Santorini 2 Zoodochos Pigi

9.9.2018

Sänky ei ollut häävi. Heräilin monta kertaa yön aikana käsien puutumiseen ja olkapään kipeytymiseen. Tyynykin oli aivan liian matala. Olin siis taas kerran hereillä ennen kellonsoittoa, joka oli ajastettu 8.00:ksi. Puoli yhdeksän maissa menimme aamupalalle, joka tarjoiltiin respan vieressä olevassa pienessä aula-salissa. Valikoima oli suppea, mutta siitä löytyi siedettävää leipää ja seuramies tykkäsi kahvista. Kävimme vielä katsastamassa uima-altaan, jonne mentiin aulasta portaat alas sisäpihan puolelle. Uima-allasalue oli kaunis ja tunnelmallinen - hotellin parasta antia. Seuraavaksi kävelimme rantaan katsomaan minkälainen aallokko merellä oli tarjota tänään.

Aamu sarastaa.

Aamiaissali.

Marmeladi- ja hedelmävalikoimaa.

Leipäsetti.

Hotellin viehättävä uima-allasalue.

Aallokko osoittautui rauhalliseksi, joten palasimme hotellille vaihtamaan päälle uimatamineet. Ranta ei muodostunut hiekasta vaan pienistä mustista kivistä, jotka sattuivat aivan hillittömästi paljaisiin jalkapohjiin. Ohutpohjaiset rantakengät auttoivat vain vähän, mutta niiden avulla pystyi sentään liikkumaan. Kävelimme rantaa pitkin läheisen pienen aallonmurtajan suojaan uimaan.

Hotelli päivänvalossa.

Meidän parveke.

Kamarin ranta.

Vesi oli 27-asteista ja tumman pohjan takia aivan eriväristä kuin Kreetalla, vaikka vesi olikin aivan kristallinkirkasta. Pohjaa piti jonkin verran varoa, koska siellä oli sattumina isompiakin kiviä, joihin saattoi potkaista jalkansa kivuliaasti. Merestä pois nouseminen oli kaikkein vaikeinta, kun kengät olivat jääneet parin metrin päähän rantaviivasta. Ajoittain oli pakko vain jäädä paikalleen pitkäksi aikaa, koska kivien päällä liikkuminen sattui liikaa, vaikka ei paikallaan oleminenkaan tuskatonta ollut. Ainakin tuli saatua hyvää harjoitusta peili-leikkiä varten, missä on pystyttävä olemaan paikallaan liikkumatta karvaakaan.

Meri oli rauhanomainen.

Tämän näkeminenkin saa jo jalkapohjani kipeiksi.

Seuraava kohde näkyvissä.

Palasimme huoneeseen vaihtamaan marssivaatteet päälle ja laittamaan vähän aurinkorasvaa. Sen jälkeen lähdimme etsimään reittiä kylän takana kohoavan Mesa Vouno-vuoren rinteessä olevalle pienelle Zoodochos Pigi-kirkolle. Reitti löytyi helposti ja reipas tuuli piti kuumuuden kurissa. Polku oli varsin louhikkoinen ja osa kivistä liukkaiksi kuluneita. Piikkipensaat raapivat niiden nilkkoja, jotka olivat varustautuneet shortseihin (en minä). Muutama ihminen kohdattiin polulla, mutta he olivat kaikki menossa alaspäin. Kirkolla oli luola, lähde, johanneksenleipäpuita ja mukava unelias tunnelma. Maisemat merelle olivat upeat. Olimme korkeammalla kuin saarelle laskeutuvat lentokoneet, mikä tuntui ja näytti jotenkin absurdilta.

Valkoinen läikkä vuorenrinteessä on Zoodochos Pigi.

Nousua tiedossa.

Polku kirkolle alkaa tästä.

Puolimatkan maisema.

Zoodochos Pigi-kirkko saavutettu.

Zoodochos Pigi.

Lähteen vesiä.

Näkymä luolasta.

Lentokoneen yläpuolella.

