Sisilia #1 Kylään kylään

Olenpa huomannut olevani harvinaisen huono matkabloggaaja. Taas on kulunut jo lähes vuosi matkasta, kun ryhdyn väsäilemään kasaan postauksia. Toisaalta se on sitä, että eihän tätä kukaan lue, ja toisaalta taas tiedän jääväni hiomaan ja pyörittelemään tekstejä ja kuvia noin neljäksi tunniksi per teksti. Koska kenelläkään on ylimääräiset neljä tuntia vapaata aikaa?

Ei ainakaan minulla, joka olen liian huono sitoutumaan edes elokuvan katsomiseen kertaistumalta. Siis tietysti se onnistuu teatterissa, mutta kotona pitää melkein vartin välein puuhata jotain muuta. Mutta eipä tämä kirjoituskaan valmistu koskaan, jos sitä ei edes aloita. Teen sitä vaikka vartin erissä, jos liika sitoutuminen alkaa hirvittää.

Vuosi sitten kesälomareissumme suuntautui siis Sisiliaan Italiaan. Tutkailimme äkkilähtöjä, ja muut kohteet tuntuivat tylsiltä verrattuna tähän. Lisäksi valintaa tuki hiukan se, että pääsisin ensimmäistä kertaa Italiaan. Lähdetään.

Kohti Giardini-Naxosta 14.7.2013

Pitkästä aikaa lensimme Finnairilla. Check in oli tehty netissä jo ennen lentopäivää. Lento oli klo 6.00. Tax freet ja kahvila olivat auki. Ihmettelen minkälaista elämää lentokentällä työskentelevät ihmiset oikein elävät, kun pitää tulla töihin jo niin aikaisin, että saa kaiken valmiiksi jo ennen kuutta. Pitääkö heidän mennä nukkumaan jo iltapäiväteen jälkeen?

Meille oli arpoutunut epäonnen rivi eli 13. Suurin epäonni oli siinä, että meidän paikoille oli istunut jokin perhe. On aina niin kiusallista häätää ihmisiä pois omalta paikaltaan. Meillä oli paikat E ja F, heillä A-D. Häädimme heidät kuitenkin.

Lennolla tarjottiin aamiaista, joka sisälsi omeletin, sämpylän, jogurtin ja appelsiinimehun. Juomatarjoilu oli vasta aamiaisen jälkeen. Kirpaisi kyllä, kun mielestäni lento ja loma pitää saada korkata käyntiin shamppiksella, mutta nyt pakottivat avaamaan loman kuivalla sämpylällä ja happamalla mehulla. Laittaisin tämänkin rivin 13 piikkiin, mutta saman joutuivat kyllä kärsimään muillakin riveillä istuvat matkailijat.

Jälkkäri aamiaisen jälkeen.

Shamppiksen oheen ostimme naposteltavaa - kahta eri makua sipsejä. Boxer-sipsit oli hauskasti pakattu laatikoihin, josta meidän oli helppo napsia ja jakaa molemmat sipsit vähäisin rapinoin. Kiinnitimme huomiota myös siihen, että Finnairin lentoemot olivat vähän vanhempia naisia. Muutamat aiemmat reissut oli lennetty Thomas Cookilla ja siellä henkilökunta oli enimmäkseen nuoria missejä. Miespuoliset tyypit olivat tietysti vähän vähemmän missejä.

Saapuminen Sisilian saarelle oli 15-20 min myöhässä, koska Catanian lentokentällä oli ruuhkaa. Saimme nauttia ylimääräisestä maisemakierroksesta ja jännitimme miltä mahtaa tulivuorisaari näyttää maasta käsin. Matkalaukut pyörivät Pisasta saapuneiden kanssa samassa linjassa. Keskityimme bongaamaan Finnair-tarroja Easy Jet-tarrojen joukosta. Omat laukut saatiin ensimmäisten Finnair-laukkujen joukossa. Laukkujen kanssa meillä on ollut merkillistä tuuria, kun ne ovat aina saapuneet perille ja tarjollekin ensimmäisten joukossa.

