Kreeta 3 Knossos

27.7.2015

Herätyskello pärryytteli meidät jalkeille aamulla klo 5.30. Pickup-paikkana oli taas kylän keskusaukio, minne siirryimme odottamaan kyytiä, jonka piti tulla 6.30. Bussi oli 10 min myöhässä, mikä lienee vielä kohtuullinen odotusaika. Ajelimme kylän läpi pysähtyen muutaman kymmenen ja muutaman sadan metrin välein poimimaan lisää väkeä kyytiin. Matkalla poikkesimme myös Rethymnoniin hakemaan muutaman ihmisen.

Retki minolaiseen palatsiin Knossokseen oli siis skandinaavisille turisteille, joten oppaana oli ruotsalainen Frida, joka puhui erittäin ymmärrettävästi selostuksen, joka koostui ruotsin, norjan ja tanskan sekamelskasta. Se vaatii jo taitoa, että osaa sotkea nuo kaikki ymmärrettävästi samaan lauseeseen. Frida piti meistä muutenkin erittäin hyvää huolta tietäen, että emme ole ihan ruotsalaisia. Matkalla kerrottiin siis jonkin verran tarinoita mytologiasta, mm. Kronoksen ja Zeun (taipuuko Zeus näin?) tarinaa ja Samarian rotkon synty ja kohteen kannalta oleellinen Minotauruksen tarina. Useimmat olivat tuttuja jo aiemmilta matkoilta ja johan olin Knossoksessakin kerran käynyt ja silloinkin kerrottu tarusto oli jotakuinkin sama. Hyvä oli kertailla oppeja, kun niitä henkilöhahmoja on niissä melkoisesti, ja nimet menevät helposti sekaisin.

Taverna.

Reilu tunti ennen Knossokseen saapumista pysähdyttiin tavernaan pitämään vähän taukoa. Paikka oli sama kuin missä oltiin pysähdytty vuoden 2010 Knossoksen retkellä. 15-20 min kuluttua matka jatkui Knossokseen, missä opas lähti ostamaan lippuja sillä välin kuin turistit saivat tilaisuuden käydä esim. vessassa. Käytin tilaisuutta hyväkseni.

Uuvahtaneita kavereita tavernan takaa.

Perillä Knossoksessa oli jo ihan tukalan kuuma. Ulkonähtävyytenä Knossos oli lähes varjoton eikä tuultakaan sille päivälle siunaantunut muutamaa hajanaista virettä lukuunottamatta. Minulla oli mukana viuhka, mutta ei siitä ollut paljonkaan apua. Knossoksella näimme pääportin, uhrikuoppia, Arthur Evansin (Knossoksen "löytäjä") patsaan, symboliset sarvet, rahvaalle tarkoitetun etelä-portin, valtaistuinsalin, torin, freskoja (pääosin kopioita), kuningattaren salin, valtavia ruukkuja ja pienen portaikkoa muistuttavan teatterin.

Knossosta.

Jono valtaistuinsaliin.

Valtaistuinsali.

Kuningattaren residenssi.

Opastetun kierroksen jälkeen saimme 15 min omaa aikaa, mikä on innokkaalle valokuvaajalle aivan järkyttävän vähän. Hysteerisessä mielentilassa säntäilin ympäriinsä räpsimässä nopeasti kuvia kaikesta mikä ei liikkunut. Ehdimme tehdä muutaman minuutin kierroksen myös lahjatavarakaupassa, mutta mitään ostettavaa ei löytynyt. Sitten oli jo kiire bussille.

Ruukkuja ja turisteja ottamassa lähikuvia.

Pääportti.

Pääportti.

Symboliset sarvet rahvaan portilla.

Knossoksesta bussi kyyditsi meidät lähimpään isompaan kaupunkiin Iraklioniin. Siellä saimme 2 tuntia omaa aikaa. Yritimme helppouden nimissä mennä matkatoimiston yhteistyöravintolaan lounaalle, mutta siellä huomasimmekin, että järjestelystä oli helppous kaukana. Pöytään piti mennä ensin lukemaan menua, minkä jälkeen olisi pitänyt jonottaa tiskille tilaamaan ruokaa. Jono oli sen verran pitkä, että päätimme vaihtaa paikkaa.

