Korfu 3 National gallery

15.7.2024

Heräilin noin 7.30 ja lähdin aamu-uinnille 7.45. Yö oli sujunut paremmin kuin ensimmäinen, koska löysin jo tutusti siedettävät asennot tyynyjen kanssa, ja olin ottanut ibuprofeenia. Otin uinnille mukaan puhelinkameran uimapussissa ja sain ihan mukavia aamu-/rantakuvia. Aamupalalle lähdimme 8.45. Yskijöitä oli niin paljon, että oli vaikea löytää sellaista ruokaa, johon joku ei olisi juuri tuoreeltaan räkinyt päälle. Valikoima jäi heikoksi senkin puolesta, että suklaanyytit puuttuivat tiskistä tänään. Mehun sijastaan kokeilin ottaa automaatista limua, joka oli vähän paremmin juotavissa. Kokeilin myös kaakaota toisesta automaatista, mutta se oli niin laihaa ja vetistä, että en pystynyt pakottamaan itseäni juomaan sitä.

Auringon siltaa.

Hotelli mereltä nähtynä.

Aamu-uinnilla.

Aamiaisen jälkeen suoritimme jälleen aurinkorasvauksen ja täytimme pienet vesipullomme isommista pulloista. Lähdimme kävellen reilun kilometrin päässä Kato Korakianan kylässä sijaitsevaan taidemuseoon, National Gallery - Corfu Annex. Koko matka oli pelkkää ylämäkeä, mutta selvisimme siitä kohtalaisesti muutaman lepopysähdyksen taktiikalla. Olimme vähän aiemmin lukeneet uutisia ihmisistä, jotka heittävät noin vain hetkessä henkensä ryhtyessään kiipeilemään mäkiä 35-asteen helteessä, joten olimme melko ylpeitä itsestämme, kun selvisimme hengissä kilometristä.

Picasso-peili.

Yläkylän risteys. Oikealta tultiin ja vasemmalle mentiin.

Museo olisi muuten löytynyt helposti, mutta se oli parin mutkan takana täysin hylätyltä näyttäneen tontin perukoilla. Pihamaalla lojui roskia. Astelimme kuitenkin varovaisen uteliaasti peremmälle ja löysimme lopulta oikean rakennuksen. Museossa ei ollut muita asiakkaita. Lipun hinta oli á 5 €. Museossa oli kolme kerrosta, joissa kaikissa oli vähän erityylisiä tauluja, veistoksia ym. taiteen tapaista. Henkilökunta oli ystävällistä, joskin hiljaista. Alakerrassa päivystänyt setä avasi meille hissin oven ja paino napin puolestamme, kun olimme siirtymässä 2. kerrokseen. Museon ylpeys oli El Grecon maalaus ristiinnaulitsemisesta. Moni museon maalauksista oli lainassa muualla ja seinällä vain tyhjä kohta nimilapun kera.

Museon mainoskyltti.

Pysäköintialue ei vakuuttanut.

Taidemuseon piha oli kodikas.

Kasvi oli valinnut erikoisen paikan asettua asumaan.

National gallery - Corfu annex.

Parhaat teokset olivat 1. kerroksessa.

El Greco - The crucifiction.

Nikolaos Gyzis - Wishbone (~1878).

Runsas maalinkäyttö mielyttää silmääni. Thanassis Tsingos - Flowers (1960).

Modernimpaa taidetta.

Valo loi seesteisen tunnelman portaikkoon.

Museon jälkeen poikkesimme vielä "yläkylässä" Joy's cafe:hen frappelle. Seuramies hörppi myös jääteen. Tarjoilijatar vaikutti ensimmäistä kertaa ohi kulkiessaan tylyltä, mutta osoittautuikin ystävälliseksi tullessaan ottamaan tilaustamme. Ensivaikutelmia pitää oppia antamaan anteeksi. Täälläkin pesi pääskyperhe seinällä. Poikaset olivat jo tosi isoja ja pesä käynyt ahtaaksi niille, mutta mukava niitä oli taas tarkkailla juomia hörppiessä.

Joy's cafe.

Kahvilan hurtta veteli sikeitä lattialla.

Frappet virkistivät kehoa ja mieltä.

Poikkesimme vielä tutustumaan yläkylän marketin valikoimiin, kun kerran olimme vaivautuneet kiipeämään tänne korkealle. Hämmästykseksemme siellä nökötti keskellä lattiaa vitriini, jossa myytiin kannabistuotteita. Myyjä singahti paikalle heti, kun näki meidän nähneen pömpelin, ja kysyi haluaisimmeko ostaa jotain. Olimme tyrmistyneitä. Näytämmekö me nyt vanhan lisäksi myös huumehampuuseilta? Järkyttävää, jos tällainen on nykyään Kreikassa jo laillista. Mikä järki on ihmisten myrkyttää itseään? Tutkimme asiaa myöhemmin netistä ja ilmeisesti marketissa myydään vain lähes "alkoholittomia" versioita tuotteista ihmisille, jotka haluavat uskotella itselleen olevansa letkeitä ja vapaamielisiä.

Market sijaitsi oikealla olevassa rakennuksessa.

Hotellille päästyämme vaihdoimme uima-asuihin ja lähdimme rannalle. Kuljeskelimme ensin hiukan rantaraittia pitkin tutkailemassa onko missään kohtaa vähemmän kiviä, mutta ei ollut. Palasimme omaan rantaan. Poikkesin myös kokeilemaan pääedelläsukellusta altaaseen. Kolme hyppyä oli riittävästi vakuuttamaan minulle itselleni, että uskallan vielä. Tyylistä tai osaamisesta ei sen suhteen voi puhua. Uiskentelimme ja hengailimme ihanassa meressä taas kaikessa rauhassa. Sen jälkeen oli aika ottaa suihkut. Pesin hiuksetkin, kun ne olivat ehtineet hiestä ja uintