Laiskiaispulla: Itävalta 5 Wien 2 Lipizzaner & museot

16.4.2025

Heräilin seitsemissä. Sateisen illan ja yön jälkeen paistoi aurinko. Hotelli tarjosi aamiaisen samassa 5. kerroksessa kuin missä vastaanotto sijaitsi. Sinne jalkauduimme kahdeksan maissa. Tarjoilija kysyi meiltä huoneen numeron ja otti samalla kahvitilauksemme. Kahvit tuotiin pöytään sillä välin, kun olimme tutustumassa buffetin antimiin. Seuramies joutui pikaisesti päättämään mihin asettuisimme, jotta sai opastettua tarjoilijan oikeaan suuntaan. Häntä miestarjoilijan pitkälettinen, risupartainen ja siviilivaatteinen olemus hiukan epäilyttivät, mutta itselläni on ollut tämän miekkosen "kaksoisveli" työkaverina, joten minusta hänessä oli vain mukavaa tuttuutta. Hän oli myös ensimmäinen oikein ystävällinen ja lempeä-ääninen henkilökunnan jäsen, jonka kohtasimme.

Aamu valkeni aurinkoisena.

Pöytämme oli ikkunan ääressä.

Aamiaissali.

Leipäosasto.

Juustoja ja leikkeleitä.

Kippoja oli monenlaisia.

Murenia.

Hillot ja lisukkeet.

Valikoin lautaselleni croissua ja jyväleipää, jotka olivat herkulliset. Brie oli huonompaa laatua kuin Salzburgissa. Mehut oli piilotettu hankaan paikkaan erilleen muista antimista, eli väliseinämän taakse baaritiskin päätyyn, mutta löytyivät onneksi lopulta. Mehujen lisäksi tiskillä oli inkiväärishottia, jota oli tietenkin otettava. Tujua tavaraa, mutta jotenkin erityisen virkistävää.

Aamujuomia.

Inkiväärishotti potkaisee päivän reippaasti käyntiin.

Aamiaissetti.

Juomapuoli.

Croissu herkkujuustoilla kruunaa aamiaisen.

Pian aamiaisen jälkeen pyristelimme matkaan. Ostimme aseman automaatista Vienna-kortit 72 h á 29 € / hlö. Tällä saisimme matkustaa ympäri keskustaa ja jotain alennuksiakin piti olla tarjolla, kun korttia vilauttaisi nähtävyyksissä. Kun pääsimme aseman uumeniin, näimme metron rullaportaissa, kun erään nuorehkon lapsen revityt farkunlahkeet jäivät kiinni rullaportaaseen. Hänen mukaan ollut mummo (?) yritti repiä niitä paniikissa irti sillä seurauksella, että kellahti itse kyljelleen, kun rullaporras yllättäen irrotti otteensa housusta. Portaat olivat juuri loppumassa, mutta nainen sai kuitenkin kierähdettyä tuurilla porrasrajan yli ja takaisin jaloilleen. Pelottava tilanne, mutta ratkesi ihmeellisellä tuurilla ilman hätäpysäytystä.

Hotellin sisäpiha oli futuristinen.

Olin etukäteen tutkinut metrokarttaa, joten kurvasimme kuin paikalliset ikään suoraan U3-metron laiturille ja junaan kohti Herregassea. Sinne päästyämme kävelimme lyhyen matkan Espanjalaiselle ratsastuskoululle. Lapsena suosikki-t-paitani oli mummin reissultaan tuliaisiksi tuoma Espanjalaisen ratsastuskoulun ratsukon kuvalla. Pelkän paidan hienouden takia tämä oli pakollinen nähtävyys.

Hevonkakka tuoksuikin jo vienosti kadulle saakka. Näimme aukion laidalla ison Tickets-kyltin, jota kohti suuntasimme. Onneksi huomasimme ajoissa, että kyseessä olikin viereisen Sissi-museon ovi. Mehän olimme tulleet katselemaan heppoja eikä sissejä. Vastapäätä löytyi pian myös ratsastuskoulun ovi, missä nainen kyseli onko meillä lippuja, ja opasti vasemmanpuoleiseen jonoon, kun ei ollut. Pääsimme nopeasti luukulle ja saimme vielä liput klo 10 alkavaan aamuharjoitukseen á 20 €, mistä saimme Vienna-kortilla mitättömän 2 €:n alennuksen. Vaikeinta oli valita mistä osasta katsomoa haluaisimme paikat, mutta onneksi myyjällä oli näyttää esimerkkikuvia eri osien näkymistä.

