Cattolica 1 Menomatka

14.7.2018

Iltalähtö tarkoitti sitä, että tänä aamuna ei tarvinnut herätellä itseään kellon avulla. Lennon lähtöaika oli vasta klo 18.00 enkä pystyisi millään nukkumaan liian myöhään. Olin kaikessa rauhassa katselemassa televisiota klo 9.29, kun Finnair lähetti tekstiviestin, että lento olisi myöhässä: "Info: ... Varaustunnus : ... AY1809 Helsinki Rimini lähtö kello 18:00 . Arvioitu uusi lähtöaika on: 14.07.2018 kello 20:30 . Finnair tiedottaa jos varausta tarvitsee muuttaa. Saavuthan lentokentälle hyvissä ajoin ennen uutta lähtöaikaa. Lähtöselvitys ja Baggage Drop -tiski suljetaan 45 minuuttia ennen uutta lähtöaikaa. Pahoittelemme tapahtunutta. Finnair Finnairin tiedonanto lentomatkustajan oikeuksista: http://finnair.fi/matkustajan-oikeudet" [sic]

Ehdimme jo matkaseuralaisen kanssa kauhistella asiaa, mutta noin tunnin kuluttua (klo 10.30) tuli uusi viesti, että lento lähtisi sittenkin alkuperäisen aikataulun mukaan: "FINNAIR INFO: ... lento AY1809 14.07.2018 Helsinki Rimini klo 18:00 Pyydämme teitä olemaan huomoimatta edellistä viestiämme. Korjaus edelliseen viestiin: lento operoi aikataulun mukaisesti. Pahoittelemme sekaannusta. Ystävällisin terveisin, Finnair". [sic] Kuka siellä oikein on sekoillut?

Sitten alkoikin olla jo kiire tehdä viimeisiä matkavalmisteluita, kun yksi tunti oli hukattu laiskotteluun myöhempään aikatauluun uskoessa. Vaatteet oli onneksi tullut pestyä ja silitettyä jo keskiviikkona (nyt oli siis jo lauantai). Piti kuitenkin hurauttaa vielä ruokakauppaan, käydä nostamassa käteistä rahaa ja hakea apteekista matkakokoinen tuubi perusvoidetta. Kauppaan lähtiessä olin aikataulumuutoksista hermostunut ja autotiellä pyöräilevä juippi nostatti melkein raivon päälle. No, ehkä epäonnistuneella hormonitoiminnan suunnittelulla oli myös oma osuutensa huonotuulisuuteen...

Mutta kyllä pitäisi olla laki, joka pakottaa pyöräilijät ajamaan pyörätietä silloin, kun sellainen on käytettävissä. Enhän minäkään voi autolla lähteä ajelemaan jalkakäytäville edes silloin, kun autokaistaa ei ole käytettävissä! Kirosin tyyppiä hiljaa mielessäni ja keskisormeenkin oli jo tulla kramppi, mutta sain rauhoitettua käteni ennen kuin se kohosi auton ikkunan korkeudelle. Kotiin päästyäni syöksähdin vielä suihkuun, minkä jälkeen söin jotain lounaan tapaista ja pakkasin matkatavarat valmiiksi. Vähän iski kyllä pelko takalistoon, että tuollainen raivomielisyys vielä kostautuisi huonona karmana, enkä ehkä pääsisi ehjin nahoin tai ajoissa kentälle tms.

Lentokentälle.

Klo 15.30 oli aika lähteä lentokentälle. P4A-parkkialueella oli 40 paikkaa vapaana saapuessani sinne. Kentälle vievä bussi tuli todella nopeasti. Lentokenttä oli myllerretty melko kaoottisen näköiseksi, kun sinne oli tarvinnut rakentaa uusia väyliä ja kaistoja/laitureita taksilakiuudistuksen myötä. Noin klo 16 saavuin kentälle, mistä seuramieskin hetken kuluttua löytyi odottelemasta. Tulostimme laukkutarrat (check-inin olimme tehneet aiemmin netissä), liimasimme ne paikoilleen ja toimitimme ne self service baggage droppiin. Tähän tarrojen kanssa pelleilyynkin alkaa vähitellen tottua, kun on tarpeeksi monta kertaa joutunut sen tekemään. Edelleenkin kyllä risoo, että tarroittamiseen ei ole varattua mitään järkevää paikkaa, vaan on kyykisteltävä selkä kipeänä ohikulkevien ihmisten potkittavana.

