Pafos - 6 - Nikosia

17.8.2017

Uni olisi vielä maistunut klo 7.00, kun herätyskello soi. Aamiaiselle menimme klo 7.30 eli heti avausaikaan, mutta emme silti olleet edes ensimmäiset siellä. Klo 8.00 poistuimme hotellilta aikataulussa, joskin ripeää marssitahtia, rantatietä pitkin kohti bussiasemaa. Ensimmäinen etappi oli bussimatkan Ala-Pafoksesta Ylä-Pafoksen bussiasemalle. Sinne lähti bussi #618 klo 8.15. Ostimme tälle matkalle vain kertaliput á 1,50 €. Matka kesti noin vartin. Ylä-Pafos oli yllättävän laaja ja melko kaupunkimainen verrattuna turistoituneeseen Ala-Pafokseen.

Aamiaisterassi.

Olimme varanneet rutkasti aikaa, koska emme tienneet ensimmäisen bussimatkan pituutta. Odottelimmekin sitten Ylä-Pafoksessa vajaan puolituntisen klo 9.00 lähtevää InterCityn bussia saaren pääkaupunkiin Nikosiaan - paikallisittain Lefkosiaan. (En ole koskaan tuntenut kovin suurta vetoa Nikosiaan, mutta se johtunee nimestä, joka tuo mieleeni nikotiinin kaikessa inhottavuudessaan. Voisivat siirtyä käyttämään pelkkää Lefkosiaa minun mielestäni.) Palloilimme aseman liepeillä katsomassa paikkoja ja ihmettelemässä mistä seuraava bussi lähtisi.

Ylä-Pafoksen linja-autoasema.

Kanakauppa.

Intercityllä oli bussiasemalla oma tontti, missä bussi jo olikin parkissa. Kuski saapui paikalle vartin verran etuajassa. Pian sen jälkeen paikalle tuli pariskunta, joka paineli suoraan bussille kysymään kyytiä. Kun he pääsivät sisään, me muutkin penkkikatoksessa odotelleet ihmiset valpastuimme ja kävimme jonoon bussin luokse. Intercityn kuljettajalta ostimme päiväliput á 13 €. Kertalippu olisi ollut 7 €, joten kokonaisen euron per nuppi säästimme päivälipulla. Bussi ei tullut edes puolilleen, ilmastointi toimi kohtuullisesti. Alkumatkasta bussi kierteli Ylä-Pafoksessa, sen jälkeen suunnattiin Limassolin sivuitse kohti Nikosiaa. Matka kesti noin 2 tuntia. Tuntui jotenkin epätodelliselta matkustaa tällainen pitkä matka ulkomailla julkisella kulkuvälineellä perinteisen retkibussin sijaan. Epätodellista, mutta sitäkin mukavampaa.

Intercity-bussifirman infokoppi.

Nikosian bussi.

Bussilippukokoelma.

Nikosian linja-autoasemalle päästyämme hakeuduimme heti aseman päädystä poikittaiskujalle oikealle päin. Pian vastaan tuli pää-ostoskatu Lidras/Ledras, jota pitkin lähdimme kävelemään vasemmalle. Jo puolen kilometrin kuluttua saavuimme Pohjois-Kyproksen rajalle. Jotenkin raja tuli vastaan yllättäen ja nopeammin kuin kuvittelimmekaan. Vielä 90-luvulla, kun vanhempani vierailivat Nikosiassa, ei rajan yli ollut asiaa. Tai jos sinne erehtyi menemään, niin takaisin ei ollut enää tulemista. Nyt rajanylitykset oli sallittu ja meno helppoa - emme joutuneet edes jonottamaan yhtään. Passi tarkastettiin ensin Kyproksen tasavallan puolella. Sen jälkeen kuljimme noin 50 metrin matkan Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan (eli Kyproksen turkkilaisen puolen) rajalle, missä passi tarkastettiin toistamiseen. 50 metrin DMZ kulki talojen keskellä. Talot lienevät tyhjillään, kun eivät kerran virallisesti ole kenenkään mailla.

Ledras-ostos-kävelykatu.

Nikosian jaetun kaupungin raja-asema Ledras-kadulla.

Ensimmäiset askeleet Pohjois-Kyproksen puolella.

Nikosian turistikartta.

