torstai 22. syyskuuta 2016

Allergiat testissä

Ihottumat alkoivat vähitellen hellittää Protopicissa "kylpemisen" ansiosta keväällä ja kesällä 2014. Kesälomien jälkeen elokuussa 2014 iski kuitenkin kimppuun ärhkäkä flunssa, joka kesti kaksi viikkoa. Kun se lopulta tuntui parantuneen, iski kimppuun uusi flunssa, joka sekin kesti kaksi viikkoa. Eikä kulunut taaskaan monta päivää, niin tuli jo kolmas kahden viikon flunssa. Luonnollisestikaan en ollut sairaslomalla päivääkään, koska eihän yt-kierteisessä firmassa uskalla paljastaa olevansa heikko ja sairaalloinen.

Kolmen flunssan jälkeen kaulalla ollut imusolmuke tulehtui tai ainakin kipeytyi niin paljon, että päätä ei voinut kunolla kääntää ja kipu tuntui selvänä pisteenä juuri imusolmukkeen kohdalla. Kipuepisodit olivat vain viikon mittaisia, mutta niitäkin tuli kolme peräkkäin. Sitten lopulta ajattelin, että on aika käydä lääkärissä. Imusolmukkeesta ei löytynyt mitään ilmeistä vikaa, ei se ollut turvoksissakaan, vaikka kipu oli kova. Keuhkoputkentulehdus sen sijaan löytyi. Mutta ei sillekään mitään tehty, vaan lähetettiin diagnoosin kanssa takaisin töihin. Labrakokein seurattiin tulehduksen vähenemistä, mitä tapahtui tiettyyn pisteeseen saakka, mutta matala-asteinen tulehdus jäi päälle.

Otsikon aihetta lähestytään nyt aika kaukaa, mutta koittakaa kestää. Marraskuussa 2014 aloin sitten saada merkillisiä kutiavia paukamia pieninä laumoina satunnaisina vuorokaudenaikoina satunnaisiin paikkoihin ympäri kehoa. Välillä myös huulet pullistuivat ilman mitään näennäistä syytä mielipuolisiksi turbohuuliksi. Pullistus oli pahimmillaan niin voimaperäistä, että huuliin sattui ihan tosissaan. Yritin välttää kaikenlaisia ruokia ja kosmetiikkaa, joiden epäilin voivan olla syynä oireiluun, mutta välttely oli tuloksetonta. Oireita tuli jatkuvasti ja joka päivä näennäisesti eri syystä tai oikeataan ilman syytä. Yhtenä päivänä aamupalaleipä turvotti huulet ja seuraavana päivänä leivästä ei tullut mitään oireita.
Urtikariaa reidessä.
Urtikariaa olkavarressa.
Ylähuuli muodottomana.
Antihistamiini hävitti paukamat noin puolessa tunnissa, mutta huuliin ei auttanut sekään. Kyllä oli kiva, kun kohtaus iski sellaiseen aikaan, että olisi pitänyt lähteä töihin tai muuhun julkisempaan paikkaan. Eikä kyllä ollut kiva sekään, kun kohtaus iski autoa ajaessa, mutta ei millään olisi viitsinyt pysähtyä jonnekin bussipysäkille ottamaan antihistamiinia, ja sitten oli kärvisteltävä tuskissaan se puolituntinen minkä matka jonnekin usein kestää. Lääkäriin oli siis taas mentävä.
Urtikariaa kyynärtaipeessa.
Huuli hieman pinkeänä.
Superturbo-alahuuli.
Ensimmäiseksi lääkäri keskittyi tutkimaan sitä hyvin matalaa, mutta sinnikästä tulehdusarvoa. Kaulaa ultrattiin, sydäntä ultrattiin, ihotautilääkäri sivuutti koko ongelman hänen työpäiväänsä häiritsevänä riesana. Sain kuitenkin reseptin vähän ydykkäämpään antibioottiin, joka auttoi oireisiin nopeammin ja pidempikstoisesti kuin apteekin käsikauppatavara. Lopulta työterveyslääkäri totesi itsensä voimattomaksi ja laittoi lähetteen vetämään julkiselle puolelle allergiasairaalaan. Sinne tuli kutsu muutaman kuukauden kuluttua.