Kisse.

Tiesin aiemmasta käynnistä, että samaista katua hieman eteenpäin kulkien löytyisi suihkulähdeaukio, jonka laidalla oli runsaasti kahviloita. Jäimme yhteen sellaiseen ja otimme lounaaksi toastit. Ei näin helteellä tee mieli edes syödä niin kovasti. Kuumalla yleensä vain janottaa. Tilaus saatiin tehtyä nopeasti ja tarjoilutkin kannettiin pöytään viiveettä, mutta maksaminen oli vaikeaa. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan kehdattu enää vaihtaa paikkaa. Laskua ehdittiin pyytää jo kolmeen kertaan, 5 minuutin väliodotuksin, kunnes äiti meni jo sisälle maksamaan, niin sitten sattumalta heti perään tuli tarjoilija lopulta laskuttamaan pöydän luokse. Lähetin mokoman hidastelijan matkoihinsa ja sanoin, että äiti hoitaa jo hommaa.

Lounasmaisema.

Toast.

Jatkoimme kiertokävelyä satamaan, missä käytiin ihastelemassa venetsialaista linnoitusta. Linnoitus oli sisältä remontissa, mutta ei aikakaan olisi riittänyt pinnallista ihastelua syvällisempään turismiin. Kuumuus ja hiertävät kengät olivat koitua paluumatkalla äidin kohtaloksi, kun mäen suuntakin oli ylä. Annettu aika meinasi loppua kesken, mutta ehdittiin kuitenkin takaisin bussille pari minuuttia ennen sovittua aikaa.

Venetsialainen linnoitus.

Venetsialaisten symboli - leijona.

Paluumatkalla pysähdyttiin taas tavernaan. Nyt siellä pyöri ihana 1 kk ikäinen Laika-koira ympäriinsä tutustumassa turisteihin. Niin oli kiva elukka se.

Laika.

Hotellipuolessa (vrt. kotipuolessa) suuntasin hoitamaan päivän liikuntasuorituksen uimalla 30 min, tällä kertaa meressä. Palasin kaupan kautta kotiin. Täydennystoimituksen saavuttua kanssani perille ryhdyttiin tekemään ruokaa. Päivän ateria oli spagettia, tomaattikastiketta ja tonnikalaa.

Meressä.

Loppuilta kului valmistautuessa seuraavan päivän Samarian vaellusta varten. Suunnittelin tavaroille mahdollisimman järkevää pakkausjärjestystä. Jatkuvassa käytössä olevat tavarat repun yläosiin tai sivutaskuihin ja epätodennäköisemmät tai matkan loppuvaiheessa käytettävät tarvikkeet sijoitin pohjalle. Kirjoittelin myös muutamia muistilappuja itselleni, jotta muistaisin esim. ottaa eväät mukaan jääkaapista aamulla. Lopuksi herätyskelloja soimaan hyvissä ajoin ennen pickup-aikaa, ja sitten uneen.

Kreeta 2 Tervetuloa

26.7.2015

Ensimmäinen yö kohteessa oli ristiriitaisella tavalla katkonainen, mutta sikeä. Herättyä tuli siis monta kertaa, mutta heräämisten välillä taju oli tani-pimeässä (lapsena erehdyin laulun sanoista luulemaan, että tani-pimeä on vähän niin kuin pilkkopimeä). Yleensähän katkonaiset yöt ovat muutenkin levottomia. Sopiva lämpökin säilyi aamuun saakka.

Herätysliike iski kahdeksan maissa. Päätin lähteä aamu-uinnille mereen. En tuntenut oloani kotoisaksi kulkiessani toisen hotellin pihan läpi, joten etsiskelin samalla uutta reittiä rantaan. Sellainen löytyikin pienen kirkon ohi kurvaten ja urheilukentän poikki talsien. Urheilukenttä oli aidattu ja puolimatkassa alkoi iskeä epätoivo, jos toiselta puolelta ei pääsisikään enää ulos häkistä. Oli sielläkin sitten oviaukko.

Rantauduin eilen löydettyyn rannan kohtaan sen toisen hotellin edustalle. Pohja tosiaan oli liukas kuin synti, mutta selvisin uimasilleen ja takaisin kaatuilematta ja satuttamatta itseäni. Veden mittasin 28-asteiseksi. Lievää aaltoilua oli havaittavissa, kun oli tarkka.

