Korfu 5 Parga-Paxos

17.7.2024

Herätys oli ajastettu soimaan klo 6.40. Ryhdyimme välittömästi aurinkorasvaamaan itsejämme ja pakkaamaan tarvikkeita päivän varalle. Söin parit keksit aamupalaksi. Seuramiehen aamupala-bagel oli hänen mukaansa syömäkelvoton. Hänkin söi sitten muutamia keksejä. Sitten kirmasimmekin vessakäynnin jälkeen kohti bussipysäkkiä klo 7.31. Bussi tuli pari minuuttia myöhässä eli noin 7.48. Pysäkillä oli paljon muitakin ihmisiä odottamassa kyytejään. Suurin osa nousi kuitenkin erilaisten shuttle-pakettiautojen kyytiin. Lopulta meidäkin Sarris-kyltillä merkitty bussimme saapui paikalle. Kuljettaja kysyi lippua. Näytimme hänelle saamaamme retken tilausvahvistuspostia. Tuskinpa mies siitä paljon ymmärsi, kun se oli suomeksi, mutta päästi meidät kuitenkin kyytiin. Löysimme vierekkäiset istumapaikat. Pysähdyimme vielä kerran Daphnila Bayssä.

Sen jälkeen ajelimme yhtä soittoa Kerkyran uuteen satamaan, missä olimmekin pysähtyneet jo tulopäivänä. Laivamme luona päivysti kiukkuinen täti, joka olisi halunnut meiltä viivakoodillisen retkilipun, mutta sellaista meillä ei ollut. Hän jaksoi inttää, että se varmasti olisi jossain roskapostikansiossa, mutta kun ei ollut, niin ei ollut. Liekö Apollon tilaussysteemi lähettänyt varsinaisen lipun jonnekin matkatoimiston sähköpostiin, kun ei ollut meillekään tullut? Lopulta hän suostui katsomaan listalta hotellin perusteella nimemme ja huoli meidät kyytiin. Saimme laivaan noustessamme laminoidun laivalipun.

Istuimme hetken ulkona, mutta siirryimme ilmastoituun "salonkiin", kun kävi selväksi, että odottamista olisi tiedossa aika pitkään ennen lähtöä. Vasta yli 40 minuutin kuluttua oli kaikki eri suunnista tulevat retkeilijät kyydissä, ja pääsimme liikkeelle. Olisimme ehtineet syödä ruhtinaallisen hotelliaamiaisen, mikäli meitä ei olisi turhaan raahattu näin paljon etuajassa istumaan tympeässä laivassa.

Seuralainen haki meille frappet laivan kioskista. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Etelä-Korfun Lefkimmiassa, mistä tuli vielä muutamia retkeläisiä lisää. Seuraavaksi otimme suunnan vihdoinkin kohti Pargaa. Ihmiset melusivat eri kielillä kuin kalatorin mellakassa (viittaan muinaiseen käyntiimme Cataniassa). Kuulutuksista sai hädin tuskin selvää, vaikka olisi ollut kiva kuulla mitä esimeriksi Kerkyran vanhasta kaupungista kerrottiin, kun puksuttelimme sen ohi. Matka kesti tuntikausia. 3 tuntia taisi kestää lähdöstä Pargaan rantautumiseen, mutta melkein tunnin paikallaan odottelun kanssa se tuntui loputtomalta.

Frappet aamukahviksi sekä seuramiehelle välipala.

Ennen Pargaan rantautumista kävin laivan wc:ssä. Naisille oli kaksi koppia, joita ei voinut kuitenkaan lukita. Edellinen oli jättänyt pissat vetämättä ja roiskeita istuimelle. Ei tehnyt toista kertaa mieli joutua sinne muutenkin nahkeaan koppiin. Samassa penkkiloossissa istui pari naista, joilla oli mukana poika, joka käyttäytyi lapseksi hämmästyttävän hyvin. Toinen naisista oli erittäin kaunis. Hän toi mieleeni Janet Jacksonin Together again-kappaleen musiikkivideolla, vaikka hän olikin enemmän oliivi-ihoinen. Laivan miehistöön kuului puolestaan erittäin tyylikkäästi pukeutunut mies. Hänellä oli valkoinen kangaspaita, tummansiniset shortsit, nahkavyö, sinivalkoiset kengät ja sliipattu olemus muutenkin. Kauniita, komeita ja hyvin pukeutuvia ihmisiä on ilo katsella.

