Sisilia #2 Taormina

Sisilia #2 Taormina

15.7.2013

Olimme asettaneet herätyksen klo 8.00, jotta ehtisimme aamiaiselle ihmisten aikoihin. Tepastelimme portaat alas ruokasaliin klo 8.30. Pöydissä oli valmiiksi pienessä korissa pari leipää, marmeladeja, nappi voita ja kahvikupit, jotka eivät kylläkään olleet pienessä korissa vaan pöydällä. Tarjoilija kävi kysymässä juomatoiveet. Emme tietenkään tienneet valikoimaa, niin kelpuutimme tarjoilijan ehdottaman maitokahvin. Kahvi tuotiin pienessä kannussa ja lämmitetty maito omassa kannussaan. Vaikka Suomessa inhoankin kahvia enkä juo sitä koskaan, niin täällä se jostain syystä maistui ihan mukavalta. Pöytään kannettiin myös lautanen, jolla oli kinkkuviipale, 2 juustoviipaletta, risottoa, munankeltuaissilppua ja salaattia/tomaattia. Munankeltuaiset jäivät tietysti syömättä (allergia), mutta muu pöperö oli ihan kelvollista. Oven vieressä oli lisäksi tarjolla kahta erilaista mehua ja jogurtteja. Toisessa nurkassa keittiön oven edustalla oli kattava valikoima leivoksen tapaisia.

Opas tuli aamiaisen aikana paikalle ja hörpiskeli omassa pöydässään myös aamiaisantimia. Ensimmäisenä rohkeminne puhuttelemaan opasta ja varaamaan sekä maksamaan retken Etnalle. Käytimme tilaisuutta hyväksemme kysyäksemme matkustamisesta Taorminaan.

Aamiaisen jälkeen kävelimme edellisenä päivänä löydetylle bussin päätepysäkille. Ostin kopin tytöltä lipun italiaksi, vaikka en italiaa puhukaan. Sovelsin vain hiukan opaskirjan numeroita ja espanjan prepositioita. Hyvin meni. Ymmärrettiin jopa vastakysymys, josko haluamme myös paluuliput (retorno) sekä hinnan. Meno-paluu maksoi 2,80 € / hlö. Bussikuski käännytti rahan kanssa kyytiin nousevat ostamaan liput luukulta, joten pääsimme ruuhkasta huolimatta istumaan, kun olimme fiksuina ostaneet liput etukäteen.

Vuoristotie Taorminaan oli melkoisen kimurantti. Taormina sijaitsee 230 m merenpinnasta. Mutkaan ei bussin kanssa mahtunut kuin mopo. Suuremmat vastaantulijat joutuivat odottamaan vuoroaan kauempana. Matka kesti n. 30 min. Perillä ihmettelimme miksei Kreikkalaiselle teatterille mennyt suoraa polkua bussiasemalta, vaikka kartalla ne sijaitsivat aivan vierekkäin. Syy selvisi sitten Teatterilla, kun huomasimme, että teatteri on sata metriä (ehkä ei ihan niin paljon) korkeammalla kuin bussiasema. Tikapuut siihen olisi polun sijaan voinut virittää, mutta nekin olisivat varmaan olleet liian vaaralliset.

Taorminan bussiasema.

Bussista päästyämme rynnimme ensimmäiseksi vesikauppaan eli lähimpään kahvilaan. Rannasta nousi vaijerigondolihässäkkä 4 korin eränä ja pysähtyi hieman ennen kaupungin porttia. Sellaista härveliä emme olleet aiemmin nähneetkään ja matkustaminen sillä jäi kokematta, koska meillä ei ollut sille rannalle asiaa mihin gondoli meni.

