Itävalta 6 Wien 3 Belvedere & Sacher

17.4.2025

Heräilin seitsemissä. Ryhdyin aamutoimiin ja vähän meikkailemaan. Aamiaiselle lähdimme kahdeksan maissa. Tällä kertaa ymmärsin tilata cappuccinon, kun kahvitoiveita kysyttiin. Huomasimme aamiaisella suomalaisen pariskunnan, joista miesedustaja oli sairas ja yski pahan kuuloisesti. Valitettavasti he istuivat melko lähelle meitä, joten jouduimme sekä juttelemaan hiljaa/varomaan sanojamme ja varomaan heidän suunnaltaan tulevan ilman hengittämistä.

Cappuccino käynnistää päivän oikein.

Aamiaisen jälkeen ajelimme metrolla Volksteaterille, missä vaihdoimme D-raitiovaunuun kohti Belvedereä. Meille riitti pelkän ylä-Belvederen näkeminen, ja raitiovaunu pysähtyikin melko lähelle sisäänkäyntiä. Lipunmyynti oli sijoitettu portista oikealle sijaitsevaan sivurakennukseen. Kello oli jo 9.50, mutta meille myytiin vielä 9.30 alkaneen vierailuajan liput. Taloon mentiin sisään ikäänkuin sen takapuolelta, joka ei ollut ihan niin näyttävä kuin varsinainen fasadi. Ovensuussa maleksiva henkilökunta ei ollut kiinnostunut lipuista, vaan ne tarkastettiin vasta sisällä aulassa.

Raitiovaunua odottamassa.

Ylä-Belvederen paraatipuoli oli komeampi kuin vastakappaleensa.

Heti ensimmäisissä portaissa kipitti taas vahtinainen seuramiehen perään komentamaan repun vatsapuolelle. Se ärsytti taas seuralaista kohtuuttomasti. Löysimme helposti laitoksen pääteoksen, Gustav Klimtin Kiss-maalauksen. Teoksen edessä parveili jonkin verran ihmisiä, mutta ei ruuhkaksi saakka. Kavaljeerini joutui hetken kuluttua jälleen virkailijan kynsiin, koska hän ajatteli saavansa paremmat kuvat teoksesta selfiekepin avulla, mikä oli kiellettyä. Selfie-keppi oli kyllä muuten sallittu, mutta vain lyhyellä varrella. Teleskooppiominaisuutta ei saanut hyödyntää.

Onneksi löytyy myös sivistynyt tapaa kokea kiihkeyttä (Kiss, Gustav Klimt, 1908).

Opas oli ihan ystävällinen nainen, joka vielä hyvitteli kieltoaan rupattelemalla meidän kanssa ja opastamalla meille kulkureitin näyttelyiden läpi siten, ettemme missaisi toista "pääteosta" - Napoleonin ratsastelua. Hän ihmetteli kovasti, miksei meille ollut annettu esitettä, joka kaikilla muilla oli. Se harmitti minuakin, koska pidän sellaiset aina matkamuistona myöhempiä aikoja varten. Opas kertoi myös, että huominen päivä Belvederessä oli jo täysin loppuunmyyty, ja olimme onnekkaita, että saimme tänään liput ylipäänsä. Yleensä Kiss-huonekin on kuulemma aivan umpitäynnä väkeä, joten senkin kanssa meillä oli onnea, että näimme teoksen emmekä vain takaraivoja.

Belvederen taidetta.

Tutun näköinen luonnonilmiö (Olga Wisinger-Florian, 1899).

Belvederestä löytyi myös kappeli.

"Hei mitä sä siin oikeen..?" (Martin van Meytens, 1760)

Marmorisali oli kauttaaltaan koristeltu.

Maria Theresian mukaan oli nimetty houkuttelevan
kuuloisia juomia (Franz Xaver Messerschmidt, 1760).

Tällainen pöytäkello kyllä kelpaisi, jos vaan olisi yhtään vapaata pöytätilaa sille.