Entinen hotellimme sekä kotiranta (ja pesua kaipaava laivan ikkuna).

Pargan linna vartioi kylää.

Parga on rakennettu sievästi rinteeseen.

Pargan taloja.

Pargaan saavuimme noin 11.45, mutta laivan kuljettajalla kesti aina aivan uskomattoman kauan ankkuroitua laituriin. Pääsimme ulos laivasta vasta 11.57. Astelessamme laskusiltaa pitkin meille näytettiin kylttiä, jossa luki kissen kokoisin kirjaimin lähtöaika, mihin mennessä pitäisi olla takaisin laivassa. Päätimme etsiä ensimmäiseksi sopivan lounaspaikan. Toastit loistivat poissaolollaan kaikkien rantabaarien menuissa. Kaikilla oli vain typerä avocado-toast. Päädyimme sataman viereiseen Prestige-kippolaan, jossa otin kreikkalaisen salaatin ja jääteen. Seuralainen tilasi kana club sandwichin ja myös jääteen. Otimme myös litran pullon vettä. Maksoin ruuat pois seuramiehen käydessä wc:ssä: Hinnat eivät jostain syystä jääneet mieleen.

Prestige-ravintola.

Lounaskippolassa kelpasi fiilistellä maisemia.

Samaan ravintolaan ehti vanavedessämme myös ruma suomalainen pärtsäripariskunta, joiden takia olisin halunnut mennä muualle, mutta seuralainen puolestaan halusi juuri heidän takiaan pysytellä samassa paikassa. Seuramiehellä on niin uskomattoman huono maku, mitä ihmisiin tulee! Tarjoilija oli ystävällinen ja välitön, mutta ruokien tulossa kesti melkoisesti. Meille ei jäänyt paljonkaan aikaa muuhun Pargassa. Salaatti oli erinomainen. Siinä oli sopivassa suhteessa kaikkea, joskin kreikkalaista vihreää paprikaa vähän liian vähän. Vaikka muuten en paprikasta välitäkään, niin kreikan vihreää lajiketta voisin syödä loputtomasti.

Kreikkalainen salaatti oli erinomainen.

Chicken club sandwich.

Seuraavaksi suuntasimme rantakatua pitkin Utopia-baarille bongaamaan webkamera. Löysimme sen helposti ja vahvistimme näkyvyytemme internetistä puhelimella. Vilkuttelimme pari kertaa mahdollisille katsojille. Otimme myös kuvakaappauksen muistoksi.

Kohti Utopiaa.

Kuvakaappauksessa on kaksi tuttua hahmoa tutkimassa puhelinta.

Tuttu kuvakulma Pargaan.

Kävimme vielä hiukan pyörimässä sisäkujilla virkistämässä muistojamme. Parga oli ihana paikka kaikista kiipeilyistä huolimatta. Harmitti, että Pargalle uhrattiin niin vähän aikaa. Nimellisesti saimme viettää siellä 1 h 50 min, mutta meidän piti olla etuajassa laivalla pienen marginaalin verran, ja muutenkin sen verran ajoissa, että mahduimme takaisin salonkiin. Edellisellä retkellä oli kuulemma hukattu kolme ihmistä Pargaan, koska eivät olleet saapuneet ajoissa takaisin. Laivalippu kerättiin Pargasta lähtiessä pois. Tilalle annettiin uudet liput Paxosta varten.

Pargan sataman poukama.

Muinaisen aamiaispaikan kulma.

Ihana Parga.

Parga-Paxos-välillä meidän loossiin asettui kaksi yönmustaa ranskalaista kaunotarta, jotka välillä hihittelivät jotain, mutta enimmäkseen uinailivat napit korvissa. Heillä oli yllättäen myös perinteinen digikamera mukana sekä marketista ostettu uintipussi puhelimelle. En tiennyt, että nuoretkin vielä saattavat käyttää ihan oikeaa kameraa. Myöhemmin samaa loossiin tuli myös bruggeläinen (pojan lippalakista päätellen) perhe, vaikka emme heidän puhumaansa kieltä tunnistaneetkaan. Matka Paxokseen oli vähän lyhyempi kuin retken ensimmäinen etappi. Sen verran pitkiä tunteja jouduttiin laivassa kuitenkin viettämään, että saisivat edes pestä laivan ikkunat niin, että ulos näkisi edes kunnolla. Huolimattomat ihmiset myös jättivät salongin oven jatkuvasti auki kuljettuaan siitä, jolloin kuumaa ilmaa pääsi ajelehtimaan sisään. Ovea sai jatkuvasti hypätä sulkemaan.

