Suolahuone

Atooppisen ihottuman kiusatessa rajusti ja lääkäreiden nyrjäytettyä olkapäänsä nosteltuaan niitä ymmyrkäisinä niin paljon, olin valmis kokeilemaan mitä tahansa, mistä voisi olla apua. Antihistamiinit, antibiootit, kortisonikuurit, kortisonivoiteet, erikoispesuaineet ja perusvoiteet oli jo kokeiltu eikä mikään auttanut. Iho oli niin tulehtunut ja ruvilla, että mitään vaatetta ei pystynyt riisumaan tai pukemaan repimättä vahingossa jotain kohtaa ihosta auki. Siihen päälle vielä tahalliset raapimiset.. Nukkumisesta ei kutinan ja raapimiskohtausten vuoksi tullut mitään. Kuulosti siis hyvältä, kun netistä löytyi väitös siitä, että suolahuoneessa istuskelu voisi auttaa. Oli siis jotain mitä en ollut vielä kokeillut. Tästä tuli keskusteltua jossain vaiheessa läheisten kanssa ja sainkin sitten lahjaksi 5 käynnin lahjakortin Viikin suolahuoneelle.

Koska välttelen tarpeetonta puhelimella soittamista pysähdyin kerran ohi ajaessani kurkistamaan minkälaisesta paikasta oli kyse. Onneksi suolahuonetta vetävä rouva oli paikalla, yleensä hän nimittäin on paikalla vain, kun suolahuoneella on varattuja käyntejä. Pääsääntöisesti ajan varaaminen soittamalla olisi siis parempi tapa, mutta minulla kävi tuuri ja varasin sitten samalla ensimmäisen aikani paikan päällä. Pääsin jo vilkaisemaan huonetta ja kuulemaan käytännöt.

Yksi istunto suolahuoneessa kestää vajaan tunnin. Paikalle on hyvä tulla sen verran etuajassa, että ehtii hyvin riisua ylimääräiset vaatteet pois. Kengät jätetään jo ovensuuhun, mutta muut vaatteet riisutaan verhon takana suolahuoneen oven luona. Emäntä huolehti siitä, että samaan istuntoon tulevat naiset ja miehet pääsivät vuorollaan vaihtamaan hoitovaatteet päälle. Mitään erityisiä vaatteita ei tietenkään tarvinnut olla, mutta kun kerran olin ihoa hoidattamassa, oli minulle oleellista olla mahdollisimman vähissä vaatteissa. Olin siis aina hihattomassa topissa, lyhyissä shortseissa ja ostin sellaiset sukatkin, jotka peittävät jalasta vain pohjan ja varpaat.

Suolahuoneessa on tunnelmaa.

Olin kertonut palelutaipumuksestani ja pääsin istumaan huoneen patterin vieressä olevaan tuoliin. Huoneessa vallitsi ihan tavanomainen sisälämpötila, joten pitkässä istuskelussa olisin kyllä muuten alkanut palella. Osa porukasta oli hakemassa apua vain hengitysongelmiin, joten he pystyivät olemaan lämpimämmin vaatetettuina hoidossa. Aikuisten kokoisia tuoleja huoneessa oli neljä, mutta yhdellä kerralla joukkoon oli kannettu myös pieni lasten tuoli, jolloin hoidettavia oli paikalla samaan aikaan 5.

Oikein mukava lepotuoli.

Seinät, lattia ja katto olivat paksun suolakerroksen peitossa. Lisäksi huoneeseen suihkuteltiin suolaa sisältävää ilmaa, minkä vuoksi suussa saattoi maistua aavistuksenomaisesti suolalta setin päätteeksi. Taustalla soi hiljakseen rentouttava musiikki. Ajanvietteeksi otin mukaan kirjan. Iholla en huomannut mitään välitöntä vaikutusta, mutta tukossa oleva nenä kyllä avautui varsin hyvin tunnin aikana.

Kuin hiekkaranta, paitsi suolaa.

Setin jälkeen vaihdettiin taas normaalit vaatteet päälle. Tarjolla oli myös teetä ja jotain keksejä, ja jäinkin muutaman kerran rupattelemaan mukavan ja puheliaan suolahuone-emännän kanssa. Sain aina lähtiessä varattua myös seuraavan tai pari seuraavaa suolahuonekertaa. Suolahuonekäynnin jälkeen välttelin suihkua samana iltana, jotta suola saisi hengailla iholla vaikuttamassa mahdollisimman pitkään.

Kauhukoivet hoidossa.

Viisi kertaa tuli käytyä noin kolmen viikon aikana. Suositus oli, että hoitokertoja olisi ainakin 2 per viikko. Ihoon en huomannut sen auttavan, joskaan hoidon aikana ihoa ei koskaan syyhyttänyt ja kai se oli vähän rauhallisempi vielä saman illan, mutta paranemaan iho ei ainakaan tässä ajassa vielä ruvennut, vaan vaikutus oli varsin lyhytaikainen. Hengitysteissä hoito tuntui paljon selvemmin, vaikka en kokenut, että minulla sillä puolella olisi mitään hoidettavaakaan. Hengityspuolen ongelmiin olisin kuitenkin hanakampi suosittelemaan suolahuonetta.

Suolahuoneella oli helppoa ja mukavaa käydä. Maksuttomia parkkipaikkoja oli aina vapaana rakennuksen vieresssä. Suolahuoneen rouva oli ystävällinen ja sympaattinen. Hoitokin oli ihan mukavaa rauhoittumisaikaa pitkän työpäivän perään. Kokeilu oli siis kiva, vaikkakaan se ei varsinaiseen ongelmaan tuonut apua. Saatan kuitenkin vielä joskus käydä uudemman kerran istumassa 5 käynnin sarjan, mutta todennäköisemmin hengitysongelmien iskiessä talvipakkasilla.

Loppukommenttina vielä maininta, että atooppiseen ihottumaan auttoi lopulta Protopic-voide, kun sain käyttää sitä tarpeeksi massiivisia määriä. Työterveyslääkäri määräsi ensialkuun vain 10 g tuubeja, jotka riittivät kahdelle jalalle pariksi kerraksi. Kun sain lopulta toiselta läkäriltä 60 g tuubeja, jotka kuluivat noin viikossa loppuun, alkoi vihdoin tapahtua. Kun sain kolmannelta lääkäriltä vielä reseptin Duocortia (jonka valmistuksen yksi lääkäri sanoi loppuneen), niin tilanne saatiin lopulta hallintaan. Samainen kolmas lääkäri kirjoitteli vielä reseptin erinomaisesta ei-liian-rasvaisesta (hyvin rasvainen perusvoide on kuin ylimääräinen vaatekerros, joka hiostaa ja pahentaa kutinaa) perusvoiteesta, Dermalog lotion, en ole lääkevoiteita tarvinnutkaan kuin satunnaisesti esim. taipeiden hoitoon pariksi päiväksi kerrallaan.

Hotel Manta of Helsinki

27.8.2014

Ville Vallgrenin Havis Amanda on ehdottomasti Suomen hienoin patsas. Sillä on sekä taiteellista että symbolista arvoa ainakin meikäläiselle. Ilman sitä ei olisi kunnollista vappuakaan ihmisillä. Manta oli päässyt hienoon 106 vuoden ikään, kun taiteilija Tatzu Nishi (yhdessä Helsingin Taidemuseon kanssa) päätti rakentaa Mantan osaksi omaa installaatiotaan Hotel Manta of Helsinkiä vuonna 2014.

Hotel Manta of Helsinki

Patsaan ympärille siis tosiaan rakennettiin laatikko, joka sisustettiin hotelliksi, johon otettiin jopa ihan oikeita asukkaita fiilistelemään taidetta taiteen sisällä. Hotelliin myytiin vain yksittäisiä öitä yllättävän kohtuulliseen hintaan 130 €. Hotelli oli kuitenkin mallia pop-up ja käytettävissä vain 15.8.-12.10.2014, joten yöt myytiin loppuun ihan liian nopeasti, että sinne olisi mukaan kisaan ehtinyt. Oli siis tyydyttävä käymään tutustumassa paikkaan päivävierailuajan puitteissa 11.30-17.30.

Hotelli.

Päivävierailuhintakin tuntui edulliselta ollen vain 3 € / nuppi. Eipä se kovin kallista saisi ollakaan, kun ajattelee tavallista kerran elämässään Helsinkiin saapuvaa turistia, joka missaisi tämän kaupungin helmen kokonaan sen takia, että se on paketoitu ja liian kalliiksi hinnoiteltu.