Allergiasairaalakäyntiin mennessä olin ehtinyt epäillä jo kaikkea maan ja taivaan välillä syylliseksi, mutta eniten uskoin vian olevan aineessa, jota käytetään säilöntäaineena mm. monessa kosmetiikkatuotteessa, pyykinpesuaineessa ja lisäksi vahingossa ostamassani huuhteluaineessa. Oli tarkoitus ostaa sensitiveä, mutta mukaan tarttui tavallinen pullo, joka oli sattumalta etiketiltään täsmälleen yhtä väritön kuin sensitive. Maagisen aineen nimi kotimaisittain on isotiatsolinoni. Kun kävin läpi kaikki mahdolliset purtilot kotoani, yleisimmin esiintyvä ainenimi oli methylisothiazolinone, mutta muitakin samaa sarjaa eli samalla isothiazolinone-loppuosalla varustettuja aineita löytyi. Jouduin heittämään pois parit kasvovoiteet, shampoota, pyykinpesuaineita, huuhteluaineen ja jopa purkin Fairya. Erikeepperissäkin sitä lääkärin mukaan on, mutta liiman olen silti vielä säästänyt.
Siellä sitä myrkkyä on.
Allergiasairaalassa oli mukava, hiljaisehko ja varsin kattavasti asiaan syventyvä lääkäri, joka totesi paukamoinnin urtikariaksi eli nokkosrokoksi, joka joskus esiintyy flunssan jälkitautina. En sano, että lääkäri oli väärässä, koska flunssaketju oli todella raju, mutta ihmettelen mikä jälkitauti alkaa vasta pari kuukautta flunssan jälkeen ja kestää kuukausia. Ei lääkäri pitänyt allergiaakaan mahdottomana selityksenä oireilulle, joten allergiatestejä määrättiin laaja kirjo sisältäen myös epikutaanitestauksen, jossa isotiatsolinoni oli mukana yhtenä testattavista aineista. Olin varsin tyytyväinen, kun pääsin allergiatesteihin, sillä niitä ei ollut tehty sitten lapsuusaikojen ja tiesin allergioiatilanteen eläneen vuosien saatossa. 

Verikoe oli ensimmäinen allergiatesti mikä tehtiin. Sitä ei liene tarpeen selostaa sen tarkemmin.

Homma jatkuin prick-testeillä. Antihistamiinin käyttö oli kiellettyä 5 päivää ennen testaamista. Prick-testissä käsivarsien ihoon tuikattiin pienet reiät, joiden päälle tiputettiin pisarat allergisoivaa ainetta. Sitten odottelin vartin verran käytävällä, että aineet ehtisivät vaikuttaa, minkä jälkeen pattien kokoa ryhdyttiin mittailemaan.
Prick-testi vasemmassa kädessä.
Prick-testi oikeassa kädessä.
Epikutaanitesti vaati enemmän valmistautumista. Kolme viikkoa ennen testin aloitusta piti olla ottamatta aurinkoa, mikä oli tietysti kesäaikaan (elokuu) vähän ikävää. Testipäivänä paikalle piti saapua puhtaana ja selkä voiteettomana. Selkään teipattiin koko selän täydeltä liuskoja, joissa oli pienessä kupissa/kuvussa ainetta, jonka vaikutusta haluttiin testata. Suihkussa piti koko testiviikon ajan käydä navasta alaspäin ja yläkroppaa pestä varovasti lavuaarin yllä. Testin aikana kiellettyä oli nimittäin selän kastelu, raapiminen, voitelu, hikoilu, liikunta, venyttely ja rintaliivien käyttö. Valitettavasti en saanut testin vuoksi sairaslomaa, toimistotyöläinen kun olen. Raskaan työn raataja olisi saikulle päässyt. 
Testilaput selässä.
Laput laitettiin paikalleen maanantaina. Keskiviikkona laput otettiin pois ja tehtiin alustavia tilannetarkistuksia ja tussimerkintöjä viimeistä tarkistusta varten. Tussimerkintöjen takia päällä piti olla paita, jonka tahriintuminen ei haittaa. Viimeinen käynti oli perjantaina, jolloin lopulliset tulokset käytiin läpi. Illalla pääsinkin sitten jo hankaamaan tussia selästäni suihkussa, mutta kyllä se ainakin viikon verran vei ennen kuin kaikki tussi oli tiessään. 
Tussimerkinnät selässä.