Vaikka Kiss oli vierailumme syy, oli myös Napoleon hienoa nähdä. Jälkikäteen tuli yllätyksenä, että samasta maalauksesta on useampia eri versioita pitkin maailmaa, mutta olemme nyt sentään nähneet yhden niistä. Modernin taiteen osion kiersimme melko vauhdilla läpi. Lopuksi kävimme museokaupassa ostoksilla. Katselimme hiukan myös Belvederejen väliin jäävää puistoa. Kuvasin jälleen Larryn varmuuden vuoksi. Etukäteen on vaikea arvata mikä ikoninen paikka Larryn taustalla näyttää parhaimmalta. Suihkulähteet ja altaat olivat enimmäkseen tyhjät. Hetkeksi istahdimme penkille aistimaan keväistä tunnelmaa sekä lepäämään.

Antiikkista propagansaa - Napsusta maalailtiin
taitavaa ratsastajaa (Jacques Louis David, 1801).

Moderni taide ei yleensä puhuttele - ei tälläkään kertaa.

Valoisat tilat luovat seesteisen mielen.

Mahtaisiko vuokraemäntä pahoittaa mielensä,
jos maalaisin kodin kattoon paidattomia miehiä..

Kissein päät heijastelivat valoa himmeästi 3D-salissa.

Ylä-Belvederestä oli hienot maisemat puistoon.

Puiston toisesta päästä löytyisi ala-Belvedere.

Matka jatkui jälleen D-raitiovaunulla takaisinpäin kohti keskustaa. Jäimme pois Oopperan pysäkille, mistä oli lyhyt kävelymatka Sacher-kahvilaan. Jälleen meillä oli pientä tuuria (vai sanoisinko jopa tuurta), kun selvisimme vain muutaman minuutin jonotuksella. Yläkertaan emme kylläkään päässeet, mutta ikkunapaikalle kumminkin. Luultavasti tännekin kannattaisi olla varaus, jos haluaisi varmistaa paikkansa.

Hotel Sacherin Café Bel Étage löytyi helposti Oopperan takaa.

Kahvilan alakerta oli tunnelmaltaan keveämpi kuin yläkerta.

Portaat salaperäiseen yläkertaan.

Pöytiin meidät ohjasi oikein ystävällinen nainen, joka muistutti kovasti jotain näyttelijää, jonka nimeä en saanut millään päähäni. (Itävallassa tuntuu olevan paljon näyttelijöiden näköisiä naisia). Tämän muistamiseen ei auttanut edes sauna, mutta sen jälkeisenä aamuna rooli putkahti vihdoin mieleeni heti herätessäni. Neitokainen esitti Chiltonin opiskelijaa, joka oli Roryn johdolla tutustumassa Yaleen Gilmore Girls-sarjassa. Sitä kautta selvisi, että kyseessä on Sarah Foret, joskin ehdottomasti nuorena, eikä sellaisena kuin miltä hän näyttää nykyään täpöaikuisena. Hiukset, ilmeet, eleet ja erityisesti hymy olivat täsmälleen samat.

Tilauksen vastaanottamisen hoiti eri nainen. Hän oli ihan perusystävällinen. Tilasimme kumpikin Maria-Theresia-kaffeet. Syömiseksi otin luonnollisestikin palan Sacher tortea. Seuramiehen pirtaan sopi paremmin apfelstrudel. Tarjoilu pelasi nopeasti. Kahvit olivat hyvät. Juomaan sisältynyt appelsiinilikööri sekä maistui että tuntui. Kakussa parasta oli sokeri-suklaakuori. Sisus oli yllättävän epämakea ja kuohkea, ei lainkaan mutakakkumaisen tiivis. Olin aistivinaan aavistuksen kahvin makua, mutta ehkä vain kuvittelen sen, koska kakussa oli niin mokkapalamainen ulkonäkö. Kakkupala maksoi á 10,50 € ja struudeli 9,90 €. Kahvilla oli hintaa á 10,90 €. Yhteensä laskuksi muodostui 42,20 €, jonka pyöristimme 50 €, kun kiireessä on niin hankala alkaa laskea pennejä.

Maria-Theresia-coffee oli koristeltu appelsiinilla vihjeeksi sen sisältämästä likööristä.

Sitä aitoa ja oikeaa Sacher-kakkua mit schlagobers.

Struudeli maistui seuramiehelle.