Meillä ei ollut karttaa, joten jatkoimme vain samaa katua eteenpäin. Klo 13 alkoi kuulua huutelua minareeteista. Emme huomanneet sen vaikuttavan kenenkään käytökseen mitenkään, mutta ehkä kuuntelu riittää. Pian näimme Atatürk-aukiolle opastavia kylttejä, joita ryhdyimme seuraamaan. Löysimme aukion, missä otimme muutamia valokuvia. Aukion lähellä sijaitsivat myös posti ja oikeustalo.

Sievähkö katu Pohjois-Nikosiassa.

Pohjois-Nikosiaa.

Minareetista kuuluu ääni tuo...

Atatürkin aukio.

Atatürk aukiollaan.

Larry Pohjois-Kyproksen tasavallassa Atatürkin aukiolla.

Posti.

Oikeustalo.

Seuraavaksi ryhdyimme seuraamaan moskeijaa ja muncipal markettia mainostavia kylttejä. Pyhän Sofian katedraalin, nykyään Selimiye-moskeijan, kupeesta löysimme pienen kahvilan, missä nautimme jääteet ja kävimme yläkerran wc:ssä. Kuppilalla oli jopa langaton netti tarjolla, joten saimme jaettua paikan päältä tunnelmat someen. Maksamiseen meillä ei ollut turkin liiroja, mutta eurotkin kelpasivat. Toki kurssi oli todennäköisesti 1:1, mutta näin pienin ostoksin oli helpompaa törsätä kuin käydä vaihtamassa rahaa. Kaksi jääteetä maksoi meille 4 € + tippi.

Pyhän Sofian katedraali eli Selimiye-moskeija.

Entinen katedraali, nykyinen moskeija.

Larry poseeraa maamerkin edustalla Pohjois-Nikosiassa.

Jäätee.

Pohjoiskyproslaista kahvilatunnelmaa.

Nikosialainen kahvi(la)kissa.

Turkkilaisella puolella lähin turistialue oli hyvinkin nättiä ja siistiä. Vähän pidemmältä löysimme hyvinkin rähjäisiä taloja ja kujia. Välillä kohdalle osui taas uutta ja hienoa. Tunnelma oli kuitenkin rauhallinen eikä ihmisiä ollut kovinkaan paljon liikkeellä. Olo tuntui rähjäisemmilläkin kujilla ihan turvalliselta. Mitään kaupustelijoita tai näytöslintujen kanssa turistien kimppuun hyökkääviä ihmisiä emme kohdanneet.

Rähjäisempi katu.

Tietokonekauppa.

Koira hyödynsi koko jalkakäytävän leveyden nokosiinsa.

Sikeä uni.

Viimeistelemättömiä rakennuksia tai purkutöitä.

Suden näköinen varsa.

Lopulta löysimme myös muncipal marketin, joka paljastui kauppahalliksi. Toisella puolella käytiin vihanneskauppaa (komeita kasviksia olivatkin), toisella puolella myytiin vaatteita ja turistikrääsää. Päädyimme ostamaan muistoksi magneetit, joiden kuvana oli Pohjois-Kyproksen tasavallan lippu á 2 €. Läheisen kadun lehtikioskista ostimme pari postikorttia, mutta merkkejä siellä ei ollut myytävänä. Onneksi tiesimme missä posti sijaitsee, joten kipaisimme sinne takaisin. Postimerkeistä maksoimme euron kappale. Vaihtorahaksi jouduimme tyytymään neljään liiraan, koska euroja ei tietenkään ollut.

Kauppahallin sisäänkäynti.

Vihanneskäytävä.

Komeat kasvikset kauppahallissa.

Rihkama- ja riepukäytävä.

Taiteellekin oli paikka Pohjois-Nikosiassa.

Kirjoitimme kortit postissa, missä meillä oli käytettävissä sopiva pöytätaso. Olimme nähneet postilaatikon heti rajanylityspaikan luona, joten kipaisimme seuraavaksi sinne. Emme lähettäneet kuin kaksi postikorttia, koska olimme varsin epäluottavaisia postin perillemenon suhteen. Kun kortteja ei vastaanottajille kuukauteen kuulunutkaan, olimme jo luopuneet toivosta niiden suhteen. Mutta olimme turhan negatiivisia. Kortit löysivät perille joulukuun puolivälissä. Tämän kun olisi tiennyt, olisi voinut jättää pari joulukorttia lähettämättä... Käytänkin tätä tarinaa tekosyynä sille, etten ole aiemmin kirjoittanut matkakertomusta valmiiksi. Olihan minun odotettava, että kortit pääsevät perille!