Palatessani äiti jo paahteli leipiä pannulla aamupalaksi, jonka nautimme parvekkeella. Kuumuus oli aivan käsittämätön jo näin aikaisin aamulla.

Aamu ei pala auringossa, koska on varjo.

Verkkaisten aamupuuhasteluiden jälkeen tepastelimme kylän keskusaukiolle odottamaan bussia, joka veisi meidät tervetulotilaisuuteen 10.10. Tepastelun alkumatkasta huomasin lähteneeni kertakäyttötohvelit jalassa liikenteeseen. Äkkiä huoneeseen takaisin vaihtamaan oikeat kengät. Bussi jätti meidät puolen kilometrin päähän kohdetavernasta ja lähti noutamaan lisää väkeä toisesta suunnasta. Ostimme lähimmästä marketista limut, koska näimme, että meillä olisi melkoinen mäki kiivettävänä ennen kuin olisimme tarvernassa saakka perillä. Myyjä puhui suureksi yllätykseksi suomea. Ei siis sillä tavalla kuin kreikkalaiset tarjoilijat ja kauppiaat puhuvat suomea, vaan tämä taisi ihan olla suomalainen nainen. Limuksi valikoitui appelsiinilimu samalta merkiltä kuin edellispäivän illallisen limu.

Hieman olimme närkästyneitä meille yllättäen tyrkätystä mäkikävelystä. Ei välttämättä jokainen turisti ole niin hyvässä kunnossa, että voi sellaisia matkoja kulkea ylämäkeen noin vain. Esittelytilaisuuskin oli aika floppi sisällöllisesti. Kun on Kreetan esittelyn kuullut kahdesti aikaisemmin, niin huomasi, että tästä puuttui melkoisesti mielenkiintoista asiaa saaresta. Tilalle oli otettu epämielenkiintoista markkinointipuhetta vesipuistoista ja pyöräilysafareista. Meitä kiinnostavia retkiä (Knossos, Spinalonga) ei taas edes mainittu, vaikka netissä niidenkin oli väitetty kuuluvan ohjelmaan. Toinen opasneidoista oli hajamielinen ja sekoili puheissaan koko ajan. Toinen oli onneksi skarppi ja hyvä puhuja. Tästä jälkimmäisestä tuli jotenkin Peppi Pitkätossu mieleen. Oli sellainen pirteä luonne ja oikeanlainen hymy.

Kun sitten loputtoman pitkän odottelun jälkeen viimeisenä pääsimme retkilipunostovuoroon, niin saimme kysyttyä Knossoksestakin. Knossos oli tarjolla vain skandinaavisena retkenä maanantaisin. Ilmankos sitä ei sitten suomalaisille markkinoitu, kun pitäisi ymmärtää tanssia (TANS[kaa] + [ruot]SIA). Me toki ruotsia ymmärrämme, joten ostimme liput. Näinkö juntteja ovat suomalaiset, että niin harva haluaisi nähdä kulttuuria, että ei kannata järjestää retkeä lainkaan!?

Minun matkani päätarkoitus oli päästä taas vaeltamaan Samarian rotkoon. Kevät oli ollut henkisesti raskas YT:ssä jaettujen potkujen ja heti perään osuneen autokolarin (pun intended: tapahtumat olivat peräkkäin ja kyseessä oli myös peräänajo) takia. Olin onneksi Kreetan matkaan mennessä saanut jo uuden pestin samasta firmasta ja autokin oli upgradettu uudempaan ja väkevämpään kulkupeliin, mutta silti oli aivan uskomaton hinku päästä tyhjentämään pää Samarian taivaallisiin maisemiin. Fyysinen uupumuskin tuntui tarpeelliselta elämykseltä.

Sattumalta juuri meidän lomaviikolla Samarian retkestäkin oli tarjolla vain skandinaavinen retki. Normaalisti suomalainenkin retki olisi tarjolla, ja se oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi matkatoimistoksi valikoitui Tjäreborg, mutta kun ei niin ei. Tjäre mainosti nettisivuillaan retken olevan suomeksi vedetty, kun taas useimmat muut tunnustivat jo etukäteen, että retki on vähintään englanniksi. No, onneksi tosiaan ruotsi ymmärtyy päässäni ja olin samalla retkellä jo kolmatta kertaa, joten uskoin selviäväni ja ostin itselleni lipun. Äidille se retki oli liian rankka, joten vuorille pääsisin eksymään itsekseni.