Bussi kurvaili Catanian kaupungin läpi, koska normaalit väylät moottoriteille ovat sunnuntaisin ruuhkautuneet paikallisista, jotka matkustavat kaupungin ulkopuolelle uimarannoille viettämään vapaapäivää. Kaupungista ei oikein ehtinyt saada kuvaa vielä tällä ajelulla, joten suunnittelimme palaavamme viikon aikana tutkimaan paikkaa tarkemmin. Meille ei järjestetty lainkaan tervetulotilaisuutta. Tuumailtavaksemme jäi vain bussimatkalla puhuttu informaatio.

Droppipaikka, jossa meidät viskattiin ulos bussista, oli oppaan mukaan myös retkien lähtöpaikka. Pysäkiltä oli reilu 100 m valitsemaamme pensionaattiin. Hiukan käy sääliksi Otusta, joka joutuu budjettimatkailemaan minun surkean budjettini takia, mutta onneksi asuminen on kuitenkin toissijaista ja kiinnostava kohde ensisijainen juttu. Pensionaatin pihalla vilisti useita liskoja. Liekö sisi-mallisia, koska olimme Sisiliassa? Vain italiaa puhuva mies sieppasi passit ja antoi tilalle huoneen avaimet. Samassa nipussa oli avaimet porttiin, oveen ja turvalokeroon. Saimme huoneen 102, joka sijaitsi toisessa kerroksessa. Ukko kävi hetken päästä tarkistamassa, että kaikki on ok. Onneksi oli, koska mitenkä me italiaa taitamattomat olisimme osanneet mistään valittaakaan. Ilmastointi ja turvalokero kuuluivat hintaan. Ei vaadittu pantteja tai lisämaksuja.

Huone 102.

Hetki ihmeteltiin saamaamme huonetta. Sitten lähdimme etsimään markettia, että saisimme ostettua vettä. Oli muuten todella pahaa pullovettä, mutta hanavettäkään ei uskallettu ryhtyä latkimaan, vaikka kai sitäkin olisi voinut juoda. Huoneessa ei ollut jääkaappia eikä laseja, joten elintarvikkeita ei voinut ihan kauheasti hamstrata. Meillä oli kapea ja pitkulainen parveke, naapurilla tanssilavan kokoinen ja muotoinen parveke. Hieman kateus vihersi meitä, mutta paahtava aurinko muutti värin vähitellen ruskeaksi. Minkäänlaista näkösuojaa parvekkeiden välillä ei ollut.

Markettikierroksella tarkastelimme minkälainen ranta meillä olisi käytettävissä. Suurin osa rannasta oli maksullisia palstoja. Maksullisten palstojen väliin oli mahdutettu pieniä kaistaleita julkiseen käyttöön.

Kaupan jälkeen menimme parvekkeelle hieman kotiutumaan ja lukemaan opaskirjoja. Kuuma ilma pisti jalkojen ihon kutisemaan hillittömästi ja suihku oli testattava heti marketin jälkeen. Lueskelun jälkeen menimme uimaan lähimmälle ilmaisrannalle, jossa oli auringonpalvojien lisäksi rutkasti roskaa ja veneitä sekä hiekalla että kellumassa vedessä. Roskia oli onneksi lähinnä rannalla ja ei niinkään vedessä. Poijuja kauemmas emme viitsineet uida, kun ei niistä veneistä koskaan tiedä mitä ne keksivät.

Oma vesimittari oli tietysti mukana ja mittasimme meren lämpötilaksi karvan alle 27. Opas oli uhkaillut 21-22-asteisella vedellä, joka toki olisi sekin kelvannut minulle, mutta nyt oli myös Otukselle juuri ja juuri siedettävää vettä. Meduusoja ei näkynyt, vaikka niitäkin kuulemma ryöpsähtää rantaan parvina aina silloin tällöin. Söpö ja leikkisä koiranpentu oli tuotu kaivamaan hiekkaa ja sitä vietiin välillä myös uimaan. Rannalla oli myös isompi border collie, joka ei vedestä innostunut, vaikka omistajat yrittivät sitä kovasti pakottaa uimasilleen.