Pohjois-Nikosian postitoimisto.

Kortit matkaan.

Postitusurakan jälkeen kävimme vielä jääteellä, seuralainen turkkilaisella oluella, läheisen aukion kahvilassa. Lämpöä oli säätieteilijöiden mukaan 35 astetta. Etukäteen olikin uhattu, että Nikosiassa olisi kuumempaa kuin rannikolla. Seuramies olikin ihan läkähdyksissä. Itse taas ihmettelin missä se luvattu lämpö on, koska itsellä olo ei ollut sen kummempi kuin kotimaan kesäsäässä. Kahvilatauon jälkeen palasimme rajalle, missä esittelimme taas passit kummallakin puolella. Edelleen selvisimme jonottamatta ja ilman sen tarkempia kyselyitä tai tutkimisia. Elintarvikkeiden tuomiseen oli jonkinlaiset kilorajat. Piraattituotteet olivat myös kiellettyjä. Magneettien kanssa ei ollut ongelmia.

Viimeinen istahdus Pohjois-Kyproksen puolella.

Efes-olut.

Katutaide.

Raja-alue Pohjois-Kyproksen puolelta nähtynä.

Kuvaaminen kielletty ampumisen uhalla?

Salakuva.

Oikeastaan en ole edelleenkään varma missä maassa voin nyt sanoa käyneeni, koska Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan on tunnustanut vain Turkki, eli oikeastaan sellaista maata ei ole olemassakaan. Kävimmekö siis sittenkin Turkissa? Joka tapauksessa lasken tämän nyt uudeksi maaksi itselleni sekä Larrylle.

Lähdimme kävelemään Ledrasia pitkin takaisin kohti bussiasemaa. Opas oli suositellut meille Shacolas Towerissa käymistä (sisäänkäynti Arsinois-kadulta). Siellä oli tarjolla 11. kerroksessa sijaitseva näyttely ja "observatorio". Ylös pääsi nopeasti Koneen hissillä. Sisäänpääsymaksu oli 2,50 €. Meidät rahastanut neiti tarjosi meille myös kiikaria lainaan, minkä tietysti otimme, kunhan 10 toiston jälkeen kuulimme oikein sanan binoculars. Neiti kyllä lausui sanan aivan moitteettomasti, mutta kyseessä oli sellainen tarjous, jota emme olleet osanneet odottaa, joten sana ei ollut valmiina käyttömuistista tunnistettavaksi. Tornista oli hienot näköalat kaupungin yli joka suuntaan. Sieltä näki hienosti miten suuri kaupunki Nikosia onkaan.

Shacolas Towerin sisäänkäynti.

Yksi Shacolas Towerin lukuisista maisemaikkunoista.

Itä-Nikosia.

Pohjois-Nikosia.

Länsi-Nikosia.

Näyttely kertoi Nikosian tarinan aikojen alusta saakka.

Atatürkin aukio oli ennen venetsialainen aukio.

Tornista näimme, että turkkilaiset olivat rakentaneet jollain ilveellä vuoren rinteeseen valtavan kokoiset Turkin ja Pohjois-Kyproksen tasavallan liput. Olimme nähneet kuvia vuoren lipuista postikorteissa, mutta kuvitelleet niiden olleen tilapäinen juttu 70-luvun konfliktin jälkeen. Mutta siellä ne vieläkin makoilivat. Tuntuu jotenkin lapselliselta tavalta muistuttaa eteläpuolen kyproslaisia siitä, että pohjoisessapa ne on oikein kovat valloittajapojat, niin! Ennen poistumista, kävelimme portaita alas 9. kerrokseen, missä tornin asiakasvessat sijaitsivat. Paperia ei olisi saanut heittää pönttöön, mutta tottumukset istuvat tiukassa. Toivottavasti putket kestävät.

Lakanoin katettu Ledras-katu johtaa Pohjois-Kyprokseen.

Isottelun maamerkit vuoren rinteessä.