Check-in-automaatti.

Turvatarkastuksesta päästiin läpi jonottamatta ja muutenkin nopeasti. Tällä kertaa meille ei osunut minkään lajin satunnaistarkastusta eikä läpivalaisussa ollut mitään mysteerejä ratkottavana. Kävimme ostamassa ryöstöhintaiset vedet ja sipsejä lentoa varten. Istuskelimme katselemassa märkää asfalttia. Olimme nähneet yhden salaman, mutta emme sadetta. Ilmeisesti kentällä oli kuitenkin jossain vaiheessa satanut. Lopulta siirryttiin pienen kävelykierroksen kautta vessaan ja portille. Ensimmäistä kertaa huomasimme vessassa olevan erilaisen hanan, joka oli tarkoitettu vesipullon täyttämiseen. Niitä ryöstöhintaisia juomia kun oli jossain mediassa kritisoitu, niin vastineeksi oli lentokentän toimesta kerrottu, että näitä maksuttomia vesipisteitäkin löytyy kyllä.

Larry.

Boardaus suoritettiin perinteisesti ryhmittäin. Tämä konsepti tuntui olevan eräälle naisenkutaleelle vieras käsite, koska hän oli ensimmäisenä änkemässä lippuaan vuorotellen lentoemännälle ja automaattiporteille, vaikka ei selvästikään ollut vielä hänen ryhmänsä vuoro. Onneksi kumpikaan tarkistustapa ei tuottanut hänelle suotuisaa tulosta. Kaikesta huolimatta hän jäi sinnikkäästi päivystämään yhdelle automaatille tukkien väylän niiltä ihmisiltä, joiden vuoro olisi ollut mennä koneeseen. Kaikenlaisia sitä onkin...

Meille oli arvottu paikat 28 E (minä) ja F (kavaljeeri). Viereemme istahti yksin matkustava mies, joka tervehti meitä tullessaan, mutta ei jutellut enää muuta lennon aikana. Kerrassaan esimerkillinen vierustoveri! Lento oli 10-15 minuuttia myöhässä lähdössä, mutta ei onneksi aiemmin uhattua 2,5 tuntia. Turbulenssia oli melkoisesti ja kapteeni jossain vaiheessa kuulutteli, että oli yrittänyt hakea tasaisempaa kyytiä eri korkeuksilla, mutta mistään ei löytynyt ilmakuopatonta lentorataa. Tarjoilu viivästyi rytkyttelyn vuoksi, mutta ehdittiin kuitenkin saada lomashamppikset, Joseph Perrier á 12 €, ennen laskeutumista. Seuramies onnistui maksamaan juomat lähimaksulla, vaikka usein on nähty, ettei minkään sortin korttimaksu toimi ilmassa.

Violetti laukku on tuttu.

Lentokoneessa.

Lomashamppis.

Aurinkovoidemainokset herättävät lomatunnelman.

Meren yllä.

Näimme lennon aikana toiseen suutaan lentäneen koneen, jonka vauhti näyttä aivan käsittämättömän nopealta. Se oli jotenkin jopa koominen näky. Laskeutuessa olimme edelleen sen 10 minuuttia myöhässä. Koneelta oli kävelykuljetus kentälle. Kenttä oli varsin pieni. Siellä oli vain kaksi hihnaa eikä edes valoja päällä. Ilma oli sellainen kuuman kostea, kuten ulkomailla kuuluukin olla, jotta ymmärtää heti olevansa ulkomailla. Lähtiessämme olimme nähneet, kun seuralaisen matkalaukku oli nakattu ruumaan, joten se tulisi varmasti perille. Minunkin laukkuni tuli kuitenkin onneksi jo toisessa kuormassa hihnalle.