Jatkoimme kiipeämistä vielä kirkon ohi Ancient Thiran (arkeologinen alue) portin liepeille, vaikka kiipeäminen ottikin koville. Mäen päältä näkyi vuoren toisella puolella oleva Perissan kylä. Onneksemme huipulla oli myös kioski, mistä ostimme omena-granaattiomena-vihreän jääteen (minä) ja tavallisen jääteen (seuralainen). Siitä tulikin sitten uusi lempijuomani. Tuuli ylhäällä oli niin kova, että se suorastaan salpasi korvat, hengittäminen vastatuuleen oli vaikeaa ja lisäksi jopa täysi juomapullo meinasi lähteä tuulen kyytiinsä poimimana kohti Perissaa. Yhden skootterinkin tuuli oli kaatanut.

Nousu jatkuu.

Perhosta ujostutti.

Kamari.

Perissa.

Uusi suosikkijuoma.

Paluumatkan kuljimme asvaltoitua autotietä pitkin. Sitä oli helpompi kulkea, mutta matka oli paljon pidempi, koska tie mutkitteli loputtomasti jyrkässä rinteessä. Poikkesimme matkan varrelta löytyneeseen kolmikerroksiseen markettiin, jossa kerroksiin piti ajaa hissillä. Hissi oli sen verran suuri, että se toimi samalla sipsiosaston jatkeena. Koko takaseinä oli sipsilaatikoiden peitossa. Ruokatavarat löytyivät yläkerrasta, kellarissa oli kosmetiikat ja katutasossa oli juomia ja eväs-tyyppistä tavaraa. Ostimme vesiä, mehuja, pari pientä skumppaa, oluen ja sipsejä. Yhden merkin piccolo-pullot skumppaa olisivat maksaneet melkein 15 € / pullo, vaikka olivat vain kuohuviiniä eikä aitoa shamppista. Valitsimme halvempaa kamaa. Kaupan lähellä näimme auton, joka oli härskisti peruuttanut maahan pultatun muovitolpan päälle. Sen siitä saa, kun säästetään eikä laiteta metallitolppia...

Paluumatkan serpentiinitie.

Päättäväisellä asenteella voi tehdä mitä vain.

Pienen juoma- ja sipsitauon jälkeen lähdimme testaamaan uima-allasta. Uima-allas oli jaettu naapurihotellin (Zeus) kanssa, mutta jostain syystä toisella hotellilla oli altaalle eri aukioloajat kuin meillä. Mittari näytti veden lämpötilaksi mukavat 30 astetta. Uinnin jälkeen asetuimme parvekkeelle kirjoittelemaan päivän tapahtumista. Saimme oleskella hyönteisiltä rauhassa siitä huolimatta, että parveke oli kasvien valloittama.

Uusi suosikkisipsi - sitruuna ja pippuri.

Seuramiehen työkaveri oli suositellut rantakadun Prince-baaria, joten lähdimme seuraavaksi kokeilemaan sitä. Tilasimme mojitot á 9 € ja olivat kyllä ihan makoisat. Wifikin ravintelista löytyi, joten saimme kommentoitua paikkaa suosittelijalle ihan livenä.

Princen mojitot.

Seuraavaksi lähdimme kävelemään rantakatua vuoren suuntaan. Törmäsimme Ä&T:hen heidän Bellonias-hotellinsa kulmalla. Saimme esittelykierroksen heidän huoneistostaan. Hotelli oli isompi ja rutkasti hienompi kuin meidän, ja tietysti kalliimpikin. Jatkoimme rantakadun loppuun saakka, koska halusimme löytää Perissaan kulkevan taksiveneen lähtöpaikan. Mitään laituria veneelle ei ole, vaan siihen pitäisi siirtyä rannalta kahlaamalla. Löysimme mainoskyltin rannalle vievien portaiden vierestä, joten arvelimme veneen lähtevän sen kohdalta. Paluumatkalla hotellille ostimme meille kummallekin kunnolliset uimakengät á 8 €, koska aamun uinti oli tehnyt selväksi, että paljain jaloin meillä ei olisi asiaa mereen. Varmaan jalatkin tottuisivat kävelemään kivillä, mutta viikon loma ei sellaiseen totutteluun riittäisi.

Hotelli Belloniaksen ylellistä maisemaa.

Kissemäinen pentu.