Laivan salonki.

Paxokseen saavuttuamme uimareiksi ilmoittautuneet retkeläiset johdateltiin jonnekin 20 minuutin päässä olevalle rannalle. Kylttimies seisoi jälleen ojennuksessa ilmaisemassa lähtöaikamme. Me valitsimme jäädä kadehtimaan rikkaiden huviveneitä ja tutkailemaan Gaios-nimistä kylää. Rantaraitin alkupäässä vesi tulvi parissa paikassa kaduille. Kirkko oli suljettu, joten sitä ei päässyt katsomaan kuin päältä päin.

Epä-ökyt purtilot oli pysäköity kauemmas Gaiosista.

Vesi oli korkealla.

Agia Triada-kirkko ja aukio.

Päädyimme istuskelemaan Faros-rantabaariin ja nauttimaan siellä Aperol Spritzit á 10 €, maksuksi jätimme 22 €. Viihdettä riitti katsottavaksi rikkaiden puuhasteluista ökyveneissään sekä ohikulkijoiden analysoinnista. Eräästäkin pariskunnista saattoi arvata, että herralla saattoi olla todella paljon mahtavaa luonnetta, kun oli sellaisen missineidon itselleen kotkannut. Kävin myös yläkerran vessassa ennen kuin jatkoimme kylän ympäri tepastelua. Huomasin vasta vessasta poistuessani, että käsienpesutilan oven olisi saanut lukkoon, vaikka varsinaisen vessan ovea ei. Onneksi kukaan ei yllättänyt käynnin aikana.

Gaioksen väkeä oli mukava tarkkailla baarin varjoista.

Apero spritz raikastaa kesäkuumalla.

Faroksen terassi oli kiva.

Käyskentelimme sivukujia pitkin takaisinpäin. Ostimme magneetit muistoksi käynnistä. Seuramies vei sellaisen myös vanhemmilleen tuliaisiksi. Laivalle takaisin kävelyyn tarvittavaa aikaa oli vaikea arvioida, joten olimme taas etuajassa odottamassa laivaan pääsyä. Näimme paluumatkalla suomalaisparin, jotka ostivat muutamia simpukankuoria ukkelilta, joka kaupitteli niitä laivansa perässä. He menivät kuitenkin lopulta eri laivaan kuin me. Meidän laivassakin oli pari suomalaista naista. Kuulin odotellessamme heidän juttelevan jotain muurahaisista. Lippu kerättiin meiltä jälleen pois, kun nousimme laivaan.

Oikeanlainen ränsistyminen on romanttista.

Käyhän se näinkin, että Santorini-magneettiin kirjoitetaan tussilla Paxos. Emme ostaneet.

Paluumatka oli retken raskain etappi ja kesti jälleen lähes kolme tuntia. Loossiimme päätyi nyt romanialainen noin 60-vuotias akkalauma. Tantat kälättivät ja yskivät äänekkäästi koko matkan. Ulos oli kuitenkin liian kuumaa mennä, eikä siellä olisi mahtunut istua varjoon. Pysähdyimme taas Lefkimmiassa. Lopulta olimme omassa satamassamme, mutta sielläkin sahattiin jälleen iäisyys laiturin vieressä ennen kuin pääsimme ulos. Kello oli tällöin noin 19.30. Kaikkiaan oli ihanaa päästä taas Pargaan ja Paxoskin oli kiva, mutta ajankäytöllisesti oli sulaa hulluutta istua tuntikausia laivassa ja saada viipyä kohteissa vain vajaat pari tuntia. Satamassa odotti rivillinen busseja, joiden ikkunoissa oli listat hotelleista, joten löysimme oman kulkupelimme helposti.

Kerkyran vanha linnoitus iltaruskossa.

Vanhan kaupungin laitaa.

Oppaan paikalle bussissa istui joku hampuusi (lettitukka miehellä tarkoittaa tietysti hampuusia), jonka jouduimme hyppyyttämään pois tieltä, kun halusimme omalla pysäkillämme poistua kyydistä etuovesta. Tilanne jännitti kovasti etukäteen, mutta selvisimme siitä hyvin. Meidän pysäkillä jäi toinenkin pari, tosin ihmeteltiin mistä he olivat ilmestyneet, koska aamulla pysäkiltä ei tullut meidän lisäksi kyytiin muita. Huomasin ensimmäistä kertaa, että aloin vähitellen tottua kuumuuteen. Se ei tuntunut kummoiseltakaan enää hotellille kävellessä. Vaihtoehtoisesti nälkä ja/tai nestehukka sotkivat kykyni aistia lämpöä. Matkaseurani mielestä kuumuus oli silloinkin yhä kaamea. Menimme vielä kiireesti uimaan, kun valoisaa riitti vielä hetkeksi. Se oli taivaallista!