Messinan portti

Taorminan pääväylä, jonka ympärille kaikki toiminta keskittyi, alkoi Messinan portilta, josta tietysti kuljimme ensin läpi. Ensimmäiseksi vastassamme oli pieni aukio Piazza Vittorio Emanuele, jonka laidalla oli Pyhän Katariinan kirkko. Kirkon takaa löysimme ensimmäisen vuosisadan aikaisen roomalaisen teatterin, Odeon, rauniot. Pääkatu Corso Umberto I:llä oli laumoittain kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja niitä riitti myös pienille sivukujille. Kadun pituus oli n. 800 m. Taormina oli kerrassaan viehättävä ja valokuvauksellinen kylä.

Odeon.

Noin puolivälissä pääkatua sijaitsi Piazza IX Aprile-aukio, jonka laidalla oli kirjastoksi muutettu kirkko Chiesa di Sant’Agostino (1448), pyhän Johanneksen (jos San Giuseppe nyt sattuu kääntymään Johannekseksi) kirkko (1600-luku, paitsi sisustus 1700-luku), Porta di Mezzon ylle rakennettu kellotorni Torre Dell’Orologio (1600-luku), kuuluisa julkkiskahvila Wunderbar (kahvittelijoina mm. Greta Garbo ja Liz Taylor), jossa emme käyneet, koska sen terassit olivat aivan tyhjillään. Maisema aukion meren puoleiselta laidalta antoi Giardini-Naxosin suuntaan.

Corso Umberto I

Piazza IX Aprile

Torre Dell’Orologio ja Chiesa di San Giuseppe

Maisema Piazza IX Aprilelta.

Päädyimme pitämään kahvitaukoa O'Seven-nimisen irkkupubin terassille. Tilasimme caffe freddo shakeratot á 4 €. Saimme siis kylmät kahvit, jotka oli ilmeisesti ravisteltu siihen malliin, että päälle saatiin vaahtokerros. Mikään suuri juoma se ei ollut, mutta kylmä ja kofeiini virkistivät ja makukin oli hyvä. Tästä tuli eräänlainen vertailukohta muille reissussa nauttimillemme caffe freddoille.

2 x caffe freddo shakerato

Il Duomo San Nicolo

Tuomiokirkon aukiolla Piazza del Duomolla oli barokkityylinen suihkulähde (1635), laavakivestä rakennettu katedraali Il Duomo San Nicolo (1200-luku), ja olisi siellä oppaiden mukaan ollut kaupungintalokin, mutta se jäi meiltä huomaamatta. Suihkulähde toimi myös juomapisteenä. Pitihän sitä hörpätä, tiedä vaikka olisi nuoruuden lähde. Saman makuista oli se vesi kuin pullovesikin - pahaa. Lähteen huipulla patsasteli naiskentauri, Taorminan symbolihahmo.

Pääkadun toisesta päädystä löysimme Herttua Stefanon palatsin Palazzo dei Duchi Santo Stefano (1300-1400 luvut), joskin se vaati melkoisen etsimistyön, koska palatsin pihaan livahdettiin sivukujalta, joka näytti kylttien puolesta johtavan vain johonkin ravintolaan. Palatsin sisätilat oli omistettu veistosnäyttelyllle. Puutarha oli kaunis ja talosta hieno merimaisema. Paikalla ei ollut henkilökuntaa eikä pihalla tai talossa pyöriminen maksanut mitään.

Palazzo dei Duchi Santo Stefano

Herttuallinen puutarha.

Catanian portin jälkeen ostimme pienestä kaupasta lisää vettä. Ostimme vaihteeksi happovettä, jossa hapotus hiukan peitti veden pahaa makua. Kurvasimme portin ulkopuolelta via Roma-näköalatielle. Ihan autotiehän se vain oli, jolla kulki jonkun verran autoja ja skoottereita. Muita turisteja emme nähneet, vaikka maisemat olivat hienot.

Turistit katselemassa maisemia Piazza IX Aprilella.