Tuloksia oli sekä hyviä että huonoja. Kävi ilmi, että olen luulostani huolimatta edelleen allerginen maidolle. Maidosta ei tule välittömiä oireita, mutta lopetin silti heti päivittäisen kaakaon kittaamisen. Voista ja juustosta en ole kykeneväinen luopumaan, mutta niiden mukana tuleva maito on vielä niin vähäistä, ettei siitä mielestäni ole haittaa. Useimmat pähkinät allergisoivat edelleen, joskin saksanpähkinä oli nyt päässyt pannasta kokonaan. Oli hauska päästä maistamaan sellaistakin. Pahin allergiani verikokeen mukaan on koivu, mutta jostain mystisestä syystä koivu ei ole ikinä aiheuttanut mitään oireita. Kuulemma ristiallergia saattaa tässä lavastaa koivun syylliseksi. Käytännössä pahin allergiani taitaa olla raaka porkkana, joita ei nyt testattukaan. Nikkelille en ole vieläkään allerginen, jippii! Useimmat allergisoivat aineet olivat entuudestaan tuttuja, mutta voimakkuus tai lievyys oli niistäkin kiinnostava saada tietoon. 

Epikutaanitesti oli yllättävän helppo. Olin pelännyt aineiden kutkaavan, ja jos ei aineiden, niin sitten pelkän teippauksen ja hiostavuuden aiheuttavan vaikeuksia, mutta laput kulkivat mukana lähes huomaamattomina. Eipä kovin moni lapuissa olleista aineista aiheuttanutkaan allergiaa. Muutamasta tuli irritation-merkintä, mutta niitäkään ei kovin montaa ollut. Isotiatsolinoni ei myöskään kelvannut allergiaksi, mutta selvä ärsytys sen kohdalla oli. Vaikkei se olisikaan allergiaa, ja hyvä ettei ole, niin minulle on selvä, että aine, joka parin päivän jatkuvassa altistuksessa aiheuttaa iho-ärsytystä, on sellainen mitä ei pidä käyttää. Jos sitä on lakanoissa ja vaatteissa huuhteluaineen takia, niin altistushan on sitä kautta jatkuva. Samoin kasvovoide, jota sivellään iholle päivittäin on mielestäni aika jatkuvaa altistusta.

En siis edelleenkään ole ostanut mitään aineita, missä isotiatsolinonia on. Mutta koska kyseessä ei ole allergia, olen voinut melko huolettomin mielin kyläillä sukulaisissa ja hotelleissa, joiden käyttämistä pesu- tai huuhteluaineista en tiedä mitään, voinut lainata kosteusvoidetta kaverilta, ja vaikkapa antaa kampaajan käyttää tarpeelliseksi katsomiaan aineita kuulustelematta kaikkien purtiloiden tuotesisältöjä. 

Urtikariasta pääsin lopulta kokonaan eroon. Huulet välillä kutiavat armottomasti mystisistä syistä, mutta enää ne eivät pullistele holtittomasti. En edelleenkään tiedä mikä mitäkin oiretta aiheutti enkä tiedä auttoiko urtikariaan maidon reipas vähentäminen, tehokkaampi antihistamiini vai isotiatsolinonin hävittäminen kotoa. Eikä sillä ole niin väliäkään, mutta uteliaisuussyistä olisi kiva aina ymmärtää asiat pohjamutia myöten. Allergiasairaalalle kuitenkin iso kiitos huolellisesta ja hyödyllisestä työstä sekä ystävällisestä palvelusta!