40-neliöiseksi kerrottu huone oli tosiaan rakennettu Havis Amandan patsaan ympärille. Manta patsasteli keskellä sänkyä, mikä on varsin sopiva paikka alastomalle ihmiselle suihkun lisäksi. Lisäksi huoneessa oli sohvakalusto ja maisemaikkuna Kauppatorille päin. Varusteluun kuului myös TV ja kylpyhuone. Ihan pätevän ja viihtyisänkin näköinen huone oli Mantalle laitettu. Tapetin kuosikin oli varta vasten hotellia varten suunniteltu (kuvituksena mm. Suomi-neito, Väinämöinen, Elias Lönnrot, JL Runeberg, Aleksanteri II, mökki, mänty ja poro). Helsingin kaupungin wifin väitettiin myös olevan käytettävissä, mutta oman kokemukseni mukaan Helsingin kaupungin wifiä ei ole olemassakaan. Vielä kertaakaan en ole sitä löytänyt pyöriessäni keskustassa.

Amanda on vuoteen kohokohta.

Joku muukin huomasi olevansa kosketusetäisyydellä.

Havis Amanda

Huonetta.

Pätevän näköinen WC.

Suihketila.

Manta takaa.

Nähtävyys oli nopeasti katseltu, mutta oli huippua päästä näkemään Manta ihan kosketusetäisyydeltä ja tutkimaan piirteitä lähemmin. Kuvia tuli räpsittyä lukuisia jokaisesta kuvakulmasta. Vaikka osin vastustankin julkisen ja kuuluisan monumentin piilottamista, niin kyllä silti iloitsin melkoisesti kohteessa käymisestä. Ei jäänyt harmittamaan kuin se, että ei ollut itsellä mahdollisuutta yöpyä Mantan jalkojen juuressa.

Manta edestä.

Champagne in the sky

Vuoden 2014 paras joululahja oli helposti Champagne in the sky-elämyslahjakortti. Dinner in the sky-firma järjestää kesäisin aina noin kuukauden ajan eri teemaisia ruoka- ja juoma-tilaisuuksia, jossa syöjät nostetaan n. 50 metrin korkeuteen nosturin avulla. Muita firman tarjoamia juttuja ovat ainakin nimen mukainen dinner in the sky ja lunch in the sky, mutta mieltymykseni kuohujuomaan takaa, että minulle passelein lahja oli juuri Champagne in the sky. Allergioidenkin takia oikeanlaisen ruuan varmistaminen voisi käydä työlääksi ja kiusalliseksi.

Odottamistahan lahjan realisoimisessa toki piisasi, kun sopivaa aikaakaan ei päässyt varaamaan ennen kuin huhtikuussa. Ja itse päiväksi valikoitui sitten 2015 kesäloman loppumisen kunniaksi 8.8. Varauksen tekeminen netin kautta oli helppoa, joskaan varausvahvistusta ei kuulunut muutamaan päivään. Varaus oli silti mennyt perille, kun asiasta s-postitse tiedustelin ja varausvahvistuskin lähetettiin sitten erikseen. Asiakaspalvelu vastasi kyllä onneksi ripeästi.

Lopulta varsinainen nostopäivä alkoi lähestyä ja säätiedotteesta jännättiin saadaanko sadetta vai paistetta. Sadetta luvattiin pitkään kyseiselle päivälle, mutta juuri edellisenä päivänä ennuste parani ja sää oli oikein sopiva ulkoilmassa hengailuun (pun intended). Oli tarpeeksi lämmintä ja tuuletonta ja aurinkokin hetkittäin tirkisteli meitä pilvien lomasta.

Nosturi Rautatientorilla

Edellisen kierroksen väki roikkumassa.

Ohjeet kehottivat saapumaan tapahtumapaikalle n. 20 minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Meillä se oli klo 15. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsimme odottelemaan vuoroa telttakatoksen alle rakennettuun lounge-tilaan. Säähän sopivat vaatteet oli käsketty varata mukaan, mutta muutamia takkeja näytti roikkuvan varalla niille, jotka eivät säänmukaisesta pukeutumisesta ymmärrä mitään ilman apua.

Edellisen kierroksen väki laskeutuneena.

Loungessa odottamassa.