Vastaraavitut kohdat ihossa kirvelivät hiukan suolavedestä, mutta yleensä merivesi on tehnyt minun iholleni vain hyvää. Kuivattelimme auringossa ja säästelimme pyyhkeitä suihkua varten. Paikallisia, tai ainakin italialaisia, oli todella paljon kaikkialla. Välillä tuntui kuin olisimme ainoat turistit. Autoja ja kaksipyöräisiä oli paljon. Liikenteen sekaan oli vain röyhkeästi pyrähdettävä, jos halusi ylittää kadun. Toisaalta liikenne oli niin hidastakin, että emme kokeneet sitä erityisen vaaralliseksi.

Kisse.

Uinnin jälkeen otimme suihkut ja jatkoimme hiukan lukemista. Sen jälkeen lähdimme etsimään alueen parempaa markettia. Matkalla näimme rähjäisimmän kissan ikinä. Se piilotteli auton alla varjossa. Marketti oli lukinnut ovensa jo klo 14, koska oli sunnuntai. Pettymys laimeni nopeasti, kun istahdimme marketin lähelle drinksuille Bar Oasiin. GT oli niin vahva, että pidimme sitä edullisena, vaikka hinta oli 6 €. Ei reissu muutenkaan mennyt ihan hukkaan, koska löysimme paikallisen bussiaseman ja Etna-tekstein varustettuja sinisiä busseja, joita meidän oli tarkoitus myöhemmin viikolla bongailla omia tutkimusmatkojamme varten.

Göteborgs Tidning

Kävelimme taas ensimmäiselle marketille, koska meillä oli tarpeita. Palasimme pensionaattiin alkudrinkeille. Naapurit olivat yhä parvekkeella, olivat kömpineet esiin joskus suihkujen aikana. Meikäläiselle ei marketista löytynyt muuta sopivaa kuin Campari orange. Se olisi muuten melko hyvä juoma, jos sen saisi vielä joku päivä kylmennettynä, mutta kyllä sen lämpimänäkin olisi hörppinyt pois mieluummin kuin kaatanut kenkään.

Meillä ei ollut korkinavaajaa ja Otus sitten yritti reiluna poikana avata meikäläisen pulloa muilla konsteilla. Häädin hänet ja pullon pois leijumasta sänkyni päältä, koska pelkäsin juoman päätyvän sinne. Ei päätynyt sitten juoma sänkyyn, mutta tietenkin sitä piti läikyttää valkoisiin balleriinoihin. Pahimmat jäljet lähtivät kyllä pois, kun pääsin äkkiä huuhtelemaan kengän.

Ensimmäisen päivän ruokien kanssa halusimme päästä helpolla. Nautimme siis pitsat. Pizza alla Naxos sisälsi oli tomaattia, mozzarellaa, sipulia, sieniä ja punaista paprikaa. Kyytipojaksi ostin 0,5 l rose-viinin á 3,5 €. Kahden hengen ateriointi maksoi yhteensä 20 €. Camparikasteen saaneet ballerinat hiersivät ja tekivät paluumatkasta tukalan. Illalla oli vielä 26 astetta ulkona.

Pizza alla Naxos

Kumma kyllä Sisilia/Italia oli taas aivan aivan erilainen maa kuin mikään aiempi kokemani. Kaupungit, arkkitehtuuri ja tavat olivat omanlaisensa, vaikka luulisi kaikkien välimeren turistikohteiden olevan samasta muotista tehtyjä.

La Sirenetta (1962)

Tuplaristeily 2/2

28.-30.6.2013

Seuraavaa risteilyä kohti lähdin autolla. Jätin auton parkkiin Kisahallille, kun siellä silloin vielä sai pysäköidä ilmaiseksi, ja jatkoin matkaa raitiovaunulla Katajanokalle. Sää oli edelleen mitä mainioin, joten katseltiin taas muina tyttöinä Suomenlinnaa ja Kustaanmiekkaa kuin ei olisi koskaan sitä nähtykään. Tällä kertaa ei ollut vesiskootteristeja, mutta samoilla tienoilla hengaili joku riippuliitäjä. Ei sentään jääty ihan ilman äksöniä.

Liitäjä.

Vähän lähdön jälkeen koko porukka kokoontui isolle yläkannelle. Matkanjohtajatar oli noutanut TaxFreestä skumppaa, jollakin oli laseja kassissa, ja sitten ryhdyttiin uskomattomassa tuulessa skoolailemaan. Tervetulopuhekin kuultiin. Valokuvia räpsittiin tolkuttomasti. Hienot tuulitukat oli ikuistettava.