tiistai 20. syyskuuta 2016

Kissakahvila Helsinki

Nyt kun Helsingin kissakahvila on saanut uudet omistajat ja uuden nimen Helkatti, onkin hyvä taas muistella mennyttä aikaa, jota ei enää ole. Kun kissakahvila reilu vuosi sitten avasi pitkän kamppailun jälkeen ovensa (olin jo luopunut toivosta, että se koskaan aukeaisi), piti sitäkin käydä kokeilemassa melko tuoreeltaan, kun suurin osa kissoista oli vielä pentuja. Kissathan ovat söpöjä vain pentuina. Aikuisina niistä tulee ilmettömiä puunaamoja. Mukavahan niitä on aikuisenakin silitellä, en minä sitä, mutta söpöjä ne eivät enää ole. Eräänä vähemmän kauniina syksyyn vivahtavana päivänä päätimme sitten herrasmieheni kanssa käydä rentouttamassa itsejämme työpäivän jälkeen kisselässä.
Kissakahvila ulkoa.
Kahvila sijaitsee Kampin kieppeillä osoitteessa Fredrikinkatu 55, minne oli melko helppo jalkaisin löytää. Sisään päästiin tuulikaapin kautta, jota henkilökunta operoi estääkseen kissoja karkaamasta kadulle. Meillä ei ollut varausta, mutta tilaa kuitenkin löytyi ja pääsimme sisään. Ovenavauksen yhteydessä meiltä varmistettiin, että olimme kahvilan antimien lisäksi varautuneet maksamaan kissanhoitomaksun, joka oli ainakin tuolloin 5 € / hlö. Tästäkin oli jo muutama ihminen pahoittanut mielensä, vaikka maksua oli aika monessa kanavassa toitotettu ja ainakin meille selviö. Puolentoista tunnin verran sai sitten maleksia kissakahvilassa viettämässä aikaa siihen hintaan.
Kissakerä.
Jätettyämme kengät eteisen puolelle, pääsimme asettumaan pöytään. Mukavimmat löhösohvat kissojen leikitysseinän luona oli tietenkin jo varattu, joten jouduimme asettumaan ylätasanteelle. Yksi kisseistä kävi nuuhkaisemassa seuralaiseni lahjetta ja asettui sen jälkeen pöydän vieressä olevaan koppaan unille. Unisuus tuntui muutenkin olevan kissoille tyypillistä siihen aikaan iltapäivästä, ja vielä kun ne oli juuri ruokittukin.

Tarjoilu pelasi hyvin. Meille tuotiin vettä, tilasimme purtavaa ja kahvia. Kananmuna-allergikkona melkein mikään menun annoksista, makeista tai suolaisista, ei sopinut, mutta löytyi sentään yksi leipänen, jonka saatoin tilata (Nestorin ciabatta, mozzarella-tomaatti-pesto). Kahvi tuntui vähän kalliilta, mutta eipä tarjolla ollutkaan mitään juhlamokkaa, vaan hieman tarkemmin valikoituja laatuja. Toki myös paikan erikoisluonteen vuoksi ja satunnaisina kävijöinä saatoimme sen helposti hyväksyä. Purtava oli tavanomaisemmin hinnoiteltu.
Ihanan paljon mozzarellaa leivässä <3
Leipä oli maultaan todella mahtava. Kahvi oli kahviksi oikein hyvää. Kunnon vahvan ja sokerittoman kaakaon ystävänä en kestä juoda pahaa kaakaota lainkaan (lähes kaikki kahvilakaakaot ovat pahoja), mutta kun en yhtään pidä kahvista, niin sen kanssa ei ole niin suurta väliä. Sopii toivoa, että tarjoilujen taso ei ole omistajanvaihdoksen tai muunkaan henkilökunnan vaihtumisen takia laskenut. Muistelen, että paikka haki jossain vaiheessa jo ennen omistajanvaihdosta uutta kokkailijaa...