Emme olleet kartoittaneet Nikosian nähtävyyksiä lainkaan, koska tavoitteenamme oli vain Turkin puolella pyörähtäminen. Muistan vanhoista vanhempieni valokuvista valtavan Kyproksen ensimmäistä presidenttiä, piispa Makariosta, esittävän pronssipatsaan. Onneksi emme lähteneet etsimään sitä summanmutikassa, koska myöhemmin selvisi, että se on siirretty jonnekin Troodos-vuoristoon Kykkos-luostariin jo vuonna 2008. Alkuperäiselle paikalle olisi ollut reilun kilometrin kävelymatka, mutta nähtävänä vain luonnollisen kokoinen marmoripatsas Makarioksesta.

Etelä-Nikosian taloja.

Etelä-Nikosian katumaisema.

Suuntasimme siis näköalatornin jälkeen takaisin linja-autoasemalle. Sieltä oli lähdössä bussi Pafokseen klo 15. Aikataulunäytön mukaan bussimme olisi lähdössä laiturilta 5A. Kyseisellä laiturilla parkkeerasi kuitenkin ihan toinen bussi. Viereisellä 6A-laiturilla puolestaan oli kuljettajaton bussi, jossa luki vain Nikosia. Pafoksen bussi kurvasi salakavalasti 6A:ssa olleen bussin taakse piiloon. Jos olisimme tulleet myöhässä, emme olisi edes huomanneet bussin takana olevaa bussia. Onneksi olimme kuitenkin ajoissa paikalla ja tarkkaavaisia, niin näimme tapahtumat ja ehdimme käydä kuikuilemassa bussien toisellekin puolelle. Muuten liikenne oli kyllä saarella toiminut juuri niin kuin pitikin, mutta laituripaikkojen noudattaminen oli kyllä pienoista holtittomuutta kuljettajilta.

Nikosian Linja-autoasema.

Ohjeita bussimatkustajalle.

Parin tunnin kuluttua olimme taas Pafoksessa, missä ehdimme juuri parahiksi paikalle hyppäämään klo 17 lähtevään 618, joka vei meidät takaisin Ala-Pafokseen. Poikkesimme markettiin ennen hotellille palaamista. Haimme hieman juomia ja sipsejä. Koska päivä oli vasta nuori, lähdimme vielä uimaan. Aallokko oli tyyntynyt jo keltaiseksi lipuksi, että pääsimme taas pulahtamaan mereen suosikkiportailtamme. Uinnin jälkeen kävimme suihkussa ja luimme uutisia juuri tapahtuneesta terrori-iskusta Barcelonan La Ramblalla. Kauheita juttuja nuo. Alakuloisesta tunnelmasta huolimatta yritimme kirjoitella postikortteihin iloisempia terveisiä.

Kahdeksan maissa lähdimme illalliselle rantakadun The Moorings-ravintolaan. Söin kanarisoton, jossa oli tomaattia, porkkanaa, kurpitsaa, sieniä ja kanaa. Parmesaania tuotiin pöytään pienessä erillisessä kipossa. Juomaksi maistui lasi valkoviiniä. Seuramies otti jonkun perinteisen lammaspadan. Ruuat olivat makoisat ja koko laskumme oli vain 31 € ja jotain pennejä, jätimme 35 €. Rutkasti huonompaa ruokaa on saatu kalliimmalla eikä silloin ole ollut ruokajuomana edes viiniä, joten olimme varsin tyytyväisiä.

The Moorings.

Kanarisotto.

Lammaspata.

Kotimatkalla yritimme vielä etsiä postilaatikkoa korteille, mutta sellaista ei osunut kohdalle. Loppuilta kului hotellissa kirjoittelupuuhissa ja valmistautuen seuraavaan päivään.

Muistiinpanoja.

Pafos - 5 - Afroditen jalanjäljissä

16.8.2017

Uni päästi minut otteestaan seitsemissä. Ryhdyin kokoamaan loppuviikon bussiaikatauluja suunnitelmaksi. Herätyskello soi klo 7.30 ja vähän ennen kahdeksaa siirryimme aamupalalle. Bussi 631 Petra Tou Romiouhun lähti noin rantakadun linnanpuoleisesta päädystä bussiasemalta klo 9.10. Asemalle oli noin 850 metrin matka, minkä taitoimme kävellen.

Bussilaiturit oli piirretty maahan.

Aamu oli lämmin.