Uinnin jälkeen otettiin taas suihkut. Pesin myös hiukset, että sain yskijöiden räät pois hiuksistani. Illalliselle hakeuduimme Ta Diktia-rantaravintolaan, jossa emme olleet vielä aiemmin olleet. Tilasimme kumpikin sofrito-nimisen annoksen. Se on alun perin italialainen ruoka, jonka korfulaiset ovat omineet perinneruuakseen. Liha oli supermureaa ja maukasta. Lisukkeena oli riisiä ja valkosipulikastiketta. Annos maksoi á 13 €. Juomaksi tilasimme vettä, jaettuna 0,5 litran kannullisen talon rosé-viiniä 7 € ja seuramiehelle vielä oluen. Hinnaksi aterialle tuli 46,50 €, maksoimme 50 €. Tarjoilija oli mukava ja sympaattinen ukkeli.

Ta Diktia vaikutti suositulta.

Sofrito näytti tylsältä, mutta maistui hyvältä.

Juomalasi hävisi hikoilussa ihmisille.

Koirat pyörivät jälleen rantaraitilla. Joukkoon oli liittynyt yksi uusi hauva, jota emme olleet nähneet aiemmin. Ravintolassa kierteli kissa, joka kävi vuorollaan jokaisen pöydän vieressä istumassa ja katsomassa ruokailijoita anovasti, jopa vaativasti. Eräs mies tiputti sille pienen kalan. Toisessa pöydässä nainen antoi jotain. Minäkin intouduin tarjoamaan sille loput meidän Lurpakista (voi) nuoltavaksi. Kissa nuuhkaisi sitä ensin epäluuloisesti muutaman kerran, mutta hyvin näytti rasva maistuvan ensimmäisen maistiaisnuolaisun jälkeen. Kisse lipoi huuliaan vielä pitkään sen jälkeen.

Pieni, karvainen kerjäläinen.

Päätimme jättää muistiinpanojen kirjoittelun seuraavaan aamupäivään, koska oli jo niin myöhä, kun pääsimme takaisin hotellille ja olimme muutenkin väsyneitä. Noin 22.30 yritimme vielä hakea lähikaupasta vettä, mutta se oli jo kiinni. Saimme onneksi vedet hotellin aulan kaupasta. 1,5 litran pullo sekä kaksi puolen litran pulloa maksoivat yhteensä 2 €. Tulishow meni meiltä sivu suun, koska olimme päässeet takaisin niin myöhään. Se jäi vähän meitä harmittamaan.

Sängystä löytyi lakanan alta yllätys. Onneksi olen tavallinen prinsessa enkä herne-.

Korfu 4 Kerkyra (Corfu Town)

16.7.2024

Aamu-uinnille ehdin taas 7.45 maissa, vesi 30-asteista. Meressä oli myös muita aamu-uimareita, mutta yksi heistä kävi ärsyttämään, kun hän vain seisoskeli paikallaan. Sillä tavalla hän varasi reviirikseen tietyn merialueen, mikä taas esti minua uimasta oman makuni mukaan. Aamiaiselle ehdimme noin 8.40. Se sujui jo rutiininomaisesti. Aamiaista seurasi aurinkorasvaus ja pukeminen kaupunkiretkeä varten. Noin kymmeneltä lähdimme ulos ja talsimaan kohti bussipysäkkiä. Ehdimme juuri ja juuri ostaa bussiliput á 1,60 € automaatista, kun bussi #7 kurvasi paikalle. Porukkaa kertyi kyytiin yllättävän paljon, mutta saimme vielä istumapaikat. Yskijöitä ja aivastelijoita oli useampia.

Bussilippuautomaatissa oli kosketusnäyttö.

Lippuvaihtoehdot oli esitelty selkeästi.

Kuski repi lipun käytön merkiksi.

Mennään bussilla.