Riminin lentokentällä.

Riminin lentokenttä.

Laukkuja odottamassa.

Laukut saatuamme etsimme matkaoppaan, joka ohjasi meidät eteenpäin etsimään bussia #2. Meidän kyytiin hyppäsi mukaan Hanna, joka jakoi kohteen brosyyrit ja retkiliput. Vajaassa tunnissa saatiin jätettyä riccionelaiset hotelleihin ja jatkoimme kohti Cattolicaa. Jäimme Cattolican puolella heti ensimmäiselle hotellille, joka oli nimetty henkisen ikäluokkamme mukaan osuvasti Senioriksi. Pysäkki oli tasan hotellin kohdalla, liikenne pyöri vilkkaana ympärillä, kun haimme laukut bussin vatsasta. Ehdimme ensimmäisinä hotellin respaan, joka kopioi passit, antoi avaimen eikä sanonut muuta kuin, että pitäisi mennä neljänteen kerrokseen. Saimme huoneen #407. Avainkortti toimi modernisti lähimaksu-periaatteella.

Hotellin hississä soiteltiin musiikkia videon kera.

Olimme lähinnä tyrmistyneitä, kun astelimme sisään huoneeseen. Se oli hämärä, nuhjuinen, 80-lukuisin värein maalattu ja ilma kuuman kostea. Parveke oli.. no, en ole varma voiko sitä oikein parvekkeeksi edes kutsua.. Tila oli noin metrin verran leveä ja ehkä 1,5 metriä pitkä, maisema kadulle päin. Sinne oli saatu ahdettua kaksi muovituolia, joissa istuva henkilö katselisi metrin päässä edessään olevaa seinää. Kaiteeseen oli ripustettu pieni pyykkiteline, joka asettuisi toisessa tuolissa istuvan henkilön syliin. Aamiaisaika selvisi huoneen seinällä olevasta lapusta, mutta ilmastointia emme saaneet käyntiin, vaikka se nappeja painellessa henkäisi aina lyhyesti. Safetyboxiinkaan meillä ei ollut avainta.

Huone 407.

Hotellihuonetta.

"Parveke"

Lähdimme hetimmiten ulos etsimään markettia, jotta saisimme ostettua edes juomavettä. Löysimme parin korttelin päästä alakadulta sopivan kaupan, missä pörräsi pieneksi yllätykseksemme pelkästään italialaisia turisteja. Saimme kuitenkin ostettua juomat ja palasimme hotellille. Nestehukka oli aika kova, kun Suomessa oli edelleen helle, ja koneessa tuli juotua vain shamppis. Lentokentältä ostettu vesi jäi juomatta, kun lentokoneen vessassa on sitten niin ikävä joutua käymään. Siltä tosiaan oli nyt säästytty eikä lentokentälläkään ollut vielä tarvetta asioida pikkulassa.

Paluumatkalla kaupasta heräsi ajatus, että ilmastointi on varmaankin maksullinen, joten otimme asiasta selvää opaskansiosta respaa odottaessa. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut, joten seuralainen haki aulabaarista naisen myymään meille puuttuvat palvelut. Englanti oli hänelle vähän vaikeaa, mutta saimme kuitenkin asiat hoidettua ja hinnat selville osin paperia ja kynää käyttäen. Safetyboxin hinta oli 10 € / viikko ja ilmastoinnin 5 € / päivä. Nainen aktivoi huoneen ilmastoinnin tietokoneen pohjakaavio-kartalta, mikä näytti poikkeuksellisen modernilta hotellihuoneen ulkonäköön verrattuna. Cattolican paperikarttakin saatiin.