Kävimme vielä WC:ssä, jotta pääsimme näkemään ohimennen myös yläsalin. Se oli kodikas ja fiini, mutta jäi kyllä tunne, että Budapestin New York Café oli paljon ylellisempi krumeluureineen. Ostin lähtiessä vielä hienon purkin kahvia tuliaisiksi á 24 €. Myös sacher-kakkua olisi voinut ostaa kotiin. Tuntuu varsin kummalliselta, että sellaiseen tuotteeseen oli saatu tehtailtua useamman viikon säilytysaika. Pienin kakku olisi maksanut á 48 €. Seuraavaksi etsimme postin, koska sellainen piti olla ihan lähistöllä. Löysimmekin paikan parin korttelin päästä. Jouduttiin odottamaan vuoroamme muutaman numeron verran, mutta lopulta homma hoitui nopeasti ja saimme tarvitsemamme merkit Eurooppaan á 1,20 €.

Sacherin yläsalissa oli historiallinen ja intiimi tunnelma.

Kahvilan puodista sai ostaa herkkuja kotiinviemisiksi.

Postit ovat samanlaisia kaikkialla paitsi Suomessa, missä niitä ei enää ole.

Uimahyppylauta talon katolla huvitti.

Postilta kävelimme katsomaan Stephansdomia eli pyhän Tapanin tuomiokirkkoa. Osan sisätiloista pääsi näkemään maksutta. Torni(t) ja krypta olisivat voineet olla kiinnostavia, jos meillä olisi ollut enemmän aikaa ja energiaa. Yritimme etsiä hammassärkyistä Kristusta, mutta emme löytäneet sitä. Tai jälkikäteen kyllä selvisi valokuvista, että olimme löytäneet sen, mutta emme vain olleet ymmärtäneet, että tällainen merkkiteos oli niin vaatimattomalla paikalla sivuoven seinustalla.

Stephansdom oli kookas.

Tirkistelyä maksulliselle alueelle.

Jykevä tolppa portaineen oli eristetty lasin taakse.

Toinen vitsaus oli käynnissä portaikon kaiteella.

Tuikkurivit lämmittävät sydäntä.

Toiselta laidalta löytyi fiinimpiä votiivikynttilöitä.

Vaahtokarkkeja grillattavaksi kynttilän yllä?

Tarinan mukaan kolme humalaista lurjusta olivat pilkanneet teosta hammassärkyiseksi sen kärsivän ilmeen perusteella, ja saaneet itse kostoksi hammassäryt. Muistakaa siis ajatella hurskaita, kun näette tämän hahmon. Kurkistimme myös matkamuistomyymälään, mutta emme innostuneet ostamaan mitään. Seuraavaksi ajelimme metrolla hotellille lepäämään.

"Hammassärkyinen Kristus" kärsi hiljaa sivuoven seinustalla.

Metro saapuu.

Haimme hotellin 3. kerroksesta kahvia, mikä osoittautui pikakahviksi eikä edes automaattikahviksi. Sitä ei tarvitse toiste ottaa, kun juoma oli niin pahaa. Kuuma vesi tuli sitä varten varatusta hanasta, mikä oli erikoista ja näin tylsämieliselle ihmiselle viihdyttävä näky. Söin myös edellispäivän pitsan pois pilaantumasta. Seuramies yritti saada 'päärynä'-roskapuhelintaan latautumaan, mutta turhaan. Epäilimme, että puhelimen liittimessä voisi olla jotain vikaa tai vain liian täynnä taskunöyhtää, vaikka sitä yritettiinkin tikulla putsata.

Hotellin kolmannen kerroksen kahvihuone.

Jokaisen menestyvän yritysjohtajan perussanasta oli kirjattu kahvihuoneen seinälle.

Tuntui epäilyttävältä ottaa kuumaa vettä suoraan hanasta.

Internet paljasti, että Westbahnhofin Ikeassa pitäisi olla langattomia latureita, joten päätimme hakea sellaisen testiin. Samalla poikkesimme järjestelemään lastenosaston Knorrig-porsaat ohikulkijoihin vetoavaan asetelmaan, jotta kodittomat porsaat saisivat nopeammin uudet kodit. Langaton laturikin löytyi. Piipahdimme myös aseman kirjakauppaan ostamaan postikortit ja heräteostoksena nappasin mukaani myös pussillisen Salzburgin suolaa. Näimme asemalla kuinka lauma poliiseja oli piirittänyt sekavasti käyttäytyvän naisen, joka saattoi olla jonkin päihdyttävän aineen pauloissa. Surullista, kun oli vielä niin nuorikin.