Seuramies vaihtoi hotellille päästyämme vaatteita ennen kuin lähdimme illalliskierrokselle. Törmäsimme taas Ä&T:hen hotellikadun risteyksessä, kun olimme lähdössä. He olivat tulleet arvailemaan missä päin meidän hotellimme olisi, kun eivät olleet sitä taksilla saapuessa saaneet nähdä. Saimme osoitettua suunnan ja jatkoimme taas matkaa naureskeltuamme hetken sille miten pieni kylä Kamari onkaan. Pakkohan sen on olla pieni, kun koko saarikin on niin pikkuinen. Ajattelimme hetken lähikulmalla ollutta Amelie Tavernaa, koska se näytti niin suositulta, mutta päätimme kuitenkin tehdä pienen harkintakierroksen. Palasimme vähän ajan kuluttua toista katua pitkin ja asetuimme Amelieen. Ravintola oli aivan täynnä (ja pysyikin sellaisena) ja taisimme saada ainoan vapaan pöydän. Tarjoilija oli ystävällinen.

Amelie Taverna.

Sen jälkeen asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan. Ruokalistalla oli pitsoja, mutta niistä oli kerrottu vain nimet, ei lainkaan mitä täytteitä ne pitävät sisällään. Mistä voi turistiparka tietää minkälainen pitsa on Vulcano? Olisimme ottaneet kleftikot, mutta se oli muka juuri loppunut. Miten voi joku ruokalaji olla loppu jo klo 20? Oliko jokainen asiakas tosiaan sinä iltana tilannut kleftikoa, kuten meille väitettiin? Miksi sitä ei tehdä enempää, jos se on niin suosittu? Pöytään istuttaminen oli käynyt nopeasti, mutta sen jälkeen jouduttiinkin odottelemaan melkoisesti, että saimme tilatut ruuat. Odotellessa saimme tuoreita (tai ainakin lämmitettyjä) sämpylöitä, joiden mukana tuli pari omituista tahnaa (toinen taisi olla "taramosalata"). Ihan tavallinen voi olisi ollut paljon parempaa. Tilaamani stifadon liha oli hyvää, mutta sitä oli aivan liikaa. Stifadossa olleet hillosipulit eivät oikein maistuneet. Lisukkeena olleet ranskalaiset ja riisi olivat pahoja. Seuramies oli tilannut taas giouvetsin, joka oli kuulemma paljon huonompi kuin edellispäivän Family Tavernan versio.

Herkkusämpylät.

Pinkki taramosalata, oliivit ja toinenkin tahna.

Stifado.

Giouvetsi.

Laskua ei meinattu saada pyydettyä millään. Aloimme jo tympääntyä koko paikkaan. Lopulta kun lasku oli saatu tilattua, meille tuotiin vielä kaupanpäällisiksi huolella kostutettua kakkua ja pieni pallo jäätelöä. Kakkua maistelin varovasti, eikä sitä tehnyt enempää mieli syödäkään. Jäätelön jätin suosiolla maistamatta, koska ulkomailla niissä on aina kananmunaa. Ruuat, olut ja vesi maksoivat ~27 €, jätimme ihan puhtaasta kohteliaisuudesta 30 €, kun kuitenkin joutuisimme kulkemaan ravintolan ohitse vielä monesti ja halusimme selvitä siitä tulematta pommitetuksi giouvetsista syömättä jääneillä läskikimpaleilla. Tunnelma kävi viimeistään aterioinnin puolivälissä epätoivoiseksi, ruoka oli keskinkertaista, jopa huonoa, jos liha ja sämpylät eivät olisi vähän paikanneet muita puutteita, ja tarjoilija kopautti kiireessä juostessaan minua tarjottimella takaraivoon pisteeksi iin päälle. Illallisessa parasta oli se, että pääsimme lopulta lähtemään ravintolasta. En ole kovinkaan usein ollut niin helpottunut, kun kävellessäni sen paikan portista ulos. Sääliksi kävi niitä reppanoita, jotka joutuivat oikein odottamaan pöydän vapautumista ravintolassa. Heitäkin oli vähintään puoli tusinaa.

Palasimme hotellille kirjoittelemaan päivän muistiinpanot loppuun ja muihin iltatoimiin kuten hampaan- tai useamman -pesuun. Omituisesti kaula oli saanut vähän liikaa aurinkoa päivän aikana. Liekö jäänyt vähän huonommalle aurinkorasvaukselle? 

