Champagne in the sky

Vuoden 2014 paras joululahja oli helposti Champagne in the sky-elämyslahjakortti. Dinner in the sky-firma järjestää kesäisin aina noin kuukauden ajan eri teemaisia ruoka- ja juoma-tilaisuuksia, jossa syöjät nostetaan n. 50 metrin korkeuteen nosturin avulla. Muita firman tarjoamia juttuja ovat ainakin nimen mukainen dinner in the sky ja lunch in the sky, mutta mieltymykseni kuohujuomaan takaa, että minulle passelein lahja oli juuri Champagne in the sky. Allergioidenkin takia oikeanlaisen ruuan varmistaminen voisi käydä työlääksi ja kiusalliseksi.

Odottamistahan lahjan realisoimisessa toki piisasi, kun sopivaa aikaakaan ei päässyt varaamaan ennen kuin huhtikuussa. Ja itse päiväksi valikoitui sitten 2015 kesäloman loppumisen kunniaksi 8.8. Varauksen tekeminen netin kautta oli helppoa, joskaan varausvahvistusta ei kuulunut muutamaan päivään. Varaus oli silti mennyt perille, kun asiasta s-postitse tiedustelin ja varausvahvistuskin lähetettiin sitten erikseen. Asiakaspalvelu vastasi kyllä onneksi ripeästi.

Lopulta varsinainen nostopäivä alkoi lähestyä ja säätiedotteesta jännättiin saadaanko sadetta vai paistetta. Sadetta luvattiin pitkään kyseiselle päivälle, mutta juuri edellisenä päivänä ennuste parani ja sää oli oikein sopiva ulkoilmassa hengailuun (pun intended). Oli tarpeeksi lämmintä ja tuuletonta ja aurinkokin hetkittäin tirkisteli meitä pilvien lomasta.

Nosturi Rautatientorilla

Edellisen kierroksen väki roikkumassa.

Ohjeet kehottivat saapumaan tapahtumapaikalle n. 20 minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Meillä se oli klo 15. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsimme odottelemaan vuoroa telttakatoksen alle rakennettuun lounge-tilaan. Säähän sopivat vaatteet oli käsketty varata mukaan, mutta muutamia takkeja näytti roikkuvan varalla niille, jotka eivät säänmukaisesta pukeutumisesta ymmärrä mitään ilman apua.

Edellisen kierroksen väki laskeutuneena.

Loungessa odottamassa.

Jonkin verran ennen nostoa henkilökunta kokosi porukan kasaan ja varmisteli ymmärtävätkö kaikki englantia. Joko kaikki ymmärsivät tai sitten joku ei ymmärtänyt edes kysymystä, mutta kukaan ei protestoinut ja niin meille selostettiin hyväntuulisesti ja humoristisesti turvallisuusasioita: jokainen kutsutaan vuorollaan paikalle, henkilökunta sitoo turvavyöt asiakkaan puolesta, nostoja on tehty lukuisia ilman pienintäkään vaaratilannetta ja henkilökunta on hyvin koulutettua jne. Laukut jätettiin loungen hyllyihin odottamaan paluuta. Mitään tavaroita ei saanut yläilmoista tippua, joten kamerat ja puhelimet ja muut tarvittavat tavarat pyydettiin asettamaan pöydälle valmiiksi kauas reunasta.

Minä olin keväällä ollut ensimmäinen varaaja tälle nostolle, joten meidät myös kutsuttiin ensimmäisenä asettumaan paikoillemme. Samalla kysyttiin kumpi meistä on pähkinäallergikko ja sen perusteella minulle määrättiin tuoli numero 2, kun seuralainen pääsi reunapaikalle ykköseen. Paikalle oli asetettu jo valmiiksi kiiltävällä kuvulla peitetty suupala, josta oli ilmoittamieni allergioiden vuoksi jätetty pähkinärouhe päältä pois, mutta muuten minulle sopi sama annos kuin muillekin.

Henkilökunta kiinnitti järeän tuntuiset turvavyöt meille ja jäimme odottelemaan pöydän täyttymistä. Tuolit olivat varsin miellyttävät, vankat ja nojatuolimaiset, ja niillä pystyi pyörimään melko paljon sivulle, jotta taaksepäinkin pystyisi katsomaan maisemia. Nousuun mukaan lähti pari tarjoilijaa ja jonkinlainen juontaja, joka puhuikin jo suomea. Varsin lupsakka ja humoristinen kaveri tämäkin, joka kertaili vielä turvallisuusasioita, kertoi vähän noston agendasta, esitteli tarjoilut ja kiusoitteli niitä, jotka vielä tuoliin päästyään, ja osa vielä nosteessa ollessakin, jännittivät tapahtumaa. Itse pyörin innoissani tuolissa ympäri, jos ei ihan kuin väkkärä, niin ainakin melkein, katselemassa maisemia ja miten pieneksi ihmiset ja autot ylös päästyämme kävivät

Nostoa odotellessa.