Ostimme kuljettajalta päiväliput á 5 €. Linja-auto tuli aika täyteen. Jouduimme istumaan vastakkain, kun vierekkäin ei enää mahtunut minnekään. Jäimme pois, kun bussi kääntyi pois isolta tieltä (B6) noin 17 km päässä Pafoksesta. Pysäkki oli keskellä ei mitään. Tuntui kuin olisimme astuneet bussista ulos keskelle Saharaa. Kukaan muu ei tietenkään jäänyt samalla pysäkillä pois. Hetken aikaa mieltä kalvoi vahva epäilys, että nyt taidettiin tehdä virhe. Mutta kun aikamme tutkimme karttaa ja yritimme vertailla sitä puhelimen karttaan, onnistuimme suunnistamaan mäkeä ylös kohti etsimäämme Kouklian kylää.

Bussissa.

Bussipysäkki.

Olimme tulleet tänne vierailemaan Afroditen temppelillä tai lähinnä sen raunioilla. Kylän löydyttyä suunnistaminen ei ollut enää vaikeaa, Sanctuary of Aphrodite löytyi parin mutkan takaa. Kadut olivat hiljaiset, vain yhdessä kahvilassa istui muutama paikallinen ukkeli viettämässä päivää. Sisäänpääsymaksu Afroditen alueelle maksoi 4,50 € per nuppi. Lipun myyjä kysyi mistä päin maailmaa kaukaiset vieraat olivat tulleet ja kirjasi ylös vastaamamme Suomen.

Kouklian kylää.

Sanctuary of Aphroditen sisäänkäynti.

Raunioaluetta.

Afroditen temppelin jäänteitä.

Afroditen temppelin raunioalue oli autio. Vain yksi turistipari oli ennen meitä alueella, mutta hekin katosivat näkyvistä pian. Alue ei edes ollut kovin suuri, joten kohde ei vaan ollut erityisen suosittu. Saimme tutustua raunioihin omassa rauhassa ja valokuvia ottaessa ei tarvinnut pelätä taustalle ilmestyviä räikeisiin vaatteisiin pukeutuneita rumia turisteja. Saatiin olla ihan ainoita rumiluksia omissa selfieissämme. Rauniot olivat suunnilleen ajalta 1500-3800 eaa eikä niistä ollut paljon jäljellä. Sekalaisia pylväänpätkiä ja koristekiviä, joiden alkuperäisistä paikoista ei ole tietoa, oli koottu näytille pariin riviin. Muutama isompi pylväs seisoi alueella oletettavasti alkuperäisillä paikoillaan. Näimme myös rakennusten kivijalan tapaisia asetelmia.

Pylväitä Afroditen temppelialueella.

Mosaiikkia.

Irtopalakokoelma.

Kirjava palikkavalikoima.

Alueen merenpuoleisessa päädyssä olevassa keskiaikaisessa linnassa oli näytteillä lisää alueelta löytynyttä esineistöä, mm. kaiverrettuja kiviä, astioita, patsaita. Linnasta löytyi myös wc ja juoma-automaatti, joka tulikin tarpeeseen. Oikeastaan temppelialue oli pienoinen pettymys. Pafoksen turistitoimisto (Visitpafos.org.cy) oli mainostanut kohdetta kuvalla, jossa oli paljon komeampi pylväsrivistö. Tarkemman tutkimisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että mainoskuva esittää Turkissa sijaitsevaa Afroditen temppeliä. Laitoinkin aiheesta hiljattain sähköpostia turistitoimistolle. Olin aivan varma, että postin (ehkä) lukeva henkilö ei edes tiedä kuka ylläpitää sivuja, mutta kuva olikin jo seuraavana päivänä poistettu. Mitään vastausta en saanut, mutta nyt ei sentään kukaan muu enää matkusta turhaan Kyprokselle pettymään (ainakaan tuosta syystä).

Linnan sisäpiha.

Afrodite mainittu.

Pyhä kivi, joka symboloi Afroditeä.

Pylvään pää.

Museosali.

Pieniä pulloja.

Sarkofagi.

Näköala temppelialueelta.

Tärkeintä on puutarhanhoito.

Temppelialuetta.

Mosaiikkilattia.