Santorini 1 Meno

8.9.2018

Heräilin lähtöpäivän aamuun klo 8 maissa. Poistin herätyksen, joka oli ajastettu 8.30:ksi. En meinannut millään saada edellisenä iltana/yönä nukuttua, koska olin niin huolestunut siitä, että meillä ei ollut matkatoimiston järjestämää bussikuljetusta hotellille. Olimme siis lähdössä iltapäivällä lomailemaan Santorinille. Saari valikoitui kohteeksemme osittain sen takia, että se on äitini ja hänen miesystävänsä suosikkikohde, missä he ovat käyneet lukuisia kertoja. He alkoivat jo vähitellen olla loukkaantuneita siitä, että heidän suosikkinsa ei kelpaa meille koskaan. 

Alun perin heidän ei pitänyt olla tänä syksynä menossa sinne, mutta kun he olivat jossain vaiheessa muuttaneet mieltään, niin olimme sitten yhtäkkiä lähdössä samaan aikaan reissuun. Heillä tosin oli ylellinen kahden viikon matka, meillä vain viikon mittainen keskinkertaismatka. Heillä oli sitten kohteen kanta-asiakkaina ollut tapana pyytää hotelliaan tilaamaan taksin odottamaan lentokentälle, ja meidän piti päästä samalla kyydillä omaan hotelliimme. Mitä jos emme mahtuisikaan kaikki neljä ihmistä matkalaukkuinemme yhteen pikkuruiseen taksiin?

Aamutoimet jatkuivat suihkulla, aamupalalla, eväiden väkertämisellä ja orkideojen kastelulla. Orkideojen kastelu ei varsinaisesti ole aamutoimi, mutta tänä aamuna sekin tuli tehtyä. Viimeiset tavarat piti paketoida matkalaukkuun. Lentokenttää kohti lähdin noin klo 12.26. Ajelin autolla tutulle P4A-parkkialueelle, ja sieltä matka jatkui lentokenttäbussilla, joka tuli alle viidessä minuutissa. Lentokentälle saavuin 12.50, mistä seuramieskin löytyi hetimmiten. Checkin oli tehty etukäteen, joten tulostelimme matkalaukkutägit. Videoimme tägien kiinnitysprosessin, koska seuramiehen vanhemmat olivat kaipailleet opetusvideota aiheesta. Self service bag dropin viivakoodinlukija ei ensimmäisellä kerralla tunnistanut minun tägiäni, mutta toisella yrityksellä jo onnistui.

Testasimme kävellä T2:n kauempaan turvatarkastukseen vaihtelun vuoksi, mutta jonot olivat sielläkin melko pitkät. Seuralaisen reppua tutkittiin antaumuksella ja monesti läpivalaisun läpi ajaen, koska jokin asia vaikutti nesteeltä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaikka asiaa tutkittiin lähes 10 minuuttia. Itse sujahdin turvatarkastuksesta heittämällä läpi. Käväisimme seuraavaksi pesemässä kädet, koska olimme hiljattain lukeneet, että lentokentän saastaisin paikka/esine on turvatarkastuksessa käytetty laatikko.

Santorini kutsuu.

Tapasimme äidin (Ä) ja hra T:n (T) lyhyesti kahvilan luona, mihin he olivat asettuneet tauolle. Lähdimme ostamaan sipsejä ja vettä, ja käyskentelimme hiukan ympäriinsä. Lopulta oli aika siirtyä WC:n kautta portille 21, missä tapasimme Ä&T:n uudelleen. Jouduimme hetken aikaa odottelemaan boardingin alkamista. Meille oli allokoitu paikat 30 E ja F, Ä&T istuivat jossain koneen etuosissa. Finnair oli tapansa mukaan epäreilusti antanut minulle taas E-istuimen, mutta sain kuitenkin istua ikkunapaikalle. @Finnair Jos satut lukemaan tämän, voisitko jatkossa antaa ikkunapaikan aina minulle, joka haluaa katsella ikkunasta ulos eikä sille tyypille, joka tahtoo pelata typeriä puhelinpelejä koko lennon ajan eikä tarvitse siihen ikkunaa..? Takaosan (rivit 18-36) boardaus hoidettiin ulkokautta ja lentokoneen takaovesta. 

Takaovesta sisään.

