin. Eräskin teos on ollut kesken jo vuosia. Taitaa vaan se motivaatio ehtiä kadota ennen kuin pääsen eroon tuosta järkälemäisestä telkkarinromusta, joka nyt vie kaiken tilan tästä asunnosta. Että pitikin mennä jo siirtämään se pois telineeltään, mutta en vain malttanut antaa sen olla. Nyt tuntuu siltä kuin se olisi jo pykälän verran lähempänä kaatopaikkaa. Ja uudelle telkkarille on valmis tila, kunhan vain saisin sen ostettua.
Sain töissä vihdoin tänään kopioitua selkäjoogasarjat kirjaston kirjasta, joten olen ansainnut taas herkuttelua. Tänään oli taas illalliseksi sipsiä ja brietä. Iltapalaksi saatan keittää hieman kinuskia. Mmm mmmm!
Perjantaina heräsin kokovartalosärkyisenä. Koko päivä kului nukkuessa. Tämä lienee jonkinlainen stressi-reaktio, koska jokaisena vapaapäivänä iskee vähintään päänsärky ja pahimmillaan kokovartalosärky. Hyvällä tuurilla viikonlopusta jompikumpi päivä on särytön, usein kuitenkin molemmat ovat särkyisiä. Mikäli minlla olisi julmettu kokovartalosärky esim. maanantaina, jopa minä painelisin lääkärille vaatimaan sairaslomaa. Työpäivien aamuina olen kuitenkin aina terve kuin peipponen, joten kaipasin todella töihin tuona perjantaina.
Loput vapaapäivät eivät menneet paljon paremmissa merkeissä, vaikka olikin sovittuja tapaamisia, ja oli pakko lähteä liikkeelle. Särky ja pahoinvointi kiusasivat aamusta iltaan. Asiaan ei tietenkään voi vaikuttaa se, että torstain ja perjantain elin sipseillä ja leivällä, ja siitä eteenpäin kinuskikastikkeella ja leivällä. Kinuskia siis piti keittää jopa 2 dl:sta kermaa kerrallaan ja syödä kaikki myös yhdeltä istumalta. Herkuttelu oli vain laiha lohtu kurjasta olosta.
Sain kuitenkin aikaiseksi vierailun mummon luokse. Saunoimme ja pääsin hieman uimaankin. Ei tehnyt ololle pahaa - ehkä jopa vähän hyvää. Kävin äidin kanssa Ateneumissa katsomassa Carl Larssonin maalauksia ja ihmettelemässä mikä mahtaa olla hyvää elämää. Isän kanssa tyhjennettiin kellarivarastosta läjä tavaroita vietäväksi kaatopaikalle ja kannettiin niiden tilalle tavaroita, joita ei voi viedä kaatopaikalle (vielä?). Se oli vähän kovempi urakka, mutta ihmeesti sitä pystyy kipeälläkin kropalla työskentelemään, kun ei kerro siitä kenellekään.
Otus oli onneksi kaukomailla seikkailemassa, joten häntä ei tarvinnut yrittää mahduttaa yhteenkään kipupäivään. Vähän ikävä ehti jopa tulla, vaikka minä en liiemmin ihmisiä kaipaa. Siis ikinä. Mutta se messenger, kun on niin kiva keskustelukanava, eikä ollut Otusta siellä moneen päivään. Yksinäisyys korostui. Hyvä elämä mietitytti vielä eilen. Helppoahan se on hyvää elämää luoda omakotitalossa, omassa puutarhassa, oman järven rannalla, lähellä tai keskellä luontoa.
Olenhan jopa minä onnellinen mökillä, missä on heti luonnossa, kun vain ovesta ulos astuu. Kaupungissa taas ei ole mitään syytä astua ulos. Pelkät huonekasvit taas eivät riitä hyvän elämän rakentamiseen. Olen hiukan iloinen silti siitä, että toinen orkideoistani on ryhytnyt taas kukkimaan. Näköjään nämä kaunokaiset tahtovat kukkia vuorovuosin. Viime keväänä / kesänä kukki se aiemmin ostettu ja nyt uudempi. Näyttelyn jälkeen iski myös hinku ryhtyä itsekin maalaushommiin. Eräskin teos on ollut kesken jo vuosia. Taitaa vaan se motivaatio ehtiä kadota ennen kuin pääsen eroon tuosta järkälemäisestä telkkarinromusta, joka nyt vie kaiken tilan tästä asunnosta. Että pitikin mennä jo siirtämään se pois telineeltään, mutta en vain malttanut antaa sen olla. Nyt tuntuu siltä kuin se olisi jo pykälän verran lähempänä kaatopaikkaa. Ja uudelle telkkarille on valmis tila, kunhan vain saisin sen ostettua.
Sain töissä vihdoin tänään kopioitua selkäjoogasarjat kirjaston kirjasta, joten olen ansainnut taas herkuttelua. Tänään oli taas illalliseksi sipsiä ja brietä. Iltapalaksi saatan keittää hieman kinuskia. Mmm mmmm!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)