Rodos #6 Perhoslaakso

25.7.2025

Herätyskello soi seitsemältä. Olin nukkunut huonosti, koska olin vahingossa asettanut tyynyt väärinpäin - halityyny oli pään alla ja nukkumatyyny halittavana, mutta en ollut hoksannut korjata asiaa koko yönä. Ei silti auttanut kuin hypätä heti jalkeille, vessaan sekä muihin aamupuuhiin. Piti huolehtia aurinkovastauksesta, syödä keksejä ja vitamiineja ja pakata retkitarvikkeet valmiiksi lähtöön. Seuramies mutusteli kolmioleipänsä aamiaiseksi.

Noin 8.08 astelimme hotellin ovesta kadulle ja suuntasimme Mitsis La Vitan luokse odottamaan retkibussia. Sen piti tulla 8.25, mutta oli noin 20 minuuttia myöhässä. Aina yhtä 'hauskaa' olla itse jossain 10 minuuttia etuajassa, kun vastapuoli on niin paljon myöhässä. Opas puhui englantia, mikä ei tullut yllätyksenä, mutta kaikkinensa tympii kyllä ostaa kotimaisen matkatoimiston retkiä, kun kuitenkin joutuu alihankkijan kyytiin.

Bussi kierteli keräämässä vielä paljon muita kyytiläisiä ennen kuin otimme suunnan kohti Perhoslaaksoa. Sinne saavuimme noin klo 9.40. Meille annettiin klo 11.30 asti aikaa pyöriä tutustumassa alueeseen. Sisäänpääsy ei kuulunut retken hintaan, joten aloitimme maksamalla sisäänpääsyliput á 6 € alueen portilla. Maksoimme liput kortilla. (Tähän sopisi vielä tortilla.)

Portin vieressä oli matkamuistomyymälä.

Perhoslaakson alueen kartta.

Kiipesimme perhoslaaksoa/rotkoa hissukseen ylös melkein sen perukoilla olevalle ravintolalle saakka. Puro ja pienet vesiputoukset solisivat polkujen vieressä. Kapeat kävelysillat risteilivät puron ja lampien yli. Ensin emme nähneet perhosia ja ehdimme jo ajatella, että tuli tehtyä hukkareissu.

Kävelysiltoja kulki ristiin rastiin laakson poikki.

Saisipa tällaisia kylttejä kaikille julkisille paikoille.

Paikoin tuli Samarian rotko mieleen laakson maisemista.

Lopulta opimme, muutamien itsekseen lepattavien perhosten menoa seuraamalla, bongaamaan tuhansittain samanlaisia kivien pinnoille ja puiden rungoille sekä lehtiin maastoutuneita perhoja. Suosituimpien paikkojen luona kävi oikein kuhina. Moni perhonen lensi aivan naamojemme edestä. Hauskinta oli nähdä, kun kokonainen kiveä tai puuta peittävä lauma lehahti kerralla lentoon.

Perhonen lepäili lehdellä.

Perhoset niputtivat siipensä poikittain laskeutuessaan ja maastoutuivat alustaansa.

Perhosten kerrostalo.

Oranssi väri auttoi seuraamaan lentäviä perhosia laskeutumispaikoille.

Puut ja rotkoa reunustavat kalliot tarjosivat varjoa, mutta puron vesi nosti kosteuden huippuunsa, ja hiki virtasi. Etukäteen mielsin perhoslaakson laajemmaksi niittymäiseksi alueeksi, jossa olisi monia eri lajin perhosia lentelemässä kukasta kukkaan, mutta tämä oli kyllä jotain aivan muuta. Perhot olivat upeita, mutta niitä oli tosiaan vain yhtä lajia (vasamasiilikäs / Euplagia quadripunctaria rhodosensis). Se oli ehkä suurin pettymys.

Perhoset peittivät paikoin mattoina ympäristön alleen.

Vesi pulppuili kivien ja perhosmassojen välissä.

Kisse oli niin kanttuvei, että kärpäset tulivat jo tutkimaan.

Voisin kuvitella, että idänambrapuun siemenpallero
aiheuttaa trypofobikolle kauhunväristyksiä.

Pidemmällä laaksossa sai hetkittäin olla lähes yksin.

Esittelykylttien mukaan laaksossa asui myös jonkin lajin jokirapu, mutta sellaista ei osunut silmiimme. Toisen kyltin mukaan laakso on myös ollut pelikaanien suosiossa. Alueella sijainneeseen luostariin liittyen kerrottiin myös tarinaa 'väärään' naiseen rakastuneesta bysanttilaisesta prinssistä, joka lähetettiin luostariin unohtamaan. Jumala muutti hänet lopulta pelikaaniksi, kun unohtamisesta ei tullutkaan mitään, ja prinssi rukoili apua rakkaudentuskiinsa. Pelikaaneja tai prinssejä emme myöskään nähneet.

Ajattelimme käydä katsastamassa vielä laakson alaosan, joka sijaitsi lippukopin vierestä kulkevan tien toisella puolella. Aika alkoi käydä vähiin ja alapuoli vaikutti täysin 'kuolleelta', joten emme käyneet sillä puolella kovin kaukana. Mitään ostettavaa, syötävää/juotavaa/tuliaisia, emme keksineet. Mikään tarjolla olleista vaihtoehdoista ei houkutellut.