Lento sujui kivasti. Emme saaneet lainkaan vierustoveria, joten saatoimme leveillä ja liikuskella helposti. Tarjoilu toimi nopeahkosti. Yskijöitä ei ollut liian lähellä. Etupenkin mies kommentoi pari kertaa keskusteluamme, mikä tuntui vähän tarpeettomalta, mutta kieltämättä meidän keskustelut ovat aina niin mielenkiintoisia, että on suorastaan ihme, että ihmiset eivät useammin halua osallistua niihin. Etupenkkiä kiinnostava aihe oli muut lentokoneet, joita näkyi poikkeuksellisen paljon. Arvailimme mm. koneiden etäisyyksiä meistä ja ihmettelimme miten älyttömän nopeasti liikkuvilta vastaantulevat lentokoneet vaikuttivat. Lentoemolta tilasimme perinteiset shamppikset á 12 € sekä maksutta tarjoillun mustikkamehun. Söimme sipsien lisäksi yhdet eväsleivät mieheen ja naiseen. Ä poikkesi jaloittelemaan lennon lopulla meidän luokse ja juteltiin hetki.

Shamppista ja ihana valo.

Aikaa jäi myös ikkunasta katseluun, kirkkauden ihasteluun ja filosofointiin. Olen persoonaltani melkoisen introvertti tyyppi ja kaikkea muuta kuin filantrooppi. Mutta kun katselen ihmisten pieniä taloja ja autoja 12 km päästä lentokoneesta, niin tunnen aivan valtavaa lähimmäisenrakkautta maan pinnalla arkisissa puuhissaan olevia ihmisiä kohtaan. Mutta yhtään lähempää katsottuna...

Santorini häämöttää.

Perille päästiin suunnilleen aikataulussa noin 3,5 tunnin lentelyn jälkeen. Meidät kuljetettiin bussilla lentokoneelta terminaalirakennukseen, vaikka kenttä oli pieni. Lentokentällä oli yllättävän hyvin toimiva ilmastointi. Seuralaisen matkalaukku saatiin ensimmäisenä, sitten minun, seuraavaksi T:n ja viimeisenä Ä:n. Näin matkalaukkuja odotellessa tutunnäköiset kasvot, mitkä hetken mietittyäni tunnistin kuuluvan eräälle kiropraktikolle, jonka olen nähnyt ohimennen odotellessani omaa vuoroani toiselle kiropraktikolle. En ole varma ymmärränkö itsekään tuota edellistä lausetta..

Kun pääsimme matkalaukkusalista julkiselle puolelle, odotti siellä rivi noutajia (ei koiria) nimikylttien kanssa. Bongasimme T:n nimen nopeasti ja seurasimme miestä ulos. Siellä meitä odotti tilataksi, kun T oli viisaasti maininnut, että meitä on useampi matkustaja tulossa auton kyytiin, vaikka osalla onkin eri hotelli. Ihan turhaan olin taas kerran pilannut yöuneni. Matka lentokentältä Kamarin kylään oli lyhyt, mutta minun ja seuramiehen hotelli oli kuskille ja tämän apunaiselle vieras. Jouduimme ajelemaan jonkin aikaa ympäriinsä ja kiertelemään yksisuuntaisten katujen takia vielä vähän ekstraa. Apunainen yritti kaverille kilauttamalla selvittää oikeaa paikkaa. Täällähän ei melkein millään kadulla ollut nimiä, mikä vaikeutti suunnistamista. Lopulta asia selvisi, mutta sijainnin puolesta meidän oli järkevää jättää Ä ja T omalle hotellilleen ensin. T maksoi kyydin (25 €), minkä jälkeen meidät ajettiin vielä pari sataa metriä eteenpäin ja heitettiin pois kyydistä oikean sivukadun kohdalla. Kävelimme pienen matkan sivukujaa ylös, mistä löysimme lopulta hotellimme Summer Dreamin.

Hotel Summer Dream.