Via Roma

Tunsimme vatsoissamme lounasajan koittaneen, kun saavuimme via Roman loppupäähän. Juuri Villa Comunale-puiston (Lady Florence Trevelyanin perustama) suuaukon vierestä löysimme pienen ravintolan. Pitsoja he eivät valmista lounasaikaan, mutta emme onneksi halunneet niin raskaasti syödäkään. Tilasimme Otukselle spagetin ja minulle tomaatti-mozzarella-basilika-annoksen. Se taisi olla alkuruuaksi luokiteltu, mutta sopiva lounas näin kuumana päivänä. Sattumoisin en syö tomaattejakaan Suomessa, mutta täällähän ne olivat ihan eri hetelmä, joten hyvin maistui.

Ristorante Mirage.

Lounas.

Kuljeskelimme lounaan jälkeen puistossa. Näimme kissen metsästävän, vangitsevan ja syövän sisiliskon. Välillä pidimme pientä ruokalepoa varjoisilla penkeillä. Puiston jälkeen puikkelehdimme pikkukatuja ja kujia pitkin Teatro Grecolle (200 eaa). Teatterin sisäänpääsy maksoi 8 € / nuppi. Hinta hirvitti hiukan, kiipeämistä piisasi, mutta maisemat ja teatteri olivat kuitenkin vaivan arvoiset. Teatterin vetoisuus on n. 5000 hlöä. Valitettavasti osa siitä oli pilattu asentamalla alimmille riveille kammottavat muovi-istuimet ja esiintymislava oli rakennettu rumasta vanerista.

Suuri metsästäjä.

Kohti Teatro Grecoa.

Teatro Greco.

Teatro Greco.

Oksilla ylimillä puhalsi ihana virkistävä tuuli. Oli niin kuuma päivä, että ihmiset maleksivat mieluummin teatterin ylärivien takana maisemia katsomassa eikä niinkään teatteria, koska siellä tuuli oli vilvoittavin. Näkihän sieltä tietysti Calabriaan eli manner-Italian saappaankärkeen saakka, joten onhan sekin jotain.


Teatterin jälkeen ostimme kojusta taas lisää vettä ja suuntasimme takaisin bussiasemalle. Endimme juuri ja juuri yhteen lähtevään bussiin, mutta jouduimme seisomaan alkumatkan eli juuri ne pahimmat vuoristotiet, jolloin bussi teki kaikkensa kieputtaakseen meidät pois tolpiltamme. Hengen hädässä ja suurissa tuskissa roikuimme bussin kattotangoista.

Pensionaatissa lepäilimme hetken ja lähdimme sitten uimaan. Kokeilimme tällä kertaa eri kohtaa rannasta. Vesi syveni nopeasti, mutta pohja oli huonompi. Jalkaan sattuvia pikkukiviä oli paljon. Meduusoihin emme törmänneet vieläkään, eikä vesi ollut jäähtynyt edellisestä päivästä. Italialaiset eivät tunnu välittävän hajuraoista. Kun hengailimme rannalla, kulkivat kaikki ohi lähes meidän käsivarsia hipoen. Yleensä ihmiset pyrkivät sentään menemään metrin tai parin päästä ohi, mutta eivät italialaiset. Eipä se onneksi meitä paljon haitannut, koska useimmat rannalla aikaansa viettäneet olivat nuoria ja kauniita, sekä miehet että naiset. On jostain syystä ihan eri asia, jos joku vanha ja haiseva kammotus änkeää liian lähelle.

Paluumatkalla ostimme korkinavaimen, josta meillä oli uupelo. Emme halunneet enää lisää läikytysvaurioita omaisuudellemme. Pensionaatissa seurasi taas vakiorutiini: suihku, alkujuomat parvekkeella, matkaoppaat tarkasteluun jne. Sitten taas vaatteita niskaan ja syömään.