Skål!

 

Chewbacca.

Illallista nautittiin tapasbaarissa, kuten tyttöin kanssa yleensä on tapana. Sapuskan saa hiukan ravintolaa tai buffettia halvemmalla, mutta yleensä se on ollut ihan riittävän täyttävää meidän tarpeisiin. Erityisesti silloin, kun valitsee juustoisan valikoiman tapaksia. Joskus on viiden tapaksen joukkoon mahtunut kolme juustoisaa annosta (esim. mozzarellapallot, fetakuutiot, juustolautanen). Nyt vatsaa täyttivät kuitenkin tehokkaasti mausteiset makkarat, lohkoperunat ja mozzarellapallot. Harvinaista kyllä joukossa oli vain yhtä juustoa.


Ooh, tapaksia!

Jossain vaiheessa iltaa etureidet kipeytyivät aivan kauheasti. Oli suorastaan vaikea kävellä. Yritin venytellä ja vanutella niitä, mutta ilman särkylääkettä olisin ollut sängyn vanki loppuillan. Sen siitä saa kun pyöräilee liikaa ilman minkäänlaista pohjatreeniä. Myöhemmin syksyllä kyllä selvisi sellainenkin seikka, että tyroksiiniannostukseni oli ollut turhan matala, joten silläkin on kyllä pieni osuus lihasten aineenvaihdunnassa ja toipumisessa rasituksesta.

Tyttöjä.

TaxFree tuli tietysti koluttua läpikotaisin ja tuoksut tuoksuteltua nenä väristen. Kierreltiin kuuntelemassa musiikkeja Fun Clubissa, Pubissa ja yökerhossa pääsimme kuuntelemaan muutaman porukkamme jäsenen Karaoke-laulantaa. Maihin rantauduimme kahdestaan kaverini kanssa. Koko tyttölauma ei ole koskaan liikkunut näillä reissuilla mitenkään tiiviisti yhdessä, kun jokaisella on omat suosikkipaikkansa ja kaikki eivät aina jaksa lähteä maihin lainkaan. Jalkakipukin oli jo hellittänyt sen verran, että jaksoin hyvin kävellä ne uudestaan kipeiksi. Tukholmapäivänä kipeytyvät kylläkin päkiät eikä reidet - vaihtelu virkistää.

Karaokettaret.

Tukholmassa tuli kierrettyä vakio-ostospaikkoja, mm. Robert E's Choclad Åhlénsin kellarikerroksessa, Gurdrun Sjödénin vaateputiikki ja Alfa-divari. Alfasta löytyy aina jokin minulle uusi Kitty-kirja eli Neiti Etsivä på svenska. Ruotsiksihan on julkaistu myös ihan eri Neiti Etsiviä kuin suomeksi, joten ilman kielitaitoa ei kyseisiin tarinoihin pääsisi koskaan tutustumaan. Hemköpistä löydettiin houkuttelevan näköinen puolen litran suklaajätski, jonka ostimme lounaaksi kaverin kanssa puoliksi. Sekin oli harvinaista herkkua, että jotain herkkujätskiä löytyy ilman kananmunaa. Kananmuna on tehnyt melkoisen paluun ainakin Suomessa myytäviin jäätelöihin. Kun olin teini-iässä, oli hyvinkin moni Suomessa myyty jäätelö munaton. Vain ulkomailla oli oltava varovainen. Nyt on myös kotimaassa luettava pakkausselosteet tarkkaan.

Alfa.

Sergelillä on oma tori.

Ostimme Muji-sarjan pikkulusikat Åhlénsin koti-osastolta ja painelimme ulos Sergelin torille maistelemaan jätskiä, joka olikin aivan huikean herkullista. Nimi painui välittömästi mieleen: Djurgårds Glace. Hemköpistä lähti mukaan myös pari paikallista Napoleon-leivosta, koska nekin olivat munattomia. Ruotsi on jo pitkään ollut munattomuuden edelläkävijä. Meille allergikoillekin on keksitty tehdä jotain herkkuja, jotka ovat oikeasti hyviä eikä mitään kuivaa betonitaikinaa, kuten monet suomalaiset munattomuudet.