Ilmastointi lähti onneksemme toimimaan. Huoneen ummehtunut haju parani sen avulla hieman. Safetybox sen sijaan oli niin pieni, että siihen ei mahtunut edes kahta passia ja lompakkoa, vaan talteen halutut rahat ja kortit oli pakko purkaa lompakosta pois passien väliin. Ei puhettakaan siitä, että lokeroon olisi voinut laittaa lisäksi kameroita tai kelloja talteen. Sängyt olivat liian pehmeät, jousilla, ja tarjolla oli taas vain yksi yhteinen lakana peitoksi. Sänkyjä oli jotain syystä kuitenkin kolme, joskin kolmas oli ilman lakanoita. Toinen yöpöydistä oli pelkkä hylly. Kaapeissa sen sijaan ei ollut hyllyjä vaan ainoastaan tilaa henkaritavaroille. Wifi oli epävakaa ja hidas, mutta sentään ilmainen. Loppuilta kului matkatavaroita purkaessa ja muistiinpanoja kirjoitellessa.

Safetybox.

Rethymnon 8 Aamu-uinti

3.6.2018

Heräsin 6.33 tai ehkä .34. En yhtään muista mihin aikaan meillä olisi ollut herätyskello soimassa. Luultavasti sellainenkin oli, mutta ei ehkä noin omituiseen aikaan. Suoritin pieniä viimeisiä pakkailuja, sitten kietaisin tukan nutturalle, hyppäsin biksuihin ja tepastelin rannalle. Muutamia lenkkeilijöitä oli jo liikkeellä, mutta ei vielä ketään muita uimareita. Aurinko oli juuri hetkeä aiemmin noussut. Otin parit valokuvat, paketoin kameran rohkeasti pyyhkeen sisään, kun missään ei näkynyt ketään, ja pulahdin uimaan. Kävin tekemässä myös viimeiset kahlaukset syvänteen jälkeen olevalla "tasanteella". Rannan suihkut oli kytketty pois käytöstä yöksi, jouduin istumaan vielä rantakadun penkillä aikani, että sain jalat kuivateltua ja enimmät hiekat karisteltua kadulle.

Aamuaurinko.

Rannalla oli hiljaista.

Pitkä kulkija.

Hotellihuoneessa seurasi viimeisten tavaroiden pakkaus ja matkatavaroiden punnitus. Matkalaukun paino oli 18 kg ja käsimatkatavarana toimivan repun 4 kg. 7.40 olimme valmiit, jätimme siivoojalle kympin tipin, ja lähdimme hissillä parin suomalaisnaisen kyydissä respaan tekemään checkoutia. Nyt saimme myös kuitin edellisenä päivänä maksetusta verosta. Vastasimme myös palautekyselyyn aamiaissalin aukeamista odotellessa.

Swell Boutique hotellin respa.

Hotellin aula.

Viimeiseksi aamiaiseksi valikoin pari croissantia voilla, juustolla ja kermaherkkusienillä. Jaoimme seuramiehen kanssa yhden dakosin (vai dakoksen?). Tuoretta appelsiinimehua ei herunut enää tänään, mutta kahvitarjoilu pelasi kuten aiemminkin. Vielä viimeisen kerran pääsin nauttimaan myös jugurtti-hunaja-annoksesta. Lopuksi kuulimme selkämme takaa skumppapullon poksahduksen ja kohta huomasimmekin sellaisen ilmestyneen coolerissa jälkiruokapöydälle. Odottelimme, että joku reippaampi kävi sitä ensin hakemassa. Sen jälkeen minäkin hain meille pienet lasilliset. Se oli jotain italialaista ja makeaa, eli ei oikein minun makuun, mutta ajatus ratkaisee tässä. Tietysti kun se oli jälkiruokien kanssa tarjolla, niin kai se on kestettävä, että makeaa pidetään silloin sopivampana. Olimme olleet aamiaiseenkin aivan huipputyytyväisiä, joten jätimme sinnekin kympin tipin.

Viimeinen aamiainen.

Sunnuntaiskumpat.