Keskiviikoksi tarjottiin Elafonissin rantaretkeä superhintaan, jota en muista, mutta melko edulliselta se tuntui. Sinnekin siis ostimme liput.

Bussi palasi sentään tavernalle saakka hakemaan meitä pois, joten ei tarvinnut kävellä enää kuin pieni pätkä pysäkiltä hotellille. Pienen siestan jälkeen suuntasimme rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Tällä kertaa menimme suoraan venesataman toiselle puolelle, missä ranta oli pohjaltaan helpompi. Vesi oli 29-asteista.

Puistonpoikanen Plataniaksen huipulla.

Hautausmaa.

Hautausmaa.

Uinnin jälkeen äiti jäi kokkailemaan meille vähän illallista. Minä lähdin suorittamaan päivän liikuntaa, joka tällä kertaa oli kävelyä. Kävelin keskusaukion ohi ja käännyin seuraavasta kadunkulmasta ylämäkeen, joka muuten on todella jyrkkä. Sääliksi kävi niitä turisteja, joiden hotelli oli mäen puolimatkassa. Näyttivät täysin uupuneilta ja läkähtyneiltä, vaikka olivat tulossa rannalta virkistäytymästä. Kiipesin niin korkealle kuin mäkeä riitti ja löysin lopulta jonkinlaisen sotamuseon ja sen viereltä hautausmaan. Maisemat olivat mahtavat korkealta kylän yläpuolelta.

Kiipeämistä riitti.

Tie.

Platanias.

Kun palasin hotellille, siellä oli juuri valmistumaisillaan valkosipuliperunoita ja tonnikalaa. Illallisen nautimme ulko-oven viereisellä terassilla katsellen taas altaan ja "vuoren" maisemia.

Illalliskattaus.

Illalla lähdimme vielä pienelle ostoskierrokselle. Tuli hankittua huivi Samariaa varten (bussin ilmastointi on joskus hyytävä) ja pieni keraaminen öljykannu. Päivä tuntui leppoisuudestaan huolimatta hiukan haaskatulta, kun tervetulotilaisuus vei niin suuren osa keskeltä päivää. Kyllä sellaiset tilaisuudet ovat parhaimmillaan tulopäivän iltana, niin seuraavana päivänä voi jo tehdä kunnolla omia suunnitelmia.

Kreeta 1 Sielu palaa kotiin

25.7.2015

Kello 4.00 kipittelin kotikatuni kääntöpaikalle matkalaukkua kiskoen. Samoihin aikoihin sinne kurvasi myös noutaja eli äitini. Ajelimme Lomaparkkiin, mistä äiti oli ennakkovarannut viikon pysäköinnin autolle. Portilla ilmoittautumisen jälkeen edessämme avautuivat laajat hiekkakentät, mihin autoja oli pysäköity teoreettisiin, joskin melko villeihin, riveihin. Palasimme portille, mistä punainen bussi kuljetti meidät kohtuullisessa ajassa lentokentälle.

Olimme tehneet check-inin jo internetissä, mutta pelkkää bag droppia ei kuitenkaan ollut tarjolla. Sen verran ennakointi hyödytti meitä kuitenkin, että meidät pyydettiin jonosta ensimmäisenä tiskille. Toki olimme saapuessamme muutenkin jo toisena, että ei siinä montaa minuuttia voitettu, mutta hyvältä se pienikin voitto tuntui.

Turvatarkastuksessa ei kohdattu vaikeuksia, vaikka unohdin ottaa päästä pois silmälasit ja ranteesta pois aktiivisuusrannekkeen. Hälytin vaikeni kuin muuri. Eväitäkään ei kukaan tahtonut ottaa pois, vaikka Oivariini olikin jo matkan aikana luultavasti sulanut melko nestemäiseksi rieskarullien kierteiden syleilyssä. Saattoi se olla Ingmariiniakin.