Palasimme lopulta samalle bussipysäkille odottamaan seuraavaa 631:stä. Tulimme pysäkille noin 11.05. Olimme laskeneet aikataulua sen mukaan, että bussi lähtisi Pafoksesta 10.40 ja matkaan kului meillä noin 35 min ja lisänneet itsellemme hieman varmuusmarginaalia. Bussi saapuikin odotetusti klo 11.15 ja poimi meidät kiltisti kyytiin, kun näytimme hänelle lippujamme. Noin vartin kuluttua bussi kurvasi päätepysäkille Petra Tou Romioussa. Paikalla oli kahvilarakennus ja pysäköintialue. Kahvilan sivusta laskeuduttiin portaita pitkin maantien alittavalle tunnelille, joka johti meidät rannalle Afroditen synnyinkiven kohdille. Tunneli oli juuri ja juuri yhden ihmisen levyinen, mutta mahduimme sentään kulkemaan sen läpi.

Opaste.

Suunta kohti alikulkutunnelia.

Tunnelin päässä näkyi valoa.

Paikallisopas oli edellisenä päivänä kertonut yhden version Afroditen syntymästä. Alun perin merellä oli harhaillut yksinäinen aalto osaamatta päättää minne rantautuisi. Lopulta aalto oli saapunut Kyproksen rannalle Petra Tou Romioun kohdalle. Aallon osuttua rantakiviin, oli siitä muodostuneesta vaahdosta syntynyt Afrodite - kauneuden ja rakkauden jumalatar, joka päihittää kauneudessaan kaikki muut maailman naisolennot. Tämä tarina on mukava uskoa ainakin verrattuna versioon, johon liittyy väkivaltaisesti irrotettuja mereen lenteleviä verisiä kiveksiä (Uranuksen).

Petra Tou Romiou ja Afroditen kivi.

Uimalla synnyinpaikalla pystyy tavallinenkin ihminen parantamaan elämäänsä. Tavallisesta uinnista tulee nuoreksi ja kauniiksi. Ja jos naisihminen rohkenee lähteä alastomalle kuutamouinnille täydellä kuulla ja kauhoo kolme kierrosta Afroditen kiven ympäri saa neitsyytensä takaisin. Ja kukapa ei sitä tahtoisi! Vastaavalla kuutamouinnilla mies saa tavata itsensä Afroditen.

Afroditen synnyinranta.

Afroditen kivi.

Afroditen ranta ei ollut mikään paratiisin hiekkaranta vaan muodostui melko isoista kivistä. Paikalla oli myös kova aallokko, joka viskoi rantakiviä ympäriinsä kilistellen (tai kolistellen) niitä äänekkäästi. Merkkikivien toisella puolella olisi ollut vähän parempipohjainen hiekkainen ranta, mutta aallokko tuli juuri siltä suunnalta, että emme oikein uskaltaneet sieltä kastautua. Veteen olisi saattanut päästä, mutta pois sieltä ei olisi päässyt satuttamatta itseään.

Kiviranta.

Toisella puolella pohja oli huonompi, mutta vesi tyynempää. Sen verran tälläkin puolella oli aallokkoa, että valokuvaaminen vedessä oli vaikeaa. Uimakengät olivat tarpeen haastavan pohjan kanssa. Veden lämpötilaksi mittasimme 26 astetta. Turisteja oli paikalla kohtalaisesti, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi ja häiriöksi asti.

Viimeinen vilkaisu Afroditen synnynrannalle.

Välillä istuskelimme rannalla pyyhkeillä ja otimme aurinkoa. Paahde oli sen verran kova, että aurinkorasvailusta huolimatta emme uskaltaneet makoilla käristymässä juuri tuntia kauempaa. Tehtiin vielä toinen uintikierros ennen lähtöä. Nyt voin kuitenkin väittää olevani nuori ja kaunis, eikä sitä sovi kenenkään kiistää.

Pensaaseen oli sidottu roskia.

Kahvilan takaa löysimme kolikolla toimivat suihkut. Erän vettä sai niskaansa 50 sentillä. Kolikkopömpeleiden ja suihkujen väliset putket olivat sellainen sekamelska, että raha oli vain työnnettävä arpomalla jonkin pömpelin reiästä sisään ja sitten katsottava mistä suihkusta vetät alkoi tulla ja kipaistava sinne. Vesi oli houkutellut paikalle melkoisen määrän ampiaisia ja vähän epäilytti harrastaa kipaisemista ja peseytymistä niiden keskellä, mutta eivät ne onneksi meitä välittäneet ryhtyä pistelemään. Muutkin paikalle kertyneet uimarit rohkenivat ryhtyä suihkimaan, kun olimme ensin näyttäneet esimerkkiä.