Lentokenttäbussi saapui suunnilleen ajallaan (8.25) ja tyhjänä. Kuskina oli Marcos. Lentokentälle oli noin puolentoista tunnin ajo. Matkalla nähtiin maisemia ja ihmisiä kirkonmenoissa ja muuta sunnuntaille tyypillistä elämää. Odottelimme lentokentän ulkopuolella, kun opas kävi tarkistamassa oikeat check-in-tiskit. Kentällä oli täyttä, mutta saimme helppopääsyiset tiskit salin sivusta. Priority-matkustajiakaan ei ollut, joten heidänkin tiski tuli tavallisten kuolevaisten käyttöön ja nopeutti toimintaa. Matkalaukkuhihnat tiskien takana olivat pois pelistä, joten laukut olisi pitänyt viedä ulkokautta jonnekin. Opas lähti selvittämään minne. Meidän edessä joku hidasteli liian painavan laukun ja valtavan paperinippunsa kanssa niin kauan, että hihna saatiin toimintakuntoon sitä odotellessa. Meidän laukut siis pääsivät hihnalle, mutta muutamat ensimmäiset epäonniset olivat jo ehtineet mennä laukkuineen sivuun odottelemaan opasta.

Lentokenttäbussia odotellessa.

Check-in.

Menimme vielä hetkeksi ulos ottamaan parit kuvat lentokenttärakennuksesta. Sen arkkitehtuurissa oli jotain mikä puhutteli minua. Sitten jatkoimme toisesta ovesta sisään ja asetuimme turvatarkastusjonoon. Väkeä oli paljon, mutta jono eteni yllättävän nopeasti ja oman vuoron koittaessa tuli jopa kiire repiä irti vyöt ja etsiä nesteet näkyville. Jonosta nimittäin jouduttiin suoraan läpivalaisulaitteelle, mitään ennakkotiskiä tavaroiden purkamiseen ja laatikoimiseen ei ollut.

Iraklionin lentokenttä.

Iraklionin lentokenttä oli paljon isompi kuin Kreetan toinen, Hanian, lentokenttä. Kauppa-alueita oli kuin pienessä tavaratalossa. Olisi ollut mukava viettää hetki hajuvesiä haistellen, mutta kyseisellä osastolla oli noin 20 myyjää, jotka eivät antaneet katsoa valikoimaa rauhassa sekuntiakaan. Pääsin sentään haistamaan uutta Tiffanyn tuoksua, mutta ei se kuitenkaan miellyttänyt tarpeeksi, että olisin viitsinyt rahojani tuhlata. Tuoksuja on muutenkin eteisen pöytä täynnä, enkä saa ostaa yhtään lisää ennen kuin ne on käytetty loppuun!

Lentokentällä oli kunnon maisemaikkunat.

Lähtö.

Seuramies löysi juomapuolelta itselleen vodkan hauskassa kevytmetallipullossa ja osti samalla minulle 200 ml Bombay-ginin ja vettä. Loppuajan kulutimme istuskelemalla Gate-aulassa. Sieltä oli hienot näkymät kiitoradalle ja merelle. Seuralaiselle tuli vielä nälkä, joten hän kävi hakemassa kiskasta täytetyn juusto-kinkku-patongin, joka oli "ihan ok". Vessassa tuli käytyä heti turvatarkastuksen jälkeen, kun bussimatka oli niin "pitkä" ja sitten varmuuden vuoksi vielä ennen boardausta. Vessat oli mielenkiintoisessa kunnossa. Joku oli vuorannut pöntön vessapapeilla, joka oli sittemmin kastunut ja repeillyttä puolikosteaa paperia ja riekaleita oli pitkin ja poikin. Saippuaa ei ollut, mutta sentään kopit sai lukkoon. Jonkun keksijäneron pitäisi tästä kyllä ottaa itselleen nakki ja kehittää jonkinlainen matka-imukuppi-lukko, jonka voi kiinnittää oveen kuin oveen matkaillessaan tällaisissa maissa, missä yksityisyyttä ei arvosteta.