Se on menoa nyt.

Puolimatkassa.

Sinne jää lounge ja pikkuihmiset.

Päivän juoma oli Mumm:ia, vaikka loungessa Veuve Clicquot oli näkyvämmin edustettuna. Ohessa tarjoiltiin hanhenmaksaa, karamellisoitu persikkaviipale ja krutonkileipäpalanen. Kaikki oli sopivan lievän makuista, ettei ruoka häirinnyt juoman aromien maistelua. Yläilmoista saatiin nauttia n. 20 min, eli shamppislasillisen ehti nauttia ihan rauhassa ja paljon valokuviakin ehdittiin räpsiä. Loppupuolella juomaa tarjottiin vielä santsikierros. Tarjoilijatkin auttelivat valokuvien ottamisessa.

Lasit täyteen.

Onko lasi vai kaupunkimaisema kauniimpi näky..?

Peilikuva.

Eväät.

Suupala.

Tunnelma oli varsin iloinen ja kaikki tuntuivat olevan melko riemuissaan siitä, että olivat päässeet mukaan. Vaikka tässä ei nyt tuntemattomien kanssa seurusteltukaan, niin jonkin sortin yhteisöllisyys tuntui porukassa vallitsevan jo siitä ilosta, että olimme jakamassa kyseistä elämystä. Hymyjä riitti eikä kukaan ottanut nokkiinsa siitä, että kaikki kuvailivat itseään ja samalla tietysti toisiaankin, kun maisemia ja tunnelmaa haluttiin ikuistaa joka suuntaan.

Helsinkiä.

Ateneum.

Perspektiiviä persiiden välistä.

Helsinki.

Lopulta oli kuitenkin tultava alas. Henkilökunta autteli meidät irti kahleistamme ja poistuimme hakemaan tavaroitamme hyllystä. Lähtiessä täytettiin myös palautelappu, johon meillä oli vain kehuja annettavana. Sen verran iloinen ja kiva juttu tämä oli, että täytyy jonain vuonna pyrkiä osallistumaan uudestaankin.

Iloa ylimmillään.

Öljysäiliö 468

Öljysäiliö 468 tulee taas. Entinen öljysäiliö on nyttemmin tyhjennetty ja seiniin on porattu reikiä (2012 kpl, en tarkistuslaskenut itse) ja asennettu valoja ja pytinkiä saa tavallinen kansa käydä ihmettelemässä muutamana syksyn viikonloppuiltana 18-21. Öljysäiliö on ollut nähtävyys jo muutamana syksynä, mutta vasta viime vuonna ehdimme ensimmäistä kertaa säiliötä ihmettelemään. Sijainniksi mainitaan Kruunuvuorenranta, joka kuulostaa hienommalta kuin onkaan. Laajasalo tuntuu jotenkin tutummalta termiltä. Ajelemalla Koirasaarentietä melkein loppuun saakka pääsee perille. Google mapsin mukaan Koirasaarentie 31 on lähes parkkialueen vieressä.

Olimme sen verran hyvissä ajoin liikkeellä, että saimme kohtalaisen läheltä parkkipaikan. Ilta oli vasta hiljakseen tummumassa. Parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka rantatietä pitkin säiliölle. Siellä se lopulta patsasteli. Lamput syttyilivät ja sammuilivat ja väri muuttuu hissukseen illan mittaan. Lyhyellä vierailulla värin vaihtumista ei ehtinyt huomata. Pitäisikin varmaan käydä useampana iltana eri aikoihin paikalla. Säiliön sisällä kaikui mojovasti ja moni lapsi innostuikin siitä kirkumaan raivokkaasti. Taskulamppu olisi ollut poikaa, sillä ulkopuolella valaistus oli melko kehno ja vähän jännitti kiipeillä pimeässä kallioilla hakemassa parasta valokuvauskulmaa.

Elämää suurempi elämys säiliö ei ollut ja valoja kiinnostavampaa melkein olikin nähdä läheltä miten valtava tällainen tynnyri on. On ihan vaikea kuvitella niin suurta öljymäärää, että säiliön saisi täytettyä. Vasta tänä vuonna selvisi, että syttyminen ja sammuminen on säädelty tapahtumaan tuulen nopeuden mukaan, joten se lisää kiinnostavuutta pykälän verran varsinaiseen käyntikokemukseen verrattuna. Nyt tekisi mieli käydä uudelleen, jos sattuisi oikein myrskyinen sää jollekin illalle. Vaihtelun vuoksi kävisin uusintakäynnin vasta loppuillasta, jotta saisin napsittua kuvia punervasta säiliöstä.