Suuntasimme kahvioon hankkimaan vettä, Pepsiä ja äidille aamiaiseksi munkkirinkilän. Pepsikin oli äidille. Juomissa oli jonkinlainen kaksi yhden hinnalla-tarjous, joten hinta tuntui normaalia ryöstöhintaa kohtuullisemmalta. Kaupoissakin ehdimme kierrellä. Ostimme kumpikin kaunistusta huulille. Karkkipussi yritti karata vahingossa maksutta mukaan ostoskärryn nurkassa, mutta passitin äidin takaisin maksuhommiin, kun huomattiin erhe. Sellaista jatkuvaa vahtimista ja huolenpitoa se on, kun menee hankkimaan itselleen äitejä.

Boarding-aika oli 6.25 ja lennon oli tarkoitus nousta 7.05. Lentokoneeseen jonottaessakin olimme sattumalta jonossa toisena, mutta meidät otettiin silti ensimmäisenä sisään. Äidin boarding passissa oli jotain vikaa. Itse selvisin siitäkin ongelmitta. Kun 3 ihmistä oli hetken aikaa tutkinut järjestelmiä, revittiin lipusta lopulta koodi-kohta pois ja päästettiin jatkamaan matkaa koneen syvyyksiin. Se siis, joka ei ole viivakoodi, mutta ei ihan neliön mallinen QR-koodikaan. Onkohan sillä jotain omaa nimeä?

Paikkamme olivat hätäuloskäyntirivillä 25, paikat A ja B. Ensin olimme ilahtuneet ylimääräisestä jalkatilasta, mutta melko pian lento alkoi tuntua katastrofilta, koska paikalla ei ollut lainkaan ikkunoita ja pelkkiä koneen sisuksia oli melko tuskallista katsella.

Lennolla nautimme perinteiset shamppikset, joiden ohella sipsejä ja pähkinöitä. Aika kului ilmassa onneksi melko nopeasti ja pian olimmekin jo perillä läkähdyttävässä kuumuudessa. Minun matkalaukkuni voitti hihnalleilmestymiskilpailun eikä äidinkään pakaasi ollut kadonnut matkalla.

Shamppis kruunaa lentomatkan.

Vesi ja shamppis tuntuivat valuvan kropasta läpi ennätystahtia ja wc:ssä oli käytävä lennon aikana jo kolme kertaa ja lentokentälläkin hetimmiten vielä kerran. Ilmankos matka sujui niin nopeasti, kun en ilmeisesti ollut kovinkaan montaa hetkeä paikallani pitkästymässä vaan koko ajan tulossa tai menossa.

Lentokentällä vastassa oli nippu oppaita, jotka ohjasivat meidät etsimään lentokentän päädystä bussia numero 241. Kuskikin vielä varmisteli, että hotellimme Archipelagos (Platanias) oli hänen kohdelistallaan. Hotelli ei ollut mikään suuri, mutta kivan näköinen kompleksi kodikkaalla pihalla se oli. Huonekin (A9) oli yllättävän hieno ja sijaitsi eräänlaisen kaksikerroksisen "tornin" huipulla. Oli mahtava tunne seistä hotellihuoneen edessä katselemassa maisemia kreetalaisessa kuumuudessa - tuntui kuin sielu olisi pitkästä aikaa palannut kotiin.

Honey, I'm home <3

Huoneeseen kuului iso oma parveke, jossa oli kaksi lepolassea, pöytä, tuolit ja aurinkovarjo. Ilmastointi maksoi peräti 8 € per päivä, mutta pakkohan sellainen oli ottaa, että sai jonkinlaiset yöunet varmistettua. Turvaboksi maksoi 10 € koko viikolta. Ainoa puute oli, että wc:n ovi ei suostunut pysymään millään ilveksellä kiinni, mutta emme antaneet sen haitata tunnelmaa. Ehkä toinenkin miinuspiste on annettava siitä, että turvaboksi oli sijoitettu melkein lattianrajaan kirjoituspöydän alle ja arvotavaroiden käsittely monta kertaa päivässä oli melko uuvuttavaa.

Linnanneitojen torni.

Huonetta.

Keittonurkkaus.

Pikkuterassi.

