Ikäkausiterveystarkastus

Työsähköpostiin putkahti kutsu ikäkausiterveystarkastukseen, kun 30 vuotta elämistä tuli täyteen. Saattoi se putkahtaa jo pari viikkoa aiemminkin, mutta ajankohta ei ole erityisen tärkeä. Tämähän tapahtui siis noin vuosi sitten, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa ihan heti parin viikon sisään aiheesta, mutta se sitten jäi. Tuli muuta. Täti, joskin etääntynyt, kuoli ja selvittämistä ja ihmettelyä riitti moneksi kuukaudeksi. Piti kirjoittaa hiukan myös tädistä. Sekin jäi. Omat voimavarat olivat puntarissa ihan toisella tavalla kuin ikäkausiterveystarkastuksessa.

Terveystarkastukseen kuului etukäteen netissä täytettävä kyselylomake ja verikokeessa piipahtaminen. Tulokset ja jatkosuunnitelmat ihmeteltiin sitten työterveyshoitajan vastaanotolla. Kyselylomakkeen perusteella minulle tulostettiin hieno pylväskaavio, jossa näkyi mittaustuloksia seuraavista teemoista: niska/selkä, kipu, vireys, mieliala, liikunta ja paino. Tiesin toki, ettei tilanne ole optimaalinen eikä edes välttämättä välttävä, mutta en arvannut sen olevan ihan niin huono.

Tässä tuloksia:
- Erinomaiselle tasolle ylsi vain vireys, näyttäisi olevan noin 95 / 100.
- Hyvä tilanne vallitsi painon ja niska/selkä-palkin osalta. Paino hipoi erinomaisen rajaa, joka oli 80/100 eli samaa luokkaa kuin painokin 80-100...
- Niska/selkä-palkki on kai vähemmän hyvä, kun se oli jo väriltään keltainen eikä vihreä, kuten vireys ja paino. Arvo kipuaa juuri karvan yli 70 / 100. Niska/selkähän on se alue, mitä olen eniten juossut hierotuttamassa, ja mikä jumittaa koko yläkropan ja särkee pään aina viikonloppuisin. Särkisi mieluummin sietämättömästi työpäivänä, niin ei menisi vapaapäivät aina hukkaan ja parhaimmillaan voisin jopa hakea sairaslomaa totaalisen lamaantuneeseen tilaani.
- Punaiset palkit (= heikentynyt tilanne) löytyivät lopuista osa-alueista: kipu, mieliala ja liikunta. Punaiselle palkki menee, kun pistemäärä on ≤50 /100. Liikunta oli palkeista pienin, suorastaa kääpiö. Vai pitääkö sanoa lyhytkasvuinen?

Verenpainetta yritettiin siinä kovasti myös mitata, mutta hoitsun omasta mittarista oli paristot loppu. Hoitsu haki toisen mittarin, mutta ei osannut käyttää sitä. Tokihan siinä piti sitten meikäläisenkin jo ammatinkin puolesta sekaantua asiaan, ja ehdottaa paristojen lainaamista hoitsun omaan laitteeseen. Saatiin kyllä mittari toimimaan, mutta potilasta ei saatu rauhoittumaan millään. Syke ja verenpainearvot huitelivat sellaisissa lukemissa, ettei mittari ollut pysyä nahoissaan. Lupasin mitata itse kotona verenpainetta ja ilmoitella parin kuukauden kuluttua muutamat arvot hoitsulle sähköpostitse. Jäi tekemättä. Hups.

Muista jatkotoimenpiteistä hoitsu oli sitä mieltä, että liikunnasta on lähdettävä liikkeelle ja muut palkit seuraisivat sitten perässä rauhoittavampiin värisävyihin. Motivaation lisäämiseksi hoitsu kipaisi hakemaan naapurihuoneesta kehonkoostumusmittarin. Kehoni koostumusta oli mitattu kertaalleen aiemminkin, joskin paljon monipuolisempia tuloksia antavalla laitteella, mutta "mukava" oli saada tuoreita arvoja vertailua varten. Säännöllinen järkyttyminen tekee hyvää motivaatiolle.

Kehonkoostumusmittausten tulokset seuraavassa jaksossa, muista katsoa! Nyt: kiitos seurasta ja heihei!

Fifty Shades of Grey

Now, why would anyone ever write a book about the Finnish weather?!?

Beat's me. I can't think of anything as boring!

Well, we'll see, maybe there's a new angle to it..

 

 

Puutarhanhoitoa

Kävin tänään ostamassa mummon toiveesta orkidean kukkakaupasta. Tarkoitus on antaa se isukille tupaantuliaislahjaksi sunnuntaina. Mummo olisi halunnut orkidean, joka on valmiiksi istutettu ruukkuun, mutta kukkakauppias oli sitä mieltä, että ei pidä koskaan istuttaa muuhun kuin alkuperäiseen muoviruukkuun vaikka vaihtaisi siihen karikkeetkin. Olihan se meikäläiselle yllätys, kun olen parikin orkideaa istuttanut suoraan ruukkuun ja kumpikin on täynnä elinvoimaa. Ne tietysti ovat helppohoitoista lajia, koska olen onnistunut ne pitämään hengissä ja jopa kukkimaan uudelleen, vaikka hoito on aika säännötöntä ellei peräti suorastaan holtitonta. Onneksi sentään vanhin orkidea osaa jo ihan itse pyytää vettä, kun on sen tarpeessa. Lehdet nimittäin painavat sen verran paljon, että kasvi kippaa niiden varaan vinoon, mikäli kastelusta on kulunut reilummin aikaa.



"Äiti, anna vettä!"

En taida olla muutenkaan ihan niin hyvä puutarhuri kuin olen halunnut kuvitella. Melkein tapoin viirivehkani parissa kuukaudessa liian innokkaalla kastelulla. Onneksi alkuinnostus laantui ja aloin unohtaa kastella mokomaa kippoa jatkuvasti. Vielä jäi pari lehteä henkiin ja nyt kasvi on hyvää vauhtia toipumassa. Aion jatkaa sen unohtamista.



Kauankohan kestää, että koko purkki on taas täynnä vehkaa?

Hoidossani on myös Otuksen chili, ollut taimen ostohetkestä saakka, koska Otus uskoo myös vakaasti kasvinhoitotaitooni. Kyllähän se kuin ihmeen kaupalla pysyi hengissä talven ja teki ihan mukavan hedelmäsadon, mutta kun on niin pöljä, ettei tajua poimia kypsiä kavereita käyttöön vaan unohtaa ne nahistumaan kasviin...



Kaipa nämäkin ilman välitöntä kuolemanvaaraa voisi syödä, mutta eivät ne nyt enää niin nättejä ole.

Toivottavasti selvitään taas kaikki, kasvit ja minä myös, hengissä piiitkästä synkästä talvesta!