Aukio ratsastuskoulun edustalla.

Espanjalaisen ratsastuskoulun lipunmyynnin ovi.

Kurkkasimme kauppaan samalla, mutta hermostuneina ei ostamisesta tullut mitään. Lähdettiin etsimään Josefsplazin ovea, mistä meidän katsomon osaan pääsisi. Olimme eksyä reitiltä, kun kartta antoi ymmärtää matkan olevan pidempi ja luulimme rakennuksen muodon erottuvan kadulla paremmin. Ehdimme kuitenkin oikealle ovelle ajoissa. Paikkamme olivat toisen kerroksen päädyssä, etummaisessa kahdesta rivistä. Valokuvia sai ottaa rakennuksesta, mutta kuvaaminen kiellettiin, kun hevoset marssitettiin näytille. Parit salakuvat tuli tietysti alkuun otettua, mutta sitten keskityimme katselemaan toimintaa.

Josefsplazin ratsastajapatsas sopi hevosteemaan.

Vihdoin löytyi oikea sisäänkäynti.

Ratsukko tamineineen.

Hevoset olivat kerrassaan upeita, mutta harjoitukset suorastaan tylsää katsottavaa. Heppoja ratsastuteltiin lähinnä ympäriinsä. Kentälle tuli pari kouluttajaa, jotka olivat antavinaan jotain ohjeita. Mielenkiintoisempaa oli melkein tunnin aikana kuultu selostus hevosista ja tallin toiminnasta. Hevosia 'kärrättiin' näytille kaksi erää. Ensimmäisen erän hevoset (tai ratsastajat) olivat ilmeisesti aloittelijoita, koska jälkimmäisestä erästä näki tason olevan selvästi korkeampi ja tekemisen särmikkäämpää. Yhtään erityisen hienoa temppua ei harjoituksissa nähty eikä edes synkronoitua kuvioaskellusta. Olisimme toivoneet jotain pientä 'tiiseriä' tai houkutusnumeroa varsinaisesta esityksestä, mutta sellaista ei annettu.

Ratsastuskoulun tilat olivat kauniit.

Salakuva hepasta.

Lipizzanerit valkaistuvat vasta iän myötä - kaikki eivät silloinkaan.

Tunti toisessa kerroksessa osoittautui olevan maksimiaika, jonka allergiani pystyi pysymään aisoissa. Lopputunnista piti jo niiskuttaa nenäliinaan ja puristella nokkaa kiinni aivastuksien taltuttamiseksi. Palasimme esityksen jälkeen kauppaan. Ostin muutamia pieniä muistoja/tuliaisia. Haikailemani T-paita jäi saamatta, koska tarjolla oli vain sellaisia, joissa oli rinnuksissa pieni tallin logo. Minkäänlaisia kuvapaitoja ei ollut lainkaan. Pettymys oli kova.

Lapsuuteni suosikkipaita.

Seuraavaan kohteeseen oli n. 600 metrin matka, jonka taitoimme kävellen. Matkan päässä odotti Luonnonhistoriallinen museo. Liput ostimme rakennuksen edessä olevasta kontista. Vienna-kortillamme sai 4 €:n alennuksen. Ensimmäiseksi suuntasimme puolikerrokseen katsomaan Willendorfin Venusta. Jumalatarhahmo oli yllättävän pieni, mutta melko veikeä. Olisi harmittanut, jos se olisi jäänyt näkemättä. Onneksi se oli esitelty eräässä opaskirjassa, koska muuten en olisi muistanut sen olevan juuri täällä. Teimme Venuksen tavattuamme vielä pienen kierroksen muuallakin, kun kerran olimme lipuista maksaneet. Pääsimme näkemään mm. dinosauruksia ja koskettamaan sellaisen luuta, meteoriitteja, geodeja, täytettyjä eläimiä ja kulta-aarteita.

Vasemmalla taidehistoriallinen museo.

Oikealla luonnonhistoriallinen museo.

Luonnonhistoriallinen museo.

Ennen osattiin sentään rakentaa kaunista.


Melkein 30 000 vuotta vanha 'taskuvenus' näyttää tässä photoshopatulta.

Venus - omituinen kuvakulma mittasuhteiden havainnollistamiseksi.

Kulta-aarteita.

Parissa salissa maleksi dinosauruksia.

Sauropodin reisiluu.

Parempi luu kädessä kuin kurkussa.

Luurangot ovat pelottavia.

Aurinkokuntasysteemeistä olen aina tykännyt. Saisipa tällaisen omaksi kotiin.