Helsingin kaupungin info tämän vuoden säiliöshowsta: http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kruunuvuorenrannan-valotaideteos-oljysailio468-jalleen-auki

Lahden maauimala

Lahden maauimalastakin on ollut tarkoitus kirjoittaa jo pidemmän aikaa, joskin vain lyhyesti. Pääsin ensimmäistä kertaa käymään uimalassa kesällä 2014. En ollut aiemmin edes tiennyt moisesta uimalasta. Paikan erikoisuus syntyy siitä, että uima-allas sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa Suurmäen alastulorinteessä. Rinne tietysti mielletään viistoksi alueeksi, joten ehkä monttu on parempi sana kuvaamaan sijaintia. 

Ajelimme paikalle isäni kanssa polkupyörillä. Minulle oli lainattu isän naisystävän fillaria, kun oma pyörä oli tietenkin kotipuolessa PK-seudulla. Lippuluukulla maksettiin sisäänpääsy. En muista vuoden 2014 hintoja, mutta kun nyt kävimme uudelleen tänä kesänä (2016), maksoi pääsy meille 5,50 € (aikuinen) + 2,80 € (eläkeläinen), kun ostimme vain kertaliput. Sarjalipulla saisi kai jonkinlaista pientä hintaetua. Meidän kerran vuodessa-käynnit olivat kuitenkin ihan kohtuuhintaisia kertalipuillakin. 

Lippuluukulta saimme mukaamme perinteiseen kuminauhaan kiinnitetyn avaimen numerolappuineen. Sillä pääsi lukitsemaan lippuluukkurakennuksessa olevan pukuhuoneen numeron määräämään kaappiin uimiseen tarpeettomat tavarat. Pukuhuoneen vierestä löytyy suihkutila, missä on ollut kummallakin kerralla varsin hyvin toimivat suihkut. Useinhan julkisten tilojen suihkut reistaavat sekä veden tulon, -paineen että -lämpötilan osalta. Suihkun ja pukuhuoneen yhteydessä on myös WC-koppeja. Saunatkin täällä ilmeisesti on, mutta niitä ei ole tullut kokeiltua.

Auringonottoa saa harrastaa altaan sivussa tekonurmella. Maasto on nurmen kohdilla varsin viistoa ja vieläpä poispäin auringosta, joten itsensä paahtamiseen paikka ei ole paras mahdollinen. Kallistuskulma vaikuttaa sellaiselta, että siinä voisi närästyspotilaan kuitenkin olla mukava makoilla (olettaen, että makoillaan jalat alamäen suuntaan).

Kummallakin kerralla vieressä olevassa pienemmässä mäessä on harjoiteltu mäkihyppelyä, mitä on ollut mukava seurata (vaikka en sitä muuten yhtään seuraakaan). Hyppynsä jälkeen harjoittelijat ovat muina miehinä harpponeet varusteineen auringonottajien lomitse hissille ja matkanneet taas ylös seuraavaa hyppyä varten. Jotakin varsin eksentristä tunnelmassa on. 

Jos ja kun sitä auringonottoa tulee kuitenkin harrastettua, niin olisi hyvä mennä altaaseen sen laidalla olevien suihkujen kautta. Näytti kuitenkin siltä, että useimpia ei suihkuttelu kiinnostanut, vaan nurmelta makoilemasta paineltiin suoraan veteen. Iso allas on hienosti 50 metriä pitkä, joten siinä on mukava uida pitkää matkaa, kun ei tarvitse koko ajan olla päädyssä kääntyilemässä. Veden lämpötilaksi kerrottiin 26°C.

Vaikka itseäni ei asia kiinnosta tippaakaan, niin saattaahan se silti jotakuta kiinnostaa, että ison altaan päädyssä on myös jonkin sortin lastenallas. Isonkin altaan hyppyrinpuoleisessa päädyssä on melko matalaa, mutta sinne ei ehkä silti sovi päästää kuin uimataitoisia lapsia. Ison altaan keskivaiheille on merkitty hyppypaikka, mikä tietysti harmittaa tavallista matkauimaria. En nimittäin ole niin kova uimari, että kehtaisin sentään kuntouimariradalle mennä.

Kaikkiaan Suurmäki on suosikkipaikkojani käydä uimassa, kun voi yhdistää oman urheilun ja penkkiurheilun. Harmi, että sen pitää olla Lahdessa saakka. Saisivat perustaa jonkun vastaavan paikan parin kilsan päähän meikäläisenkin kodista.