Retkibussi kuljetti meidät seuraavaksi tutustumaan vielä Bee Museumiin (mehiläismuseo), missä ei ollut ketään paikalla laskuttamassa vierailustamme. Meitä ohjeistettiin odottelemaan hetki, että joku tulisi, mutta kun ketään ei kuulunut, hajaantui porukka lopulta pyörimään pieneen museoon pelkkää tylsistymistään. Hinta olisi ollut á 4 €. Museo esitteli kaikenlaisia hunajaan liittyviä asioita, tilastoja, terveysvaikutuksia ja tuotantotapoja. Aidot lasiseinäiset mehiläispesät, joista johti putki seinän läpi ulos, oli kiva nähdä.

Filerimos Cross näkyi kukkulan päällä.

Katon kennosto oli nerokas visuaalinen kikka, mutta jättihyönteinen hieman puistatti.

Mehiläistilastot hämmästyttivät.

Siitepöly on terveysruokaa.

Rodos koko komeudessaan.

Mehiläispesässä kävi kuhina.

Moni tutustui pesin elämään uteliaina.

Jos perhoslaaksosta ei löytynyt ostettavaa, niin täältä sitä riitti sitten vastineeksi yllin ja kyllin. Hankin sekä itselleni että tuliaisiksi mm. erilaisia hunajia, siitepölyä, lusikan ja kasvovoidetta. Kreikkalainen timjamihunaja on maailman parasta. Bee Museumin pihalla suurin osa retkiseurueestamme jaettiin useampaan pienempään shuttle-bussiin (pakettiauto) hotellille palauttamista varten. Bussi oli puolityhjä, kun kotimatka jatkui klo 12.30.

Hunajakennot prässissä.

Mehiläismuseon aula/myymälä oli rakennettu kennon muotoon.

Meidät palautettiin samaan paikkaan kuin mistä olimme aamulla nousseet kyytiin. Palasimme hotellille lepäämään hetkeksi ennen uintia. Siivooja ei ollut jostain syystä käynyt aiemmin päivällä hoitamassa huonettamme, vaan yritti tulla juuri vaatteenvaihdon aikana. Pyysimme häntä tulemaan uudelleen vasta puolen tunnin kuluttua ja häivyimme niin äkkiä uimaan kuin aurinkorasvauksesta suoriuduimme. Tuhlasimme tositarkoituksella aikaa nauttimalla taas frappet rantabaarissa uinnin jälkeen. Pyysimme frappeihin tällä kertaa taas sokerin, mutta se tuntui unohtuneen laittaa mukaan.

Kun palasimme reilusti yli tuntia myöhemmin, ei ollut siivooja käynyt, vaan päättänyt päivän työt ja siivonnut tarvikkeensa piiloon. Jouduimme menemään vastaanottoon pyytämään täydennystä käsisaippuaan sekä lisää wc-paperia. Ystävällinen, vähän vanhempi, 'päivystävä' siivooja tuli kohta huoneeseemme, täytti pullot, jätti paperit ja vei pyynnöstämme pois täydeksi ehtineen roskapussinkin. Kiittelimme häntä erityisen paljon, kun tällä tavalla aiheutimme ylimääräistä vaivaa.

Suihkujen jälkeen palkitsimme itsemme jälleen retkipäivän rasituksista selviämisestä juomalla pullollisen CAIRia parvekkeella. Sen jälkeen pukeuduimme ja lähdimme syömään vähän klo 19 jälkeen. Mahduimme vielä havittelemaamme ravintola Burattinoon, jonka pitsoja oli kehuttu internetissä. Tilasin pizza Pinocchion, jossa oli suunnilleen samat täytteet kuin tavanomaisesti tilaamassani 'special'issa. Seuramies otti pizza Giuseppen. Juomaksi otin rosé-lasillisen á 6 €, seuralainen Peroni-oluen, kun paikka oli italialaishenkinen. Laskua kertyi 38,90 €, jonka pyöristimme 43 €. Talo tarjosi jälkiruuaksi pienet naukut mastikaa/mastihaa. Sellainen piristää aina.

CAIR raikasti väsyneen matkailijan.

Yamas Rodokselle.

Burattino teki erinomaiset pitsat.

Pizza Pinocchio.

Pizza Giuseppe.

Jälkkärijuomat.

Illallisen jälkeen kiiruhdimme länsirannalle katsomaan auringonlaskua. Painelimme katujan sellaista vauhtia, että erään ravintolan sisäänheittäjätär huuteli peräämme ihan kadun toiselta puolelta saakka mihin meillä niin kiire on. Hän kelpuutti auringonlaskun vastaukseksi. Tällä kertaa ehdimmekin nähdä viimeiset sekunnit tulipallosta ennen kuin se painui vuorten taa. Kävelimme takaisin hotellille niemen ympäri iltakävelyn merkeissä.

Auringon viimeisiä sekunteja horisontin yllä.

Aurinko jo päätti retken, mutta meri jatkoi myllertämistään.

Ostimme pari isoa vesipulloa rannalla olevasta marketista, joka oli jo melko lähellä hotellia, ettei niitä tarvitsisi kantaa turhan pitkään. Hotellilla oli taas otettava suihkut ja kirjoiteltava. Paluulennon check-in avautui klo 23, jolloin suoritettiin senkin toimenpiteen pois tehtävälistoilta.