117-kiloinen sormus olisi aika epäkäytännöllinen. Kaulariipuksenakin melko hankala.

Roskat kvartsissa tekivät niistä vain kauniimpia.

Radioaktiiviset kivet näytillä yllättivät.

Geodista tulee aina mieleen Sheldonin puhelinvastaajaviesti Stephen Hawkingille (~2:45).

Kissepedot oli kesytetty.

Lynx lynx.

Mitä dick-dickeihin tulee, pieni on söpöä!

Kirahvikokoelma.

Isot eläimet olivat kokoontuneet samaan saliin.

Yritimme päästä kahvillekin, mutta meidät ohjattiin pienen jonotuksen jälkeen sellaiseen pöytään, joka sijaitsi aivan mahdottomassa tuulitunnelissa, ettei se ollut kelvannut parille aiemmallekaan seurueelle. Päätimme lähteä pois, vaikka olimmekin pettyneitä. Ei edes suomalaisia vaatimattomia ja valittamattomia ihmisiä pidä näin laittaa niin harmilliseen pöytään, että hiukset ovat koko ajan naamalla ja suussa. Museokaupan Venus-jäljitelmät olivat turhan kalliita, halvin taisi olla 56 €, joten tyydyin 3D-postikorttiin. Ostin myös turmaliini-riipuksen, koska perhepiirissä minua on joskus kutsuttu lempinimellä Turmaliini.

Luonnonhistoriallisen museon edustalla olevan aukion toisella laidalla sijaitsi Taidehistorian museo, johon suuntasimme seuraavaksi. Täältäkin liput ostettiin ulkopuolella olevasta myyntikioskista. Vienna-kortti antoi täällä vain 1 € alennuksen. Rakennus tuntui olevan jokseenkin peilikuva vastapäisestä kumppanistaan. Museovahti hyökkäsi heti ensimmäisissä portaissa käskyttämään seuramiestä siirtämään reppunsa vatsan puolelle, mikä jostain syystä närkästytti seuralaista kovasti. Aloitimme taidepuolen kierroksen jonottamalla melko kauan kahvilaan. Emme onneksi joutuneet siihen pöytään, jossa katselimme erään mummon yskivän tauotta koko jonotuksemme ajan.

Taidehistoriallinen museo sijaitsi luonnonhistoriallista vastapäätä.

Katot olivat upeasti koristeltuja.

Saimme ihan kivan paikan sohvaringin takapuolelta, hieman syrjässä jonottajien katseilta. Tarjoilija kuunteli huolimattomasti tilaukseni ja sain ihan tavallisen kaakaon, vaikka mielestäni pyysin täysin selvästi Maria Theresia-version. Kuten jo aiemmin mainittiin, en suomalaisena katsonut asiakseni valittaa. Oikeastaan en edes tiennyt miltä Maria Theresian pitäisi näyttää tai maistua, mutta kun listalla mainittua appelsiinilikööriä ei näkynyt erikseen eikä maistunut juomassa, niin oli arvaukseni tavallinen kaakao. Laskutus (6,70 € vs. 9,70 €) paljasti, että arvasin oikein. Mitäpä sitä valittamaan, kun kerran laskutus toteutui kuitenkin toimitetun mukaan - maksoin siitä mitä sain.

Taidehistoriallinen kahvila.

Kaakao kermavaahdolla.

Eräs levoton akka ei malttanut odottaa pöytiinohjausta, vaan kirmasi vieressämme olevaan vapaaseen pöytään, vaikka sitä ei ollut siivottu, eikä tarjoilija ollut häntä siihen kutsunut. Tarjoilija kävi muutamankin kerran vihjaamassa, ettei nainen toiminut aivan oikein, mutta tämä jatkoi ylimielistä puupää-linjaansa, ja vaihtoi vielä pöytää ominpäin, vaikka "astiatsuppari" käski kysyä tarjoilijalta sopiiko se. Käsittämätöntä touhua.

Seuramies tilasi cappuccinon ja toastin. Ne yhdistettynä minun juomaani maksoi yhteensä ~23 €, johon seuralaiseni halusi jättää 2 € tipin. Itse en pettyneenä olisi välittänyt sellaista antaa - kohteliastahan se toki oli. Kaakao oli kyllä paremman makuinen kuin pelkäsin, joten sen puolesta ei minullakaan ole valittamista. Heikko itsetuntoni ei vain erityisemmin nauti siitä, kun tehdään selväksi, etten ole kuuntelemisen arvoinen asiakas.

Cappuccino.

Seuramiehen toastit.

Yläkerroksista näki kivasti kahvilaan.