Päädyimme kokeilemaan ravintola La Conchigliaa. Alkuruuaksi valitsin prosciuttoa ja melonia. Pääruuaksi lihaa sienikastikkeessa ja lisukkeeksi munakoisoa. Liha oli sitkeää ja se oli hukutettu kastikkeeseen. Kastike sinänsä oli hyvää, mutta sitä oli järjetön määrä. Vaikka itsekin yleensä hukutan ruuan kastikkeeeseen,  niin tämä oli jotain ihan överiä. Munakoisot oli jotenkin pikaisesti grillattu ja niiden päällä oli valkosipulia ja öljyä. Munakoisot olivat todella hyviä varsinkin heti tuoreeltaan. Juomaksi tuli 0,5 l valkkaria á 3 €.

Illallinen.

Ruokakauppa sulkeutui nenämme edestä, joten vettä ostettiin taas kioskista. Vesipullo oli huolella jäädytetty, pullon sisällä oli ihan jääkimpale. Kinley-niminen sitruunalimu, jota ostimme samalla kokeeksi, oli hyvää. Kauhea jano vaivasi, mutta kyllä se limu olisi ollut hyvää varmaan vähemmälläkin janolla.

Sisilia #1 Kylään kylään

Olenpa huomannut olevani harvinaisen huono matkabloggaaja. Taas on kulunut jo lähes vuosi matkasta, kun ryhdyn väsäilemään kasaan postauksia. Toisaalta se on sitä, että eihän tätä kukaan lue, ja toisaalta taas tiedän jääväni hiomaan ja pyörittelemään tekstejä ja kuvia noin neljäksi tunniksi per teksti. Koska kenelläkään on ylimääräiset neljä tuntia vapaata aikaa?

Ei ainakaan minulla, joka olen liian huono sitoutumaan edes elokuvan katsomiseen kertaistumalta. Siis tietysti se onnistuu teatterissa, mutta kotona pitää melkein vartin välein puuhata jotain muuta. Mutta eipä tämä kirjoituskaan valmistu koskaan, jos sitä ei edes aloita. Teen sitä vaikka vartin erissä, jos liika sitoutuminen alkaa hirvittää.

Vuosi sitten kesälomareissumme suuntautui siis Sisiliaan Italiaan. Tutkailimme äkkilähtöjä, ja muut kohteet tuntuivat tylsiltä verrattuna tähän. Lisäksi valintaa tuki hiukan se, että pääsisin ensimmäistä kertaa Italiaan. Lähdetään.

Kohti Giardini-Naxosta 14.7.2013

Pitkästä aikaa lensimme Finnairilla. Check in oli tehty netissä jo ennen lentopäivää. Lento oli klo 6.00. Tax freet ja kahvila olivat auki. Ihmettelen minkälaista elämää lentokentällä työskentelevät ihmiset oikein elävät, kun pitää tulla töihin jo niin aikaisin, että saa kaiken valmiiksi jo ennen kuutta. Pitääkö heidän mennä nukkumaan jo iltapäiväteen jälkeen?

Meille oli arpoutunut epäonnen rivi eli 13. Suurin epäonni oli siinä, että meidän paikoille oli istunut jokin perhe. On aina niin kiusallista häätää ihmisiä pois omalta paikaltaan. Meillä oli paikat E ja F, heillä A-D. Häädimme heidät kuitenkin.

Lennolla tarjottiin aamiaista, joka sisälsi omeletin, sämpylän, jogurtin ja appelsiinimehun. Juomatarjoilu oli vasta aamiaisen jälkeen. Kirpaisi kyllä, kun mielestäni lento ja loma pitää saada korkata käyntiin shamppiksella, mutta nyt pakottivat avaamaan loman kuivalla sämpylällä ja happamalla mehulla. Laittaisin tämänkin rivin 13 piikkiin, mutta saman joutuivat kyllä kärsimään muillakin riveillä istuvat matkailijat.

Jälkkäri aamiaisen jälkeen.

Shamppiksen oheen ostimme naposteltavaa - kahta eri makua sipsejä. Boxer-sipsit oli hauskasti pakattu laatikoihin, josta meidän oli helppo napsia ja jakaa molemmat sipsit vähäisin rapinoin. Kiinnitimme huomiota myös siihen, että Finnairin lentoemot olivat vähän vanhempia naisia. Muutamat aiemmat reissut oli lennetty Thomas Cookilla ja siellä henkilökunta oli enimmäkseen nuoria missejä. Miespuoliset tyypit olivat tietysti vähän vähemmän missejä.