Respan tyttö oli vähäpuheinen, mutta ystävällisen oloinen ja hoiti hommansa. Seuralaisen passista poimittiin jotain tietoja talteen, sen jälkeen saimme avaimen huoneeseen 26. Huone löytyi 2. kerroksesta. Talossa ei ollut hissiä ja lukko oli perinteistä manuaalista mallia, ei kortti. Olimme hetken hiukan järkyttyneitä huoneen 70-lukuisesta tunnelmasta, kun taksikuski oli väittänyt hotellin olevan uudehko. Huoneen seinään kiinnitetty tarkastuskilpi paljasti hotellin olleen kuitenkin olemassa jo ainakin 5 vuotta. Parveke asettui melkein etuoven yläpuolelle ja oli hukkua sitä ympäröiviin kasveihin. Ilmastoinnin säädin oli kiinnitetty seinään ja peitetty pleksillä, jossa oli reikä vain virtapainikkeen kohdalla. Lämpötilaa ei siis hotellin mielestä ollut tarpeen säätää itse. Pleksin sivusta saimme onneksi kuitenkin painettua kynsiviilalla myös muita painikkeita. Ilmastointi ja safetybox kuuluivat huonehintaan.

Huone 26.

Toisen nukkujan on oltava hoikkapohkeinen ja selvittävä ilman yöpöytää.

Parveketta.

Lisää parveketta.

Ilmastoinnin säädin luodinkestävän lasin takana.

Purimme hiukan matkatavaroita. Minun oli saatava mm. käsilaukku esiin. Illalliselle ei sentään voi lähteä käsimatkatavarana toimineen repun kanssa. Ulos lähtiessä kysyimme respalta wifi-koodin, joka oli aiemmin jäänyt saamatta. Heti hotellin luona nähtiin pari kissanpentua ja niiden emo juuri kun olin kysynyt seuramieheltä nähdäänkö yhtään kissaa ja hän vastannut "ei". Kurvasimme rantakadulle ja lähdimme kävelemään lentokentälle päin ja tutustuimme ravintolavalikoimaan. Sitten palailimme takaisin kotiristeykseen, missä päätimme syödä kohdalla olleessa Family Tavernassa. Otimme alkuun GT:t. Ruuaksi tilasin kana-souvlakin, kun ei ollut yhtään nälkä. Seuramies otti uuden (aiemmin Kreetalta löytyneen) lempiruokansa giouvetsi. Ruokajuomaksi tuli vettä ja seuralaiselle olut. Talo tarjosi vielä ouzot lopuksi. Kana-annokseen ei kuulunut mitään kastiketta, joten se oli kauttaaltaan vähän kuivakka, mutta muuten siedettävän makuinen.

Restaurant Family Tavern.

Kana-souvlaki.

Giouvetsi.

Ouzoa.

Kun olimme melkein valmiita, istutettiin meidän viereiseen pöytään suomalaispariskunta. He kysyivät tarjoilijalta sopiiko heidän tupakoida. Tarjoilija kysyi sitten seuraavaksi asiaa meiltä. Vaikka pidänkin tupakointia täysin sietämättömänä, edellyttää kohteliaisuus sen sallimista, kun nätisti kysytään. Tarjoilijan poistuttua totesimme pariskunnan kanssa, että olisimme voineet hoitaa asian ihan keskenämmekin, kun kerran yhteinen kielikin oli. Meillä oli onni ja tuuli myötä, sillä se puhalteli savut merelle, joten emme joutuneet siitä kärsimään. Pariskunta oli varsin puhelias ja jutustelivatkin meille siihen saakka, kun teimme lähtöä. Aiheina lähinnä matkailu ja Suomen hyvä hellekesä. Illallisen hinta on unohtunut kirjata, toivottavasti kuitenkin maksoimme laskumme. Ei siitä erityisen kallista mielikuvaa jäänyt, jos ei hämmästyttävän halpaakaan.

Teimme vielä pienen iltakävelyn rantakatua pitkin toiseen suuntaan kuin aiemmin. Istuskelimme pimeällä rannalla hetken. Jostain ravintolasta ajettiin kulkukoiralauma pois. Ärhäkän kuuloiset hauvelit kirmasivat hetkeksi rannan puolelle juoksentelemaan. Rantakadulta saimme ostettua vettä ja Seuralaiselle uudet varvastossut á 7,50 €. Kotimatkalla törmäsimme Ä&T:hen ja juteltiin hetki. Selvisi, että he olivat käyneet samassa ravintolassa syömässä kuin me ja melkein samoihin aikoihin. En ymmärrä miten voi olla, ettemme nähneet toisiamme jo siellä, mutta saatiinpa pienet naurut siitä sattumasta silti. Hotellilla otimme suihkut onnettomassa suihkunurkkauksessa ja kirjoittelimme muistiin päivän tapahtumia ennen unille käymistä.

Kylpyhuone.