Jätski maistuu hellepäivänä.

Gamla stan.



Palasimme laivalle perinteisesti Gamla stanin läpi ja rantatietä kävellen. Laivalla hengailtiin taas kannella, kun oli lähdön hetki. Maistelin skumppaa ja oltiin eksytty muutaman puolitutun kanssa samaan pöytään. Paluumatkallakin ateria oli tapaksia. Ihana panna cotta oli löytänyt tiensä päivän valikoimiin ja se kruunasikin aterian. Ihmettelimme pienenpienien saarien valkeita ja lehdettömiä puita. Olivatko puut hukkuneet linnunkakkaan vai oliko niissä jokin tauti? Syy jäi arvoitukseksi, mutta olimme äimistyneitä, ettemme ole koskaan aihemmin huomanneet kyseisiä puita, vaikka olemme tehneet melkoisen monta risteilyä kyseisellä reitillä. Ehkä emme vain ole olleet ikkunan luona oikeaan aikaan.

Saalistajat. 

Paluutapakset.

Omituinen puu.

Ilta sujui samanhenkisissä merkeissä kuin menomatka, mutta kävimme toki taas katselemassa hiukan Maarianhaminaa, kun sinne pysähdyimme. Aamulla olimme taas virkeinä kannella katselemassa saapumista Helsinkiin. Kustaanmiekka tuli nyt nähtyä moneen kertaan muutaman päivän sisään. Kotiin päästyäni keittelin päiväkaakaot ja nautiskelin ruotsalaisen Napoleonin. Vaikka olenkin ahkera risteilijä, niin koskaan ennen en ollut kokeillut tuplaristeilyä. Voipi olla, että olen liian vanha ja väsynyt kokeilemaan sitä vielä toiste, mutta hauskaa se oli saada tällainenkin kokemus lisättyä jonnekin aivojen sopukoihin.

Maarianhamina.

Mm mmm mmmm...

Tuplaristeily 1/2

26.-28.6.2013

 

Olin erottanut kesälomasta pari päivää kesäkuulle, jotta ehtisin käyttää risteilylahjakortin (etukortin), joka vanheni kesäkuun lopussa. Loput lomastani viettäisin heinäkuun loppupuolella. Etukortissa oli maininta, että auton saa halutessaan mukaan tarjoushintaan, joten arvelin polkupyöränkin kelpaavan mukaan. Useampaan otteeseen olen pyöritellyt mielessäni harmistusta siitä, ettei päiväristeilyllä tahdo aika riittää mihinkään muuhun kuin rutiineihin. Pyörähaave ja muutama kiinnostava kohdekin pyöri jo mielessä. Otuksen suostuttelin mukaani matkaan, vaikka häntä hiukan epäilytti miten sitä ulkomailla selviää pyörien kanssa.

 

Nettivarauksessa risteilyyn ei pystynyt liittämään pyörää, joten varaus oli tehtävä soittamalla. Koska soittaminen on niin ikävää puuhaa, viivästelin homman kanssa niin paljon, että jouduimme lopulta tyytymään C-luokan hyttiin 2. kerroksessa autokannen alla. Jos olisin soittanut heti huomattuani, ettei nettivaraus onnistu, olisi A-hyttikin vielä järjestynyt. Puhelu yhdistyi Viroon, mutta asiakaspalvelutyttönen puhui oikein hyvää suomea ja kaikki yksityiskohdat hoituivat kerralla kuntoon ja hetken päästä sähköpostiin putkahti vahvistusviesti. Hytti saatiin ilmaiseksi, kun oli yksi ruokailu per nenä varattu. Pyörät maksoivat siihen päälle 8 € / pyörä / suunta, ei mitenkään mahdottoman paljon.

 

Muinaisten Ahvenanmaan pyöräreissujen ansiosta varastosta löytyi valmiiksi pyörälaukut, joista toisen paketoin mukaan tällekin retkelle. Lähdin matkaan kotipihasta puolen päivän jälkeen, jotta ehtisin varmasti perille ajoissa. En nimittäin ollut liiemmin treenaillut pyöräilyä ennen tätä koitosta. Päivä oli helteinen ja kuorma painoi melkoisesti. Eksyin hiukan reitiltä puolimatkassa, ja ajauduin sen takia ehkä suurimpaan ylämäkeen minkä koskaan olen nähnyt. Matkaa kotoa Katajanokalle kertyi 20,18 km ja aikaa kului 1 h 30 min. Siihen päälle on tietysti lisättävä lepotauot ja muut pysähdykset, jolloin pyörän matkamittari pysäyttää ajanlaskunsa.