Meidän lento lähti portilta A2. Lennon lähtöaika oli 12.20 ja pääsimme lähtemään kutakuinkin ajoissa. Koneeseen oli bussikuljetus, johon otettiin poikkeuksellisesti sopiva määrä ihmisiä eikä ängetty sitä aivan liian täyteen. Seuralainen oli näkevinään meidän laukut matkalla konetta kohti. Saimme paikat 13 E ja F, otin ikkunapaikan vuorostani, vaikka virallisesti minulle oli taas allokoitu keskipaikka (E).

Boarding.

Pian nousun jälkeen näimme horisontin udussa siintävän Santorinin. Se näytti valtavan pieneltä, mutta muoto oli niin selvä, ettei se voinut olla mikään muukaan. Sinne mennään syksymmällä. Paluun kunniaksi tilattiin taas shamppikset á 12 € ja Lay'sin vinegar-sipsithän meillä olikin ostettuna ennakkoon.

Santorini siintää sekä horisontissa että tulevaisuudessa.

Shamppis.

Perille pääsimme aikataulussa 16.05. 16.38 oli matkalaukut jo saatu ja odottelin bussikuljetusta parkkialueelle. Bussia joutui taas jonkin aikaa odottamaan, mutta hyvällä kelillä ulkona istuskelu oli ihan mukavaa. Auto oli tulikuuma seistyään viikon Suomen helteissä. Lisäksi se oli kipeästi pesun tarpeessa, koska se oli aivan harmaa siitepölystä. Melko harmahtava se on väriltään muutenkin, mutta tuulilasista ei meinannut nähdä ulos, kun istahdin kyytiin. Tällainen iltapäivän paluuaika on oikeastaan aika mukava, kun ei saavu kotiin aivan uuvuksissa, vaan jaksaa vielä puuhastella asioita.

Tuttuja laukkuja hihnalla.

Loppusanat kohteesta Rethymnon... Pari ensimmäistä päivää säät eivät oikein suosineet. Suomessakin olisi ollut lämpimämpää. Kylä oli vähän tylsä eikä vaikuttanut erityisen kreikkalaiselta. Vanhan kaupungin uumenista löytyi sitten kuitenkin kauniita, tunnelmallisia ja "kreikkalaisempia" katuja. Paikallisia nähtävyyksiä ei ollut erityisen paljon, mutta oli sentään jotain.

Välimeri on ihana! Ranta olisi voinut olla parempi, koska minä tahtoisin päästä uimaan ihan oikeasti. Seuramies taas tykkäsi hurjasti matalikosta, joka esti uimisen. Hänestä oli parasta haahuilla pohkeisiin yltävässä vedessä ympäriinsä ties miten kauan. Pelkäsin jo, että hän polttaa itsensä unohtuessaan tuijottelemaan merta kahluureissulla.

Ruoka oli järjestään hyvää, mitä nyt viimeisen illan paikka vähän floppasi. Swell Boutique-hotelli ja erityisesti sen aamiainen oli niin hyvä, että ihan senkin takia voisin palata Rethymnoniin. Tykkäsin kuitenkin paikkoina enemmän Plataniaksesta ja Haniasta. Luultavasti valitsen siis jonkun muun kylän (kuin Rethymnonin) Kreetalta, kun tulee joskus taas aika lähteä sinne päin.

Rethymnon 7 Markkinat

2.6.2018

Heräilin taas jo 7.30 maissa. Silloinkin olin epätoivoisesti yrittänyt saada unta 6.30 jälkeen, jolloin olin herännyt ensimmäisen kerran. Seuramieskin heräsi jo 8.30, joten voitiin perua 8.45ksi ajastettu herätys. Aamutoimien jälkeen lähdimme yllättäen aamiaiselle, nam. Pinaattipiirakkaa ei ollut vieläkään uudelleen, mutta mehu- ja kahvitarjoilu pelasi pöytiin hyvin. Tarkistimme samalla reissulla aulan opaskansiosta paluubussin aikataulun. Aamiaiselta poistuimme lähimarkettiin ostamaan seuralaiselle deodorantin ja hammastahnaa.