Alkuperäistä sisustusta en lähtisi liiemmin kehumaan. Vika ei sinänsä ole sisustuksessa, mutta kun en pääsääntöisesti pidä vaaleasta puusta, niin sitä tässä kahvilassa oli yllinkyllin. Tuolit ja pöydät olivat matalahkot, mikä olisi ollut käytännöllistä, jos olisimme saaneet yhtään kissaa houkuteltua luoksemme paijattavaksi. Sisustus on kuitenkin kuulemma mennyt omistajanvaihdoksen myös uusiksi, joten pitänee mennä toiveikkaasti kokeilemaan paikkaa uudemman kerran.
Kissakahvila sisältä.
Söimme annoksemme. Katselimme hyllyllä ja piiloputkissa uinuvia kissoja. Yhtä kissaa saatiin löhösohvapöydästä käsin leikitettyä ja juoksutettua seinämatolle vähän aikaa. Ankarien sääntöjen takia en päässyt koko käynnin aikana edes hipaisemaan ainuttakaan kissaa. Nukkuviin kissoihin ei saanut koskea ja muutenkin kissojen piti antaa tulla luokse eikä ryhtyä niitä jahtaamaan. Sitä ensimmäistä seuralaisen lahjetta haistanutta kissaa lähemmäs ei suostunut tulemaan yksikään katti.
Seinäkiipeilijä.
Hattuhyllyn asukkaat.
Roikkuvat tassut ja häntä tasapainottavat unen.
Sikeitä taitavat olla kisselin unet.
Söpö tassunen <3
Saimme kulutettua reilun tunnin syömiseen ja kissojen valokuvausyrityksiin, mutta sen jälkeen alkoi tuntua lähinnä kiusalliselta istua pöydässä odottelemassa josko joku eläimistä suostuisi heräämään. Päätimme siis lähteä pois, vaikka aika ei ollutkaan vielä täynnä. Maksoimme syömisemme ja hoitomaksun ovella ja haimme kenkämme takaisin. Onneksi edes ruoka oli hyvää, koska muuten käynti jäi pettymyksen puolelle. Ymmärrän sen, ettei paikka voi antaa kissatakuuta jokaiselle asiakkaalle, koska se varmastikin stressaisi kissoja liikaa jo yhdessä päivässä, mutta pettymyksen tunteelle en silti mahda mitään. Ei voi kuin toivoa parempaa tuuria seuraavalle kerralle.
Kisse edestä..
Kisse takaa..





maanantai 19. syyskuuta 2016

Jyväsen salaatti

Tässäpä lisää tarinoita asioista, joista ei enää pääse nauttimaan... Ravintola Jyvänen nimittäin kehitteli maailman parhaan ja ruokaisimman salaatin, nimeltään Jyväsen salaatti, mutta tätä nykyä sitä ei enää pettymyksekseni menusta löydy. Kyllä Jyvänen on muutenkin tarjonnut ihan kohtalaista ruokaa, mutta tämä salaatti voitti kaikki mahdolliset ruuat Jyväsessä ja muuallakin. Jos nyt sitten ihan kunnon naudan sisäfilepihviä tekee mieli, niin silloin ei salaatti enää auta, mutta muuten tässä on mestarisannos.
Salaatin ainesosiksi oli lueteltu pariloitua broilerinfileetä, pekonia, halloumi- ja ruisleipätikkuja, friteerattuja perunalohkoja, mummonkurkkuja, kirsikkatomaattia ja retiisiä. Oheen kuului pieni kippo sinappikastiketta, jota sai annostella oman makunsa mukaan. Reilu määrä kanaa ja halloumia teki annoksesta erittäin ruokaisan ja täyttävän. Perunakin saa ihmisen helposti kylläiseksi. Ja pekohi, ah...
Normaalisti en ikinä syö ruisleipää, mutta nämä paahdetut varsin kovat tikkuset olivat mahtava lisä erityisesti koostumuksensa puolesta. Parasta koko salaatissa oli koostumusten monipuolisuus. Retiisi oli rapsakkaa, ruisleipä timakkaa, kana mureaa, halloumi narskuvaa, peruna pehmeää jne. Maut olivat sopivan mietoja, raikkaita ja sointuivat loistavasti yhteen.
Tulin syöneeksi tämän salaatin ainakin 5 kertaa kahdessa eri Jyväsessä ja laatu oli aina tasaisen mahtava. Ruisleipätikut jäivät kerran annoksesta uupumaan, mutta nekin toimitettiin pikaisesti, kun niiden perään tarjoilijalta kyselin.
Harmittaa ihan hirvittävästi, että tätä lempiannosta ei enää saa, mutta pakko olla samalla tyytyväinen, että olen päässyt siitä edes muutaman kerran osalliseksi. Elämäni olisi huomattavasti surkeampaa, jos en olisi tähän salaattiin koskaan tutustunut. Tulen muistelemaan sitä vielä vanhuksena keinutuolissa, mikäli vaan niin vanhaksi elelen. Sitä odotellessa tulen näkemään ihania unia tästä salaatista...



Tietoja minusta

Blogiarkisto

Lukijat