Pyörä on lastattu.

 

Katajanokalla odottelin Otukseni vapautumista töistä, lueskelin Elleä, opastin turisteja, ja sitten pyöräilimme yhdessä autojen check-iniin. Otukselle tämä oli erityisen jännittävää, itsehän olin jo monta kertaa aiemminkin ajellut pyörällä laivan uumeniin Ahvenanmaalle suunnatessa. Olisi ollut kiva ottaa kuva meistä ja pyöristä jonottamassa, mutta reippaat ahtaajat ohjasivatkin meidät muiden ohi heti kyytiin. Tuumailivat, ettei meidän ressukoiden tarvitse helteessä seisoskella turhaan.

Kustaanmiekka.

 

Kipitettiin nopeasti viemään kassit hyttiin ja siirryttiin nauttimaan kauniista ilmasta ja lähtöjuomista kannelle. Vasta lasillinen skumppaa käynnistää loman virallisesti! Katselimme maisemia lähtiessä, erityisesti Kustaanmiekan kapeikko kiinnosti nähdä laivasta käsin. Suomenlinnan takakulmasta kurvasi vesiskootterityyppejä hyppimään laivan synnyttämillä aalloilla ja nauttimaan nuoruudestaan. Melkoisia hurjapäivä olivatkin. He seurailivat laivaa niin kauan, että aloimme pelätä, etteivät enää löydä takaisin kotiin.

Skumppaa!

Hurjapäät.

 

Illallista nautimme Ellasissa, jossa oli jonkun nimihenkilön suunnittelma menu. Muuten en olisi ko. ravinteliin suostunutkaan. Pari edellistä käyntiä Ellasissa olleet todella surkeita (ehkä huonointa lihaa ikinä tarjolla). Tällä kertaa käynti oli kuitenkin menestys. Vähän pyörittiin ostoksilla, kannella ja trubaduuria kuuntelemassa pubissa.

Menu.



Nam.

 

Aamulla sonnustauduttiin taas pyöräilyyn. Keltainen turvaliivi päälle ja matkaan. Muut pyörät olivat kadonneet yön aikana Ahvenanmaalle, mutta yksi pieni perhe oli lähdössä meidän tavoin Tukholmaa katsastamaan. Yhden lapsen olivat istuttaneet erilliseen peräkärryyn, joka oli isukin pyörässä kiinni. Toinen lapsi istui äidin takana lastenistuimessa.

Missähän me ollaan?

 

Ajelimme rantaa pitkin kohti Djurgårdenia ja kurvasimme ensimmäiseksi Vaasamuseoon, hinta 130 kr / nenä. Tänne kannattikin tulla hetimmiten, koska jonot olivat vielä kohtuulliset. Lähtiessämme jono ulottui kauas ulos rakennuksesta. Ihmettelimme aikamme laivan suuruutta ja koristeellisuutta. Mielenkiintoisia olivat aikakauden luurangot. Vaikea kuvitella, että ne ovat joskus olleet eläviä ihmisiä.

Vaasa.

Ihmisiä.

 

Yritimme kierrellä katsomassa hiukan Skansenia. Emme löytäneet oikein mitään. Olihan siellä pässejä pari kappaletta, puiden siimeksessä loikoi jokin suden näköinen (ehkä kuitenkin koira?). Rosendalin puutarha oli paras kohde. Erittäin kaunis alue. Houkuttelevan näköinen kahvilakin Rosendalilla oli, mutta meillä ei oikein ollut aikaa tarpeeksi jäädä kahvittelemaan. Paikallinen kissa kävi puhdistamassa pyörän pinnat ennen kuin matka jatkui.

Pässit.

Rosendal.

Kisse työssä.