Palasimme huoneeseen hetkeksi suorittamaan vakio-aurinkovoitelut ja uintivalmistelut. Rannalle lähtiessä maksoimme respaan hotelliveron 3 € / huone / yö eli 21 € käteisellä. Emme saaneet kuittia, mutta emme sellaista jaksaneet pyytääkään. Vähän jäi vaan huolettamaan, jos aikovat huomenna rahastaa veron meiltä vielä toistamiseen (eivät kylläkään tehneet niin). Saimme kuulla respalta, että seuraavan aamun aamiainen alkaisi jo 7.45 eikä vasta klo 8.00 kuten yleensä. Tämä järjestely oli ihan sen vuoksi, että meillä oli lähtö hotellilta jo 8.25 ja olisimme olleet tiukilla aamiaisen kanssa ilman ylimääräistä varttia.

Tänään oli tarkoitus käydä markkinoilla, koska se on mukavin paikka ostaa hunajaa tuliaisiksi. Netistä oli hyvin vaikea saada selville milloin ja missä Rethymnonin tori oli, mutta ainakin näin lauantaina se oli ja löytyi suunnilleen kuvatusta paikasta. Kävelimme alkumatkan samaa reittiä kuin edellispäivänä kaupunginpuistoon (Municipal Garden), mutta tällä kertaa matka jatkui sen ohi. Yhdessä kohdassa jouduimme kääntymään epäilyttävän pienelle viistokadulle (Sifi Vlastou) pois pääkadun näköiseltä väylältä, mutta se oli oikea valinta ja johti toripaikan laidalle. Kaiken kaikkiaan se löytyi yllättävän helposti. Arvelimme, että 10-14 olisi melko varma aika, että tori olisi käynnissä. Tulimme paikalle itse vähän ennen yhtätoista, jolloin ainakin oli täysi rähinä käynnissä.

Pujahdetaanpa tästä markkinoille.

Torilla oli erikseen vihannespuoli ja vaatepuoli. Tunnelma oli vilkas, mutta rauhallinen. Kauppiaat eivät huutaneet kuin maailmanlopun alla, toisin kuin Catanian kalatorilla... Vain yhdellä kauppiaalla oli hunajaa. Siitä onneksi tarjottiin maistiainen ja hän mainosti sitä timjamihunajaksi, joten se oli juuri sitä mitä halusinkin. Otin kaksi pienempää purkkia (á 5 €), itselle ja mummolle, kun vaihtoehto olisi ollut todella jättimäinen purkki.

Kasvispuolta.

Rättikauppaa.

Kenkä poikineen.

Hunajakauppias.

Markkinahumua.

Tepastelimme torilta kohti vanhaa kaupunkia ja jäimme heti sen ulkolaidalla olleelle aukiolle kahville. Kahviloita oli useampia, ja kaikissa tilaa, joten valitsimme tunnelmaltaan puhuttelevimman. Tilasimme frappet á 2 €. Paikalla oli wifi ja koodi löytyi kuitista. Sen jälkeen teimme pienen kierroksen vanhassa kaupungissa. Alkumatkasta olin saanut ostettua saippuan peltirasiassa tuliaisiksi äidille sekä lasinalusia itselle. Torilta mukaan tarttui vain hunaja. Vanhasta kaupungista ei löytynyt enää uutta ostettavaa.

Aukio vanhan kaupungin ulkolaidalla.

Frappet.

Kahvilassa.

Vanhan kaupungin kuja.

Vihreää.

Toinen vanhan kaupungin kuja.

Muotoonleivottuja juttuja.