Jonkin verran ennen nostoa henkilökunta kokosi porukan kasaan ja varmisteli ymmärtävätkö kaikki englantia. Joko kaikki ymmärsivät tai sitten joku ei ymmärtänyt edes kysymystä, mutta kukaan ei protestoinut ja niin meille selostettiin hyväntuulisesti ja humoristisesti turvallisuusasioita: jokainen kutsutaan vuorollaan paikalle, henkilökunta sitoo turvavyöt asiakkaan puolesta, nostoja on tehty lukuisia ilman pienintäkään vaaratilannetta ja henkilökunta on hyvin koulutettua jne. Laukut jätettiin loungen hyllyihin odottamaan paluuta. Mitään tavaroita ei saanut yläilmoista tippua, joten kamerat ja puhelimet ja muut tarvittavat tavarat pyydettiin asettamaan pöydälle valmiiksi kauas reunasta.

Minä olin keväällä ollut ensimmäinen varaaja tälle nostolle, joten meidät myös kutsuttiin ensimmäisenä asettumaan paikoillemme. Samalla kysyttiin kumpi meistä on pähkinäallergikko ja sen perusteella minulle määrättiin tuoli numero 2, kun seuralainen pääsi reunapaikalle ykköseen. Paikalle oli asetettu jo valmiiksi kiiltävällä kuvulla peitetty suupala, josta oli ilmoittamieni allergioiden vuoksi jätetty pähkinärouhe päältä pois, mutta muuten minulle sopi sama annos kuin muillekin.

Henkilökunta kiinnitti järeän tuntuiset turvavyöt meille ja jäimme odottelemaan pöydän täyttymistä. Tuolit olivat varsin miellyttävät, vankat ja nojatuolimaiset, ja niillä pystyi pyörimään melko paljon sivulle, jotta taaksepäinkin pystyisi katsomaan maisemia. Nousuun mukaan lähti pari tarjoilijaa ja jonkinlainen juontaja, joka puhuikin jo suomea. Varsin lupsakka ja humoristinen kaveri tämäkin, joka kertaili vielä turvallisuusasioita, kertoi vähän noston agendasta, esitteli tarjoilut ja kiusoitteli niitä, jotka vielä tuoliin päästyään, ja osa vielä nosteessa ollessakin, jännittivät tapahtumaa. Itse pyörin innoissani tuolissa ympäri, jos ei ihan kuin väkkärä, niin ainakin melkein, katselemassa maisemia ja miten pieneksi ihmiset ja autot ylös päästyämme kävivät

Nostoa odotellessa.

Se on menoa nyt.

Puolimatkassa.

Sinne jää lounge ja pikkuihmiset.

Päivän juoma oli Mumm:ia, vaikka loungessa Veuve Clicquot oli näkyvämmin edustettuna. Ohessa tarjoiltiin hanhenmaksaa, karamellisoitu persikkaviipale ja krutonkileipäpalanen. Kaikki oli sopivan lievän makuista, ettei ruoka häirinnyt juoman aromien maistelua. Yläilmoista saatiin nauttia n. 20 min, eli shamppislasillisen ehti nauttia ihan rauhassa ja paljon valokuviakin ehdittiin räpsiä. Loppupuolella juomaa tarjottiin vielä santsikierros. Tarjoilijatkin auttelivat valokuvien ottamisessa.

Lasit täyteen.

Onko lasi vai kaupunkimaisema kauniimpi näky..?

Peilikuva.

Eväät.

Suupala.

Tunnelma oli varsin iloinen ja kaikki tuntuivat olevan melko riemuissaan siitä, että olivat päässeet mukaan. Vaikka tässä ei nyt tuntemattomien kanssa seurusteltukaan, niin jonkin sortin yhteisöllisyys tuntui porukassa vallitsevan jo siitä ilosta, että olimme jakamassa kyseistä elämystä. Hymyjä riitti eikä kukaan ottanut nokkiinsa siitä, että kaikki kuvailivat itseään ja samalla tietysti toisiaankin, kun maisemia ja tunnelmaa haluttiin ikuistaa joka suuntaan.

Helsinkiä.

Ateneum.

Perspektiiviä persiiden välistä.

Helsinki.

Lopulta oli kuitenkin tultava alas. Henkilökunta autteli meidät irti kahleistamme ja poistuimme hakemaan tavaroitamme hyllystä. Lähtiessä täytettiin myös palautelappu, johon meillä oli vain kehuja annettavana. Sen verran iloinen ja kiva juttu tämä oli, että täytyy jonain vuonna pyrkiä osallistumaan uudestaankin.

Iloa ylimmillään.