 

Poljimme syvemmälle Djurgårdeniin ja Djurgårdsbrunnskanalenin pienen sillan yli kohti Kaknästornetia, jonkinlaista paikallista Pasilan TV-tornia. Kanaalin tienoilla kohtasimme oikein suuriväkisen pyöräilijälauman, jotka tosin ajelivat kanaalin rantaa meidän tulosuuntaan päin. Kaknästornet sijaitsi tietenkin mäen päällä, joten jouduimme hiukan läkähdyttämään itseämme. Painelimme rohkeasti ovista sisään ja matkamuistomyymälän tiskiltä ostimme poletit hissejä varten á 50 kr. Poletti kelpasi siis sellaiseen puomihäkkyrään, josta pääsi hissiaulaan. Hissillä matkustimme melko vauhdikkaasti näköalakerrokseen katselemaan Tukholmaa korkeuksista käsin. Täälläkin olisi ollut kivan näköinen kahvila, mutta kiireinen turisti vain syö pihalla hiukan omia eväitä (sipsejä) ja polkaisee itsensä taas vauhtiin.

Kaknästornet.

Ylhäällä.

 

Alkuperäisenä ajatuksena oli pyrähtää lyhyesti ostoksille keskustaan, esim. Åhlénsille ja/tai Hemköpiin, mutta kummasti siihen nähtävyyksien katseluun vaan kului aikaa, joten jätettiin ostokset väliin. Olinhan sentään tulossa taas parin päivän kuluttua tienoille uudestaan. 

Keskustassa pyöräily ei ollut kovinkaan helppoa, vaikka pyöräteitä oli rakennettu ahkerasti. Liikkumista vaikeuttivat lukuisat tietyöt. Lisäksi monet pyörätiet oli tehty yksisuuntaiseksi eikä toiseen suuntaan meneville ollut riittävästi tai tarpeeksi näkyviä opasteita. Välillä paineltiin siis ei-pyörätiellä ärsyttämässä paikallisia ja yksi pätkä ajettiin väärään suuntaan, kunnes löysimme kohdan, josta pääsi ylittämään autotien ja siirtymään meidän suuntaan matkustaville tarkoitetulle pyöräkaistalle. Onneksi tässä vaiheessa ei tullut ketään vastaan, niin rikoksemme jäi huomaamatta ja rankaisematta. Jalankulkijat sentään pysyivät poissa pyöräkaistoilta toisin kuin Helsingissä missä turistit sen enempää kuin paikallisetkaan eivät tuntuneet huomaavan, että moisia kaistoja edes on olemassa. Keskustan jälkeen päästiin taas mukavalle ja hyvin rakennetulle pyörätielle.

Päivän reitti.

 

Ylitimme Västebron suuren sillan. Sillan korkeimmalle huipulle oli kauhea työ pyöräillä, mutta sieltä sitten jo näkikin sen uimarannan laiturin, jonne olimme menossa seuraavaksi vilvoittelemaan. Google Street View oli merkittävänä apuna pyöräilyreittiä suunnitellessa. Sillalle ja Långholmenin uimarannallehan ei ihan tuosta noin vain ajettu suoraan, kuten kartta näyttää, joten tarkat käännökset oli mukava katsella netistä ennakkoon. Långholmenilla on kaksikin uimarantaa. Ajelimme niistä läntisemmälle, koska se vaikutti helpommalta löytää. Kummallakaan rannalla ei ole pukukoppeja, joten olin varustautunut pukemalla vaatteiden alle uimapuvun jo laivalla. Pyöräilyasuna toimi mekko, jonka suojissa on helppo vaihtaa uinnin jälkeen alusvaatteita märän uikkarin tilalle. Otus ei uskaltanut uida, vaikka vesi oli 20. Tai olisi ehkä uskaltanut, mutta ei ollut varautunut, kun arveli veden olevan liian kylmää. 20 yllätti ainakin minut ja hyvin siellä tarkeni polskia. Päivä oli pilvinen, joten mitään suurta ryntäystä rannalla ei ollut, mutta muutamia lapsiperheitä kylläkin. Oli ihanaa jatkaa pyöräilyä uinnin virkistämänä.

Helpotus häämöttää.

Uimaranta.