Palailimme hissukseen rantakatua pitkin hotellille. Haimme taas limuja ja sipejä kaupasta ja nautimme ne parvekkeella. Herkuttelutauon jälkeen aurinkovoitelimme itsemme ja lähdimme rannalle noin 2,5 tunniksi. Vesi oli tyyntynyt selvästi, mutta yhä oli vähän vaikea uida, kun osa aalloista löi pään yli tai suoraan naamalle. Ongelmia aiheutti tietysti myös syvänteen jälkeinen tasanne, johon ajauduin vähän väliä. Se oli sen verran matala alue, että siinä voi uida melkeinpä vain käsipohjaa. Vesi oli vähän lämmennyt ja oli nyt 25-asteista.

Rethymnon.

Rantabulevardin kukat.

Uinnin jälkeen kävimme suihkussa. Haimme kaupasta minulle siiderin, Rekorderlig sitrus-vesimeloni ja seuramiehelle vesimeloni-lonkero, joka osoittautui täysin esanssiseksi. Siideri puolestaan oli melko hyvää. Ostimme samalla sipsejä välipalaksi ja valmiiksi mukaan lennolle. Parvekkeella oli auringossa 45 astetta ja melko läkähdyttävää. Juomat piti imaista kurkkuun melko vauhdikkaasti, etteivät ehtineet liiemmin lämmetä.

Illallista söimme Beeraria-nimisessä paikassa. Otimme alkuun GT:t viimeisen illan kunniaksi sekä tzatzikia ja leipää. Ruuan kanssa tilasin ison pullon vettä. Ruuaksi valitsin taas pizza specialin ja seuramies beef stifadon. Pitsa oli valtava pettymys. Se oli komeasta ulkonäöstään huolimatta täydellisen mauton. Lisäksi tzatziki ja leipä olivat täyttäneet vatsaa, joten sain hädin tuskin syötyä puolet pitsasta. Tarjoilijakin (muistutti jotain jalkapallistia [Zinedine Zidane?]) oli jo huolissaan, kun ei pitsa maistu. En halunnut pahoittaa miekkosen mieltä, kun ei se pahaakaan ollut - eihän mauton voi olla pahaa, kun se ei maistu millekään. Vetosin siihen, että oli vaan paljon ruokaa, ettei kaikki mahdu. Seuralaisen stifado oli onneksi maistuva.

GT.

Tzatzikia ja lisukkeita.

Beerarian pizza special.

Stifado.

Ei se loppuvierailukaan tässä ravintolassa mennyt yhtään putkeen. En muista yhtään mitä ateria maksoi, mutta katsoimme että on helpointa ja nopeinta hoitaa homma 50 € setelillä. Tippiä oli tietysti aivan liikaa, jopa niin paljon, että tarjoilijakin tuli sanomaan, että tällaisia määriä ylimääräistä rahaa ei voi jättää, ja yritti tuoda vaihtorahoja aivan väkisin takaisin. Kun on jo pariin kertaan sanonut, että ei halua vaihtorahoja, ei oikein voi enää yhtäkkiä ruveta vaatimaan puolia rahoista takaisinkaan.

Lopulta pääsimme lähtemään kättelyiden saattelemana. Olin niin ähkyssä, että kurja olo pysytteli kimpussa koko illan. Ei pelkkää pahaa, vaan myös jotain hyvää, eli tzatziki oli hyvää, stifado oli onnistunut ja seuralainen löysi paikasta uuden suosikkioluen nimeltään εζα. Ei tarvitse hänenkään aina pelkkää Alfaa juoda, kun on toinenkin mieleinen vaihtoehto. Pullo ja tuoppikin ovat tyylikkäämmät kuin Alfan.

εζα-olut.

Beeraria.

Kotimatkalla ostin vielä tuliaisiksi pullon öljyä, paidan kummitytölle sekä pari magneettia. Jäi vielä harmittamaan, etten ostanut kreikkalaista musiikkia CD:llä, kun sellainen päivällä osui silmiin yhdessä kaupassa. Hotellilla oli pakko ryhtyä pakkaamaan ihan tosissaan, koska seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen lähtö.