Suihkut ja pukukopit.

Roska-Adonis tahtoi aivan välttämättä poseerata kameralle.
Söpöt pinkit jätesäkit!

Suihkujen vieressä oli muutama verhoilla suojattu pukukoppi. Kopit olivat varsin huonosti varustellut. Niissä ei ollut minkäänlaista penkkiä tai koukkuja. Vuorottelimme vaatteiden vaihdon kanssa, ettei koppiin tarvinnut ottaa mukaan kassia laskettavaksi märkään maahan. Pyyhkeen ja vaihtovaatteet pystyi jotenkuten ripustamaan suojaverhon päälle odottamaan käyttöä. Homma tuli kuitenkin lopulta hoidettua ja siirryimme vaatetettuina kahvilan terassille. Seuramies kävi ostamassa oluen ja toi minullekin jääteen. Paluubussia jouduttiin odottelemaan noin tunti.

Bussi saapui jotakuinkin odotettuun aikaan parkkipaikalle, teki U-käännöksen, päästi ihmiset pois kyydistä. Kuski kirjoitti jonkinlaisen raportin malttamattomien ihmisten raapiessa turhaan bussin ovea. Ovet avattiin vasta, kun kuski oli valmis. Pari ihmistä kuski käännytti jopa pois, koska he yrittivät sisään juomien kanssa.

Hotellilla täydennettiin taas hieman helteen huventamia nestevarastoja, maisteltiin sipsejä ja surffailtiin netissä. Sen jälkeen lähdimme tutkimaan kylän kauppojen tuliaistarjontaa. Saimme hankittua postikortit ja merkit. Itselleni ostin tolkuttoman pähkäilyn ja vertailun jälkeen pienen Afrodite-patsaan. Afroditejä oli lähes joka kaupassa monessa eri värissä ja koossa, enemmän ja vähemmän rumilla ilmeillä, joten valinta oli vaikea. Tuliaisiksi kertyi mm. pari magneettia.

Feta-sipsi - nam!

Tasku-Afrodite ja muutama synnyinrannan kivi.

Poikkesimme shoppailukierroksen jälkeen Ideal-baariin, missä oli sopivasti happy hour klo 16-19. Pakkohan meidän oli saaren kuuluisinta drinkkiä, brandy souria, maistaa (happy hour hinta 4 €, normaali 5 €). Brandy sour on Kyproksella kehitetty drinkki egyptiläiselle kuninkaalliselle. Koska egyptiläisten ei sovi viinaksia käyttää, pyöräytteli kekseliäs baarimikko napsusuiselle asiakkaalleen jääteeltä näyttävän juoman. Eikä se yhtään hullumpi juoma ollut, mukavan raikas, vähän kirpeä ja sopivan makea.

Brandy Sour.

Poikkesimme vielä hotellille ennen ilta-ateriaa. Jätimme huoneeseen ylimääräiset kantamukset ja seuralainen vaihtoi vielä paitaakin. Olimme nettiarvostelujen perusteella päättäneet mennä syömään rantakadun toisessa päässä sijaitsevaan Solemio-ravintolaan, jonka pitsoja oli kovasti kehuttu. Pitihän ensimmäisen illan pitsa-skandaali saada korjattua. Valitsin pizza de la casan, joka ainakin oli oikein hyvä. Täytteinä oli (mozzarella, tomaattikastike,) kinkku, sieni, pepperoni, vihreä paprika ja sipuli. Täytevalikoima muistutti aika paljon kreetalaisista ravintoloista saatavaa suosikkiani, special-nimistä yhdistelmää, jota saa sekä pitsoina että toasteina. Seuralainen taisi ottaa Mescolare Carnen, joka piti sisällään kanaa, naudanlihaa, kinkkua, pekonia, pepperonia ja sipuli. Hyvä oli kuulemma sekin kokonaisuus.

Solemio-ravintola.

Pizza de la casa.

Hotellilla oli käytävä vielä suihkussa. Sen jälkeen keskityimme valmistautumaan seuraavan päivän reissuun, kirjoittelemaan postikortteihin terveisiä ja vihkoon muistiinpanoja päivän seikkailuista.