Kolmekymppiset

Kävin tänään kaverini kanssa ostamassa toiselle kaverille 30-vuotissyntymäpäivälahjan. Retki oli siltä osin onnistunut, että lahja, kortti ja pussi on nyt ostettu. Tähän syksyyn osuu aika monen tutun kolmekymppisten juhlinta omat mukaan lukien. Harmillista siinä on se, että koko syksy kuluu sitten tätä kolmeakymppiä ajatellessa, kun muut eivät malta olla intoilematta asiasta. Minä olen asiasta suorastaan musertunut. En toivonut tämän päivän koskaan tulevan. En ainakaan näissä olosuhteissa. Senpä takia en haluakaan juhlia kyseistä päivää. Toivoisin myös, ettei kukaan sitä muista eikä varsinkaan muistuta minua siitä. Luultavasti joku hävytön menee vielä onnittelemaankin sen johdosta.

Lapsena ja nuorena sitä kuvittelee saavansa erinäisiä asioita aikaiseksi tiettyyn ikään mennessä. Minun tapauksessani aikaansaamisen raja oli jo jossain 25 ikävuoden paikkeilla, mutta sen verran olen tässä vanhetessani ollut itselleni armollinen ja venyttänyt aikaa viidellä vuodella. Enpä siis silti ole saanut aikaiseksi mitään mistä voisi olla ylpeä. Pelkkää elossa pysymistä en pidä juhlimisen arvoisena. Olen saanut aikaiseksi vain kroonisen sairuden. Suorastaan tekisi mieleni sanoa kuolemantaudin, mutta sitä termiä ei kai hyväksytä, jos pystyy pitämään itsensä hengissä lääkityksellä.

Käydäänpä seuraavaksi läpi kaikki mikä meni pieleen:
- Minulla ei ollut poikaystävää 16 ikävuoteen mennessä. Tässä asiassa myöhästyin useampia vuosia.
- En saanut 7 ällää yo-kirjoituksista. Yhden E:n jouduin jopa uusimaan saadakseni L:n.
- En päässyt opiskelemaan korkeakouluun enkä yliopistoon, vaan surkeaan eräänseen surkeaan loukkoon, josta sain naurettavan ja merkityksettömän tutkinnon.
- Surkean opiskelupaikan takia olen joutunut toteamaan, että olen tyhmempi kuin saapas.
- En ole onnistunut hankkimaan aviomiestä enkä lapsia. En kyllä erityisemmin pidä lapsista ja lapset suorastaan vihaavat minua, mutta yksi sellainen kuuluu kuitenkin jokaisen tuottaa.
- Olen allerginen kaikille karvaisille eläimille, enkä voi hankkia edes koiraa perheekseni.
- En asu omakotitalossa enkä varsinkaan omista sellaista enkä suurta puutarhaa.
- Olen töissä yrityksessä, jossa pidetään yt-neuvottelut kerran vuodessa, ja kaksi kuukautta vuodesta kuluu potkujen pelkäämiseen. Palkkani on reilusti alempi kuin suomalaisen keskipalkka. Kyseisellä palkalla minulla ei ole varaa asua vuokralla edes kaksiossa, vaan asun pienessä yksiössä.
- Minulla ei ollut tarkoitus muuttua blondista ruskeatukkaiseksi, laihasta läskiksi, tavallisesta susirumaksi eikä varsinkaan ryhtyä käyttämään kammottavia silmälaseja, mutta niin vaan kävi kuitenkin.

Käydään läpi ne saavutuksetkin, ettei mene liian negatiiviseksi:
- Olen saanut olla koiran haltia noin vuoden ajan.
- Minulla on auto, jota rakastan, vaikkei se olekaan Volvo.

Juhlin mieluummin autoni syntymäpäivää, mutta en tiedä pitäisikö minun juhlia sen rekisteröimispäivää vai sitä päivää, jolloin tein kaupat siitä. Taidan sitäkin juhlia ihan itsekseni, koska haluaisin juhlien olevan shamppanjabileet. Ystäviini taitaa kuulua peräti yksi, joka voisi tarjoilusta nauttia. Muut kieltäytyisivät kokonaan, rynnisivät vesihanalle tai mehutölkille, kaataisivat shamppanjat viemäriin silmän välttäessä tai kuljeksisivat ympäriinsä rumien kalja- tai siideritölkkien kanssa. Ihme moukkia, kun eivät ymmärrä hyvän päälle...