 

Sitten alkoikin retken raskain osuus, kun mitään kivaa ei ollut matkan varrella enää odotettavissa. Pyöräilimme Södermalmin pohjoisrantaa pitkin kohti laivaa. Check-inin kohdalla totesimme, että laivan lähtöön on vielä sen verran reilusti aikaa, että olisi tylsää käydä jonoon odottelemaan jo silloin. Onneksi olin suunnitellut vielä yhden bonus-kohteen terminaalin lähelle. Kurvasimme siis vielä vierailemaan Fåfängan-kahvilaan terminaalin läheiselle korkealle mäelle. Jalat olivat aivan hapoilla ja finaalissa, kun päästiin kahvilan mäkeen. Otus pyöräili ympyröitä ja kahdeksikkoja oman tuhatvaihteisen pyöränsä kanssa, mutta minun 7-vaihteisella jopa ykkösvaihde oli mahdoton. Työntelin tuskissani pyörän silti huipulle. Kahvila oli kallis, mutta puutarha tunnelmallinen ja maisemana kivasti laiva ja meri. Naukkailimme siiderin ja olusen ja huristelimme alamäkeen takaisin autojen check-iniin.

Fåfängan.

Terminaali Fåfänganilta käsin nähtynä.

 

Olimme juuri ohjeistettuun aikaan taas takaisin ilmoittautumassa paluumatkalle. Täällä päässä saimmekin sitten odottaa jonossa oikein kunnolla. Pääsimme aivan vihoviimeisinä vasta laivaan. Ehdimme ainakin tunnin verran katsella pyöräilijäperheen kanssa, kun autoja, rekkoja ja kontteja lastattiin kyytiin. Onneksi olimme kaikki hyvällä tuulella, niin jonotuttaminen enemmän huvitti kuin suututti. Päivän matkasaldoksi kertyi 27,70 km. Ajoaikaa mittari oli laskenut kertyneen 2 h 3 min.

Herkkua!

 

Illaksi olimme varanneet ruokailun Buffetissa. Söin itseni ymmyrkäiseksi pienistä keitetyistä perunoista, sipulista, smetanasta, paahtopaistista, juustopalleroista jne. Jälkiruuaksi otin tuoreita mansikoita, jotka olivat ehkä parhaat mansikat mitä olen koskaan syönyt ja niiden seuraksi kinuskikastiketta. Viereisessä pöydässä istui perhe, joka oli laittanut lapselleen luurit korvaan ja jonkinlaisen matkaDVD-soittimen nenän eteen. Barbieta taisi pyöriä ruudulla. Harmittaa sellainen, kun itse kannatan sitä, että perhe ruokailee yhdessä ja keskustelee päivän kokemuksista. Ravintolakäyttäytymistä voisi ja pitäisi opettaa lapsillekin eikä vain harhauttaa lapsia viettämään yksin aikaa viihteen parissa. Siinähän olisi ollut hyvää aikaa kysellä mikä jäi lapselle parhaiten mieleen Tukholmasta ja yhdessä opetella kaikkia hassuja ruokia mitä on tarjolla. Ilta oli niin kaunis, että vietimme paljon aikaa kannella ja siemailimme vielä yhdet irish coffeet auringonlaskua ihaillessa. Paluumatkalla laiva pysähtyy Maarianhaminassa vielä ihmisten aikoihin, joten kävimme myös vilkuttelemassa terveisemme kyseiselle kaupungille kannella.

Maailman parhaat mansikat.

 

Aamulla Otus polkaisi itsensä muutaman korttelin päähän terminaalista töihin. Minä aloitin pidemmän urakan kotiin saakka. Paluumatka vasta rankalta tuntui, kun takana oli jo kaksi pitkää ajopäivää ja matkatavarat olivat kasvaneet parilla ginipullolla, jotka olin luvannut tuoda isukille. Löysin kuitenkin hiukan suoremman reitin, joten kilometrit jäivät alle kahdenkymmene, kaikkiaan 19,34 km. Aikaa kului 1 h 20 min. Taas jouduin pysähtymään ja lepäämään melko usein ja pari pientä, mutta jyrkkää mäkeä meni taluttamiseksi. Kotona pyrähdin suihkuun, kaivoin likapyykit pois laukusta, pakkasin uuden risteilylaukun ja otin pienet torkut. Sitten oli jo aika lähteä uudestaan kohti terminaalia. Seuraavaksi edessä oli tyttöjen kesäristeily.