Melko pian teki mieli päästä aurinkoon ja uimasilleen. Allas oli pieni, korkeintaan 15 metrinen, jos ihan sitäkään. Vesi altaassa oli 28-asteista, joten ei juurikaan riiponut meneminen. Aurinkoa otettiin jonkin aikaa altaan reunan lepolasseilla. Altaassa makoili jotain skandinaaveja ilmapatjoilla häiritsemässä kuntouintia, mutta minkäs teet, kun ei ole privaattiin lukaaliin varaa. Altaan päädyssä pörräsi ampiaisia, mutta niistä oli vähemmän haittaa kuin skandinaaveista. Piti tietysti niitäkin vähän pitää silmällä, koska olivat ihan siinä meidän huoneen portaiden juurella.

Altaassa.

Ihanaa Välimertakin oli pakko päästä pian katsomaan rannalta käsin. Kuljimme rannalle naapurihotellin läpi, vaikka emme tienneetkään oliko se ihan sallittua. Kukaan ei tullut valittamaan ja myöhemmin selvisi, että siitä se kulku oli ihan suunniteltukin myös meidän hotellin asukkaille. Lähin kohta rannasta osui pienen venesataman kohdalle. Ranta näytti pohjaltaan vähän kyseenalaiselta - ikäänkuin pohjassa olisi ollut jonkinlaista sileähköä betonivalua, joka näytti liukkaaltakin. Hetimmiten venesataman viereltä itään päin löytyi parempipohjainen meren kohta. Uimaan ei vielä mereen menty, koska tarkoitus oli jatkaa matkaa markettiin ruoka- ja juomaostoksille.

Kuumuus oli aivan uskomaton. Vaikka Kreetalla on aiemminkin ollut aina kuumaa, niin tällä matkalla lämpöä oli vielä pykälän verran enemmän. Ruokien lisäksi sorruttiin ostamaan myös jäätelöt, eikä jäätelö ole varmastikaan ikinä maistunut niin hyvältä kuin silloin. Ruokapuolelta ostoskassiin päätyi tonnikalaa, perunaa, valkosipulia, voita, öljyä, kermaa, mehua ja leipää.

Ostosten jälkeen oli aika viettää vähän siestaa ja postata "päivän kuva" Twitteriin. Olin siis keväällä aloittanut 100 days of movement-haasteen, jonka merkeissä postasin satana peräkkäisenä päivänä väh. 30 min kestäneestä liikuntasuoritteesta kuvan Twitteriin. Päivän liikunta oli puoli tuntia uintia altaassa. Melkein meinasi homma käydä pyörryttäväksi, kun altaan pituus tai oikeammin sanottuna lyhyys hieman turhautti.

Illemmalla, sään oltua viilentymättä juuri lainkaan, lähdimme katselemaan kylän kauppoja ja ravintoloita. Ensimmäisenä iltana laiskotti sen verran, että päädyimme syömään ravintolassa, vaikka huoneessakin olisi voinut kokata. Uhriksemme koitui ravintola Platanos, missä söin lamb shankin ja join kreikkalaista sitruunalimunadia (ihanaa!). Lammas on suurta herkkuani, mutta kaikki mikä on kiinni luussa on aina pieni harmistuksen aihe. Maku oli kuitenkin hyvä ja ohessa kohtalaista perunamuussia, kastiketta, persiljaa, riisejä ja ehkä linssejä (linssit eivät kuulu normaaliin ruokavaliooni, joten ihan varma en ole lautasen sisällöstä) yhteishintaan 34,50 €. Ravintolahinnat, jos mitkä olivat muutamassa vuodessa nousseet selvästi.

Lamb shank.

Platanos Plataniaksessa.

Talo tarjosi aterian lopuksi perinteiset kreetalaiseen tapaan rakia ja vesimelonia. Jälkiruuaksi nautimme hotellihuoneen etuoven terassilla puoliksi pullollisen Smirnoff Icea. Etuoven puoleisella pienehköllä terassillakin oli pöytä ja kaksi tuolia sekä parempi maisema kuin varsinaiselta parvekkeelta. Etuovelta näki kauniisti valaistulle uima-altaalle sekä kylän "vuorelle".

By night.

Sen verran lämmintä oli, että peitoksi riitti yöllä pelkkä lakana, vaikka ilmastointikin oli käytössä. Taivaallista olla taas Kreetalla!