Westbahnhofilta löytyi Ikea.

"Ota minut mukaan!"

Seuralaiseni halusi kokeilla hotellin olutautomaattia, koska sellaisen olemassaolo on suomalaiselle niin absurdia, ja luultavasti vielä enemmän siksi, että sai olutta. Juoman ostaminen oli melkoisen hankalaa. Käyttöliittymä ei auttanut asiakasta yhtään, ja lisävaikeuksia syntyi vielä siitä, että seuralainen ei ole suostunut uusimaan pankkikorttiaan, jonka lähimaksussa on ollut vikaa alusta saakka. Emme kyenneet automaatin toiminnasta päättelemään onko vika meissä vai kortissa. Kävi siis niin, että minä ostin oluen, koska homma toimi paljon sujuvammin minun pankkikortillani. Juomaan en kuitenkaan sellaista suostu.

Hotellin käytävän automaatin mielenliikkeitä oli vaikea ymmärtää.

Langaton laturikaan ei auttanut puhelimen lataukseen, mutta opastin seuramiestä vielä tekemään laitteelle hard resetin, minkä jälkeen laite suostui taas ottamaan virtaa vastaan. On käsittämätöntä, että niinkin nokkela miekkonen viitsii pelleillä moisen laitteen kanssa, kun siitä on jatkuvasti vain erilaista harmia. Itsehän en harrasta elintarvikkeen mukaan nimettyä merkkiä, mutta silti saan aina olla etsimässä ratkaisuja niiden romujen ongelmiin hänen takiaan.

Kirjoittelimme juuri ostamamme postikortit valmiiksi lähettämistä varten. Selvittelin myös helpointa tapaa matkustaa keilahallille, joka sijaitsi melko lähellä Prateria, missä yhtenä listamme potentiaalista nähtävyyksistä sijaitsisi. Prater on paikallinen huvipuisto ja siellä oleva maailmanpyörä yksi maailman vanhimmista. Härveli on myös päässyt mukaan James Bond-elokuvaan (007 vaaran vyöhykkeellä), mikä viimeistään tekee siitä merkittävän nähtävyyden.

Ajelimme jälleen metrolla Volksteatterille. Siellä vaihdoimme 1-numeron raitiovaunuun, jonka kyydissä ajelimme linjan päätepysäkille saakka. Raitiovaunulta oli vielä noin puolen 300 metrin kävely keilahallille. Luotimme jälleen tuuriin, ja ilmestyimme paikalle ilman ratavarausta. Pääsimme heti heittelemään keiloja kumoon tunniksi radalle #1. Rata oli vaikea ottaa haltuun. Näytti siltä, ettei sillä ollut lainkaan öljyä. Keilat olivat myös naruissa kiinni, joten ne eivät kaatuilleet yhtä vapaasti kuin irtokeilat. Naapuriradoillakin heiteltiin kehnoja tuloksia, ja huomasimme hämmästykseksemme onnettoman räpeltämisemme olevan vähiten huonoa.

Keilahalliin pääsi sisään rakennuksen takaa.

Tarjoilija kipaisi heti alkuun ottamaan meiltä juomatilauksen, vaikka emme olleet häntä mitenkään osanneet tilata. Onneksi olimme ehtineet tutkailla paikan menua jo puhelimesta, joten osasin tilata Strongbow-siiderin. Seuramies otti tutusti oluen. Salissa oli uskomattoman kuumaa ja kosteaa, joten raikkaat juomat tulivat tarpeeseen.

Keilailu ja höyrysauna oli yhdistetty samaan saliin.

Ehdimme heitellä useamman kierroksen. Paras tulos irtosi viimeisellä kierroksella, jolloin sain heiveröiset 99 pistettä, mutta voitin silti seuramiehen. Ensimmäiset kaksi kierrosta kuitenkin hävisin hänelle. Juomat maksoimme poistuessamme tarjoilijalle. Hämmentävästi keilaaminenkin maksettiin vasta lopuksi, kun palautimme kengät tiskille. Hintaa elämykselle kertyi 43 € ja jotain senttejä. Juomat maksoivat 12,60 €.