Kahvien jälkeen kiersimme ensin toisen kerroksen maalaukset, joiden joukossa Rembrandtia, lukuisia Rubenseja, Bruegelia ym. Puolikkaaksi numeroidun kerroksen kiersimme vasta WC-käynnin jälkeen, kun teimme jo lähtöä. Muistin yhtäkkiä haluavani nähdä sinisen virtahevon, joka näytti opaskirjassa sievältä. Pitkän kiertelyn ja ihmettelyn jälkeen löysimme Egypti-osaston, mutta emme kaivattua 'hippoa', vaikka kävelimme melkein sen vierestä ohi. Kavaljeerini pelasti tilanteen kysymällä sitä rohkeasti oppaalta. Saimme sitten senkin katsastettua. Kokoelmissa olisi ollut myös kuuluisa hedelmäpäämies, mutta se ei osunut silmiin, emmekä pitäneet sitä erikseen etsimisen arvoisena. Museokaupasta ostin vielä minikokoisen virtahevon muistoksi.

Taidetta piisasi rakennuksen täydeltä.

Hylje näytti huolestuneelta (Peter Paul Rubens, 1621).

Meduusan pää (Peter Paul Rubens, 1613)

Vanitas-asetelma (Pieter Claez, 1656).

Bacchuksen riemukulkue - bakkanaalilta tämä näyttääkin (Maerten van Heemskreck, 1536/7).

Nukkuvista lemmikkieläimistä tulee hyvä mieli (Jooes van Cleve, 1530).

Olisipa minullakin varaa tällaiseen lääkekaappiin.

Hippo oli arvokas ihan ilman pankin logoa tai selässä olevaa aukkoa.

Seuraavaksi ajelimme metrolla pari pysäkinväliä hotellille. Yritimme ostaa asioita vaihteeksi Billa-marketista, mutta siellä ei ollut mitään mitä olimme haikailleet. Menimme siis jälleen kadun vastapuolelle Spariin, josta löytyi käsidesiä ja jääkaappikylmää skumppaa. Käsidesi oli huoneenlämpöistä. Skumppavalikoimasta oli jäljellä enää alle 7 €:n halpisjuomaa, mutta otimme sen silti. Asetuimme parvekkeelle nauttimaan juomasta, koska sää tänään salli sen juuri ja juuri. Teimme taas roskakorista alkeellisen jäähdyttimen pullolle. Tuuli oli kova, mutta tarkenimme kuitenkin hengailla ulkosalla suurimman osan pullon sisällön kestosta. Vain viimeiset lasilliset (per nenä) siirryimme nauttimaan sisätiloihin.

Skumppaa parvekkeella.

Illalliselle olimme päättäneet mennä Dominos-nimiseen pitsapaikkaan. Hotellin edestä kulkeva #5 raitiovaunu karkasi ulottuviltamme juuri, kun tulimme ulos kadulle. Päätimme kävellä alkumatkasta osan ja loppumatkasta ajoimme hetken raitiovaunulla #52. Tilasimme automaatilta pitsat omavalintaisilla täytteillä. Ilahduin erityisesti, kun pohjaksi löytyi juusto-valkosipulireunainen vaihtoehto. Täytteeksi otin herkkusientä, paprikaa, sipulia ja kebablihaa M-koossa á 23 €. Seuralainen rakenteli vastaavan lätyn, mutta sienen sijaan hän otti tomaattia ja bonukseksi vielä kanaa. Juomaksi tilasimme kuplavedet. Aterialle tuli hintaa yhteensä 52 € ja jotain pennejä päälle (40 c, jos veden hintaa ei ole kevään jälkeen nostettu). Tilauksen maksaminen automaatilla ei onnistunut jostain syystä, vaikka siihen oli liitetty maksupääte.

Raitiovaunu kyyditsi osan ravintolamatkasta.

Domino's.

Domino's-pitseriassa ei ollut ruuhkaa.

Istuimme pöytään ja seurasimme taululta tilauksemme etenemistä, joka oli ihmeen vauhdikasta. Ruoasta ei haluttu maksua edes silloin, kun noudettiin sitä tiskiltä. Söimme minkä jaksoimme, mutta lopuille oli pakko pyytää laatikko, koska kolmea palaa en olisi raskinut jättää harakoille. Laatikoita hakiessaan seuramies sai vihdoin maksettua ateriamme. Paluumatkasta taitoimme taas osan #52 raitiovaunulla, mutta loput kävellen. Hotellilla otimme suihkut, lepäilimme ja kirjoittelimme päivän kokemuksia muistiin.