Saapuminen Sisilian saarelle oli 15-20 min myöhässä, koska Catanian lentokentällä oli ruuhkaa. Saimme nauttia ylimääräisestä maisemakierroksesta ja jännitimme miltä mahtaa tulivuorisaari näyttää maasta käsin. Matkalaukut pyörivät Pisasta saapuneiden kanssa samassa linjassa. Keskityimme bongaamaan Finnair-tarroja Easy Jet-tarrojen joukosta. Omat laukut saatiin ensimmäisten Finnair-laukkujen joukossa. Laukkujen kanssa meillä on ollut merkillistä tuuria, kun ne ovat aina saapuneet perille ja tarjollekin ensimmäisten joukossa.

Bussi kurvaili Catanian kaupungin läpi, koska normaalit väylät moottoriteille ovat sunnuntaisin ruuhkautuneet paikallisista, jotka matkustavat kaupungin ulkopuolelle uimarannoille viettämään vapaapäivää. Kaupungista ei oikein ehtinyt saada kuvaa vielä tällä ajelulla, joten suunnittelimme palaavamme viikon aikana tutkimaan paikkaa tarkemmin. Meille ei järjestetty lainkaan tervetulotilaisuutta. Tuumailtavaksemme jäi vain bussimatkalla puhuttu informaatio.

Droppipaikka, jossa meidät viskattiin ulos bussista, oli oppaan mukaan myös retkien lähtöpaikka. Pysäkiltä oli reilu 100 m valitsemaamme pensionaattiin. Hiukan käy sääliksi Otusta, joka joutuu budjettimatkailemaan minun surkean budjettini takia, mutta onneksi asuminen on kuitenkin toissijaista ja kiinnostava kohde ensisijainen juttu. Pensionaatin pihalla vilisti useita liskoja. Liekö sisi-mallisia, koska olimme Sisiliassa? Vain italiaa puhuva mies sieppasi passit ja antoi tilalle huoneen avaimet. Samassa nipussa oli avaimet porttiin, oveen ja turvalokeroon. Saimme huoneen 102, joka sijaitsi toisessa kerroksessa. Ukko kävi hetken päästä tarkistamassa, että kaikki on ok. Onneksi oli, koska mitenkä me italiaa taitamattomat olisimme osanneet mistään valittaakaan. Ilmastointi ja turvalokero kuuluivat hintaan. Ei vaadittu pantteja tai lisämaksuja.

Huone 102.

Hetki ihmeteltiin saamaamme huonetta. Sitten lähdimme etsimään markettia, että saisimme ostettua vettä. Oli muuten todella pahaa pullovettä, mutta hanavettäkään ei uskallettu ryhtyä latkimaan, vaikka kai sitäkin olisi voinut juoda. Huoneessa ei ollut jääkaappia eikä laseja, joten elintarvikkeita ei voinut ihan kauheasti hamstrata. Meillä oli kapea ja pitkulainen parveke, naapurilla tanssilavan kokoinen ja muotoinen parveke. Hieman kateus vihersi meitä, mutta paahtava aurinko muutti värin vähitellen ruskeaksi. Minkäänlaista näkösuojaa parvekkeiden välillä ei ollut.

Markettikierroksella tarkastelimme minkälainen ranta meillä olisi käytettävissä. Suurin osa rannasta oli maksullisia palstoja. Maksullisten palstojen väliin oli mahdutettu pieniä kaistaleita julkiseen käyttöön.