Hallissa oli ollut niin kuumaa, että en voinut sieltä poistumisen jälkeen pukea ulkonakaan mitään takin tapaista päälleni pitkään aikaan. Pelkkä takin roikuttaminen käsivarrellakin tuntui kuumottavan kättä kauheasti. Onneksi Praterin maailmanpöyrälle oli sen verran kävelymatkaa, että ehdin jäähtyä ennen sen kyytiin nousemista. Meille tuli yllätyksenä, että Prater oli todella suuri huvipuistoalue eikä pelkkä pikkutivoli maailmanpyörän juurella. Maailmanpyörä oli sen kauimmaisella laidalla keilahallin suunnalta saapuessa.

Maailmanpyörään myytiin onneksi erikseen lippuja, ettei vain kyseistä kohdetta varten joutunut ostamaan mitään ranneketta. Liput sai laitteen juurella olevasta rakennuksesta. Vienna passilla kohde olisi ollut ilmainen, mutta meidän Vienna City-kortilla sai onnettoman yhden euron alennuksen. Hinnaksi jäi á 13,50 €. Jonotusaika kyytiin oli vielä siedettävä. Osa kabiineista näkyi olevan erityiskäytössä, yhdessä oli käynnissä mm. kynttiläillallinen - aika romanttista.

Ilta laskeutui nopeasti kulkiessamme huvipuiston halki.

Maailmanpyörällä oli ikää.

Teknisiä tietoja maailmanpyörästä.

James Bond matkusti 10-vaunussa. Me emme.

Sitten menoksi.

Pääsimme vaunuun #20 ja kaveriksi tuli 8-9 muuta tyyppiä, joista kukaan ei kumma kyllä yskinyt (aika romanttista sekin, että ihmiset ovat terveitä). Istuimme ensin vaunun keskelle penkille, mutta kun pääsimme vähän ylemmäs, nousin seisomaan ja siirryin ikkunalle - muut seurasivat heti esimerkkiäni. Ajelu kesti 10-15 min, joten aikaa oli aivan tarpeeksi liikuskella katsomassa kaikkiin eri suuntiin. Ulkona oli jo pimeää, joten valokuvista ei tullut häävejä, mutta kaupunki näytti hienolta.

Vienna by night.

Prater oli lajitovereidensa tapaan rajusti valaistu.

Rautaa menee ristiin ja rastiin.

Hytissä oli melko tilavaa.

Seuraavaksi suuntasimme huvipuiston uloskäyntiin, jonka olimme ylhäältä bonganneet. Sen vieressä oli selvästi isohko julkisten kulkuneuvojen asema. Saimme sujautettua postikortit laatikkoon heti huvipuiston vieressä. Matkalla asemalle poikkesimme myös hakemaan seuramiehelle nakkisämpylän kojusta. Se valmistettiin hauskasti: mies leikkasi leivästä päädyn pois, ja painoi "seipään" avulla reiän makkaraa varten. Reikään pumpattiin annokset sinappia ja ketsuppia, joiden perään ujutettiin kuuma makkara. Lopuksi irti leikattu leipäpala aseteltiin makkaran päädyn kylkeen.

Kadun päästä löytyi kulkuneuvojen asema.

Vielä viimeinen vilkaisu pyörään.

Postikortit saatettiin matkaan tämän laatikon avulla.

Nakkisämpylä. Taustalla käynnissä seivästys.

Asemalla odotteli #5 raitiovaunu, jonka suuntana oli meille tuttu Westbahnhof. Kulkupeli lähti liikkeelle täsmällisesti aikataulun mukaan 3 minuutin kuluttua. Ajelimme melkein linjan loppuun saakka, ja kävelimme loppumatkan, koska ajattelimme siten välttävän mahdolliset asemalla maleksivat hampuusit. Hotellin vieressä olevat kaupat olivat jo kiinni, joten emme saaneet niistä mitään iltapalaa. Hotellille päästyämme olimme aivan uuvuksissa ja jaksoimme hädin tuskin ottaa suihkut ja kirjoitella vähän päivän tapahtumia muistiin.