Matka Kerkyraan, joksi kutsun kaupunkia mieluummin kuin Corfu Towniksi erotuksena saaren nimestä, kesti noin puoli tuntia. Kerkyrassa suuntasimme puolivahingossa suoraan vanhaan kaupunkiin ja vanhalle linnoitukselle (1500-luku). Matkalla näimme aukion, jonka laidalla pönötti [Sir Thomas] Maitlandin (Jooniansaarten ensimmäinen käskynhaltija 1815-1823) muistomerkki.

Kerkyran linja-autoasema.

Linja-autoasemalta kohti vanhaa kaupunkia.

Vanha linnoitus häämöttää horisontissa.

Spianada-aukiota koristi musiikkipaviljonki.

Maitlandin muistomerkki piilotteli puiden siimeksessä.

Päätimme käydä katsastamassa linnoituksen. Lippu maksoi á 6 €. Heti portin jälkeen löysimme pari pientä galleriaa, joissa oli vähän viileämpää kuin ulkona. Koska oli tosiaan jälleen kuuma ja hiostava keli, hörpimme seuraavaksi jääteet kahvilassa. Pöytiintarjoilua ei ollut, mutta siitä huolimatta juomat maksoivat maltaita, mikä on kohtuullista oikeastaan vain oluen tai sahdin kohdalla. Aivan linnoituksen huipulle ei päässyt ennen klo 15, koska siellä tehtiin jotain korjaustöitä. Olimme pettyneitä.

Linnoituksen muuri oli massiivinen.

Liput myytiin linnoituksen portilla.

Vallihauta oli kuivillaan.

Lammaskuva viehätti galleriassa viileyden lisäksi.

Venetsialaisten vaikutus näkyi linnoituksessa.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Maisemia linnoitukselta.

Kerkyra linnoitukselta nähtynä.

Kiertelimme seuraavaksi vanhan kaupungin kujia Pyhän Spyridonin kirkkoa etsien. Matkalla näimme nipun muitakin matkaopaskirjan top10-listan nähtävyyksiä. Kirkkokin löytyi lopulta. Siellä oli meneillään joku tapahtuma, koska sen takatiloista kuului laulantaa, ja sinne jonotti ihmisiä kynttilöiden kanssa, naiset huivi päässä. Istuimme hetkeksi alas. Meidän edessämme istunut nainen puolestaan nousi hetkeksi rukoilemaan ja/tai itkemään. Näimme hänen pyyhkivän silmiään. Olkapäät hytkyivät itkevän näköisesti. Lopuksi nainen teki lopuksi parit ristinmerkit eteensä.

Liston hohti ylellisen valkeana kuin helmi.

Pyhän Mikaelin ja Yrjön palatsissa (1824) toimii nykyään Aasialaisen taiteen museo.

Vanhan kaupungin kujat olivat kauniita.

Pyhän Spyridonin kirkko oli 1500-luvulta.

Kirkon jälkeen ryhdyimme etsimään mukavaa kahvilaa, mutta löysimme vain ruokapaikkoja. Poikkesimme pieneen markettiin ostamaan vettä. Lopulta kohdalle osui myös Cozy-niminen kahvipaikka, jonka mies tosin yritti ajaa meidät kulman taakse tuulettimen luo, mutta me halusimme seurata katuvilinää alun perin valituilta paikoiltamme. Tilasimme frappet á 3,50 €, lisäksi kavaljeerini syöpötteli toastin ja minä kipollisen kreikkalaista jogurttia hunajalla á 4,50 €, nam!

Kahvilassa on aina mukava tarkkailla ohikulkijoita, joita ei tietenkään juuri nyt näy.

Kreikkalaista jogurttia hunajalla - NAM!

Kaupat alkoivat laittaa oviaan säppiin - ilmeisesti täällä harrastetaan siestan viettämistä. Suuntasimme "vanhaan" satamaan, jonka piti opaskirjan mukaan olla viehättävä. Se oli kuitenkin vain alue, joka oli täynnä (täysiä) roskalaatikoita ja romuautoja. Seuramies bongasi jonkin maassa räpiköivän eläimen, joka katosi auton alle varjoon. Lopulta se uuvahti auton eturenkaan viereen kuolleen näköisenä. Menimme hetken empimisen jälkeen katsomaan lähemmin mikä olento se oli. Se näytti olevan jonkin sortin pääsky.

10. jalkaväkirykmentin aukio.

Viehättävämpiäkin vanhoja satamia on tullut nähtyä.

Lintu ei reagoinut meihin mitenkään, joten kokeilin valuttaa vesipullosta hiukan vettä sen viereen. Se kohottautui hiukan paremmin jaloilleen, kun vesi hipaisi sen kynsiä, mutta ei jaksanut enempää. Revin pullosta (typerän) eurokiinnitetyn korkin irti, kaadoin siihen vettä ja työnsin sen varovasti linnun pään viereen. Se alkoi heti juoda. Annoimme sille vielä toisen korkillinen vettä siihen ennen kuin lähdimme, koska emme osanneet tehdä muutakaan, ja matkaa oli pakko jatkaa.

Uuvahtanut pääsky.

Myöhemmin tutkin netistä asiaa. Löytämäni tiedon valossa arvelen linnun olleen tervapääsky, jolla on kuulemma vaikeuksia päästä ilmaan, jos se joutuu vahingossa maahan, koska sillä on niin lyhyet jalat ja pitkät siivet. Meidän olisi siis pitänyt jäädä odottelemaan, että lintu lepää hetken, ja kokeilla sitten nostaa se lentokorkeuteen, mutta eipä tuota nyt arvattu tehdä, kun ei meillä ollut mitään suojahanskoja tai muitakaan apuvälineitä. Lisäksi selvisi, että tervapääskyä ei saa yrittää pakkojuottaa, mitä emme onneksi tehneetkään, mutta varoituksena teille muille, jotka ette vielä ole asiaan perehtyneet. Lintu saa tarvitsemansa veden normaalisti mehukkaista hyönteisistä, joita se popsii. Parempi muutenkin olla ahdistelematta villieläimiä yhtään välttämätöntä enempää.

Yritimme löytää vielä reittiä Kerkyran "uuteen" linnoitukseen, joka ei ole kovinkaan montaa vuotta uudempi kuin vanha, mutta uudempi kumminkin. Löysimme opasteita ja olimme jo ihan linnan vieressä, mutta eksyimme sittenkin heti seuraavaksi. Myöhemmin netistä selvisi, ettei uusi linnoitus olisi edes ollut auki kyseisenä päivänä, joten emme menettäneet mitään eksymisen takia. Palasimme lopulta melko voipuneina bussiasemalle. Ehdimme juuri ostaa taas liput automaatista ja hypätä auton kyytiin.

Uudemman (vain pari vuotta nuorempi kuin vanha linnoitus) linnoituksen muureja.

Kisse nautti siestasta.

Uusi linnoitus hyljeksi meitä.

Auto oli lähes yhtä paljon entisöinnin tarpeessa kuin linnoituksetkin.

Nousimme kyydistä Joy-marketilla, mihin poikkesimme tekemään vähän ostoksia. Kävelimme takaisin hotellille. Pienen aurinkorasvailun jälkeen mereydyimme (vs. rantauduimme) uimaan. Uinnin jälkeen otimme suihkut ja istuskelimme parvekkeella nauttimassa hieman juomia aperitiivin hengessä. Valikoimiin kuului mm. siideri ja ouzoa.

Meri oli tyynenä.

Illalliselle menimme Andreas-ravintolaan rannalle aivan hotellimme viereen. Saimme paikan parhaan pöydän, vaikka se oli varattu, koska varaus oli vasta 22.30 ja kello oli vasta noin kahdeksan. Matkakumppani pääsi kokeilemaan paikallisen erikoisuuden pastitsadan pennellä oluen kera. Minä tilasin stifadon ja vettä. Ruuat olivat hyvät, vaikka stifado ei kaikkien aikojen suosikkini ole noin muutenkaan. Ruuat á 14 €, Alfa-olut á 4 €, vesi á 0,7 €. Yhteensä hintaa kertyi 32,70 €, jäimme 37 €. Hotellin koira kävi taas iltauinnilla. Näimme sen tassuttelevan ravintolan ohi vakioaikaansa.

Ravintola Andreas.

Beef stifado.

Pastitsada ja penneä.

Käyskentelimme aterian jälkeen rantakatua eteenpäin. Kävimme vielä marketissa ostamassa aamiaista. Meillä olisi seuraavana päivänä niin aikainen lähtö, että emme arvelleet ehtivämme hotelliaamiaiselle. Seuramies löysi jotain leipiä, mutta itse jouduin tyytymään kekseihin, koska kaikissa leivissä oli majoneesia. Hotellilla oli käynnissä kreikkalainen ilta. Tanssijat vetivät ihan hienoa settiä. Seurasimme touhuja jonkin aikaa parvekkeelta ennen yöpuulle asettumista. Pääskyn kohtalo murehdutti pitkään.

Kreikkalainen ilta kä(y)nnissä.