Kaupan jälkeen menimme parvekkeelle hieman kotiutumaan ja lukemaan opaskirjoja. Kuuma ilma pisti jalkojen ihon kutisemaan hillittömästi ja suihku oli testattava heti marketin jälkeen. Lueskelun jälkeen menimme uimaan lähimmälle ilmaisrannalle, jossa oli auringonpalvojien lisäksi rutkasti roskaa ja veneitä sekä hiekalla että kellumassa vedessä. Roskia oli onneksi lähinnä rannalla ja ei niinkään vedessä. Poijuja kauemmas emme viitsineet uida, kun ei niistä veneistä koskaan tiedä mitä ne keksivät.

Oma vesimittari oli tietysti mukana ja mittasimme meren lämpötilaksi karvan alle 27. Opas oli uhkaillut 21-22-asteisella vedellä, joka toki olisi sekin kelvannut minulle, mutta nyt oli myös Otukselle juuri ja juuri siedettävää vettä. Meduusoja ei näkynyt, vaikka niitäkin kuulemma ryöpsähtää rantaan parvina aina silloin tällöin. Söpö ja leikkisä koiranpentu oli tuotu kaivamaan hiekkaa ja sitä vietiin välillä myös uimaan. Rannalla oli myös isompi border collie, joka ei vedestä innostunut, vaikka omistajat yrittivät sitä kovasti pakottaa uimasilleen.

Vastaraavitut kohdat ihossa kirvelivät hiukan suolavedestä, mutta yleensä merivesi on tehnyt minun iholleni vain hyvää. Kuivattelimme auringossa ja säästelimme pyyhkeitä suihkua varten. Paikallisia, tai ainakin italialaisia, oli todella paljon kaikkialla. Välillä tuntui kuin olisimme ainoat turistit. Autoja ja kaksipyöräisiä oli paljon. Liikenteen sekaan oli vain röyhkeästi pyrähdettävä, jos halusi ylittää kadun. Toisaalta liikenne oli niin hidastakin, että emme kokeneet sitä erityisen vaaralliseksi.

Kisse.

Uinnin jälkeen otimme suihkut ja jatkoimme hiukan lukemista. Sen jälkeen lähdimme etsimään alueen parempaa markettia. Matkalla näimme rähjäisimmän kissan ikinä. Se piilotteli auton alla varjossa. Marketti oli lukinnut ovensa jo klo 14, koska oli sunnuntai. Pettymys laimeni nopeasti, kun istahdimme marketin lähelle drinksuille Bar Oasiin. GT oli niin vahva, että pidimme sitä edullisena, vaikka hinta oli 6 €. Ei reissu muutenkaan mennyt ihan hukkaan, koska löysimme paikallisen bussiaseman ja Etna-tekstein varustettuja sinisiä busseja, joita meidän oli tarkoitus myöhemmin viikolla bongailla omia tutkimusmatkojamme varten.

Göteborgs Tidning

Kävelimme taas ensimmäiselle marketille, koska meillä oli tarpeita. Palasimme pensionaattiin alkudrinkeille. Naapurit olivat yhä parvekkeella, olivat kömpineet esiin joskus suihkujen aikana. Meikäläiselle ei marketista löytynyt muuta sopivaa kuin Campari orange. Se olisi muuten melko hyvä juoma, jos sen saisi vielä joku päivä kylmennettynä, mutta kyllä sen lämpimänäkin olisi hörppinyt pois mieluummin kuin kaatanut kenkään.

Meillä ei ollut korkinavaajaa ja Otus sitten yritti reiluna poikana avata meikäläisen pulloa muilla konsteilla. Häädin hänet ja pullon pois leijumasta sänkyni päältä, koska pelkäsin juoman päätyvän sinne. Ei päätynyt sitten juoma sänkyyn, mutta tietenkin sitä piti läikyttää valkoisiin balleriinoihin. Pahimmat jäljet lähtivät kyllä pois, kun pääsin äkkiä huuhtelemaan kengän.

Ensimmäisen päivän ruokien kanssa halusimme päästä helpolla. Nautimme siis pitsat. Pizza alla Naxos sisälsi oli tomaattia, mozzarellaa, sipulia, sieniä ja punaista paprikaa. Kyytipojaksi ostin 0,5 l rose-viinin á 3,5 €. Kahden hengen ateriointi maksoi yhteensä 20 €. Camparikasteen saaneet ballerinat hiersivät ja tekivät paluumatkasta tukalan. Illalla oli vielä 26 astetta ulkona.

Pizza alla Naxos

Kumma kyllä Sisilia/Italia oli taas aivan aivan erilainen maa kuin mikään aiempi kokemani. Kaupungit, arkkitehtuuri ja tavat olivat omanlaisensa, vaikka luulisi kaikkien välimeren turistikohteiden olevan samasta muotista tehtyjä.

La Sirenetta (1962)

Tuplaristeily 2/2

28.-30.6.2013

Seuraavaa risteilyä kohti lähdin autolla. Jätin auton parkkiin Kisahallille, kun siellä silloin vielä sai pysäköidä ilmaiseksi, ja jatkoin matkaa raitiovaunulla Katajanokalle. Sää oli edelleen mitä mainioin, joten katseltiin taas muina tyttöinä Suomenlinnaa ja Kustaanmiekkaa kuin ei olisi koskaan sitä nähtykään. Tällä kertaa ei ollut vesiskootteristeja, mutta samoilla tienoilla hengaili joku riippuliitäjä. Ei sentään jääty ihan ilman äksöniä.

Liitäjä.

Vähän lähdön jälkeen koko porukka kokoontui isolle yläkannelle. Matkanjohtajatar oli noutanut TaxFreestä skumppaa, jollakin oli laseja kassissa, ja sitten ryhdyttiin uskomattomassa tuulessa skoolailemaan. Tervetulopuhekin kuultiin. Valokuvia räpsittiin tolkuttomasti. Hienot tuulitukat oli ikuistettava.

Skål!

 

Chewbacca.

Illallista nautittiin tapasbaarissa, kuten tyttöin kanssa yleensä on tapana. Sapuskan saa hiukan ravintolaa tai buffettia halvemmalla, mutta yleensä se on ollut ihan riittävän täyttävää meidän tarpeisiin. Erityisesti silloin, kun valitsee juustoisan valikoiman tapaksia. Joskus on viiden tapaksen joukkoon mahtunut kolme juustoisaa annosta (esim. mozzarellapallot, fetakuutiot, juustolautanen). Nyt vatsaa täyttivät kuitenkin tehokkaasti mausteiset makkarat, lohkoperunat ja mozzarellapallot. Harvinaista kyllä joukossa oli vain yhtä juustoa.


Ooh, tapaksia!

Jossain vaiheessa iltaa etureidet kipeytyivät aivan kauheasti. Oli suorastaan vaikea kävellä. Yritin venytellä ja vanutella niitä, mutta ilman särkylääkettä olisin ollut sängyn vanki loppuillan. Sen siitä saa kun pyöräilee liikaa ilman minkäänlaista pohjatreeniä. Myöhemmin syksyllä kyllä selvisi sellainenkin seikka, että tyroksiiniannostukseni oli ollut turhan matala, joten silläkin on kyllä pieni osuus lihasten aineenvaihdunnassa ja toipumisessa rasituksesta.

Tyttöjä.

TaxFree tuli tietysti koluttua läpikotaisin ja tuoksut tuoksuteltua nenä väristen. Kierreltiin kuuntelemassa musiikkeja Fun Clubissa, Pubissa ja yökerhossa pääsimme kuuntelemaan muutaman porukkamme jäsenen Karaoke-laulantaa. Maihin rantauduimme kahdestaan kaverini kanssa. Koko tyttölauma ei ole koskaan liikkunut näillä reissuilla mitenkään tiiviisti yhdessä, kun jokaisella on omat suosikkipaikkansa ja kaikki eivät aina jaksa lähteä maihin lainkaan. Jalkakipukin oli jo hellittänyt sen verran, että jaksoin hyvin kävellä ne uudestaan kipeiksi. Tukholmapäivänä kipeytyvät kylläkin päkiät eikä reidet - vaihtelu virkistää.

Karaokettaret.

Tukholmassa tuli kierrettyä vakio-ostospaikkoja, mm. Robert E's Choclad Åhlénsin kellarikerroksessa, Gurdrun Sjödénin vaateputiikki ja Alfa-divari. Alfasta löytyy aina jokin minulle uusi Kitty-kirja eli Neiti Etsivä på svenska. Ruotsiksihan on julkaistu myös ihan eri Neiti Etsiviä kuin suomeksi, joten ilman kielitaitoa ei kyseisiin tarinoihin pääsisi koskaan tutustumaan. Hemköpistä löydettiin houkuttelevan näköinen puolen litran suklaajätski, jonka ostimme lounaaksi kaverin kanssa puoliksi. Sekin oli harvinaista herkkua, että jotain herkkujätskiä löytyy ilman kananmunaa. Kananmuna on tehnyt melkoisen paluun ainakin Suomessa myytäviin jäätelöihin. Kun olin teini-iässä, oli hyvinkin moni Suomessa myyty jäätelö munaton. Vain ulkomailla oli oltava varovainen. Nyt on myös kotimaassa luettava pakkausselosteet tarkkaan.

Alfa.

Sergelillä on oma tori.

Ostimme Muji-sarjan pikkulusikat Åhlénsin koti-osastolta ja painelimme ulos Sergelin torille maistelemaan jätskiä, joka olikin aivan huikean herkullista. Nimi painui välittömästi mieleen: Djurgårds Glace. Hemköpistä lähti mukaan myös pari paikallista Napoleon-leivosta, koska nekin olivat munattomia. Ruotsi on jo pitkään ollut munattomuuden edelläkävijä. Meille allergikoillekin on keksitty tehdä jotain herkkuja, jotka ovat oikeasti hyviä eikä mitään kuivaa betonitaikinaa, kuten monet suomalaiset munattomuudet.

Jätski maistuu hellepäivänä.

Gamla stan.



Palasimme laivalle perinteisesti Gamla stanin läpi ja rantatietä kävellen. Laivalla hengailtiin taas kannella, kun oli lähdön hetki. Maistelin skumppaa ja oltiin eksytty muutaman puolitutun kanssa samaan pöytään. Paluumatkallakin ateria oli tapaksia. Ihana panna cotta oli löytänyt tiensä päivän valikoimiin ja se kruunasikin aterian. Ihmettelimme pienenpienien saarien valkeita ja lehdettömiä puita. Olivatko puut hukkuneet linnunkakkaan vai oliko niissä jokin tauti? Syy jäi arvoitukseksi, mutta olimme äimistyneitä, ettemme ole koskaan aihemmin huomanneet kyseisiä puita, vaikka olemme tehneet melkoisen monta risteilyä kyseisellä reitillä. Ehkä emme vain ole olleet ikkunan luona oikeaan aikaan.

Saalistajat. 

Paluutapakset.

Omituinen puu.

Ilta sujui samanhenkisissä merkeissä kuin menomatka, mutta kävimme toki taas katselemassa hiukan Maarianhaminaa, kun sinne pysähdyimme. Aamulla olimme taas virkeinä kannella katselemassa saapumista Helsinkiin. Kustaanmiekka tuli nyt nähtyä moneen kertaan muutaman päivän sisään. Kotiin päästyäni keittelin päiväkaakaot ja nautiskelin ruotsalaisen Napoleonin. Vaikka olenkin ahkera risteilijä, niin koskaan ennen en ollut kokeillut tuplaristeilyä. Voipi olla, että olen liian vanha ja väsynyt kokeilemaan sitä vielä toiste, mutta hauskaa se oli saada tällainenkin kokemus lisättyä jonnekin aivojen sopukoihin.

Maarianhamina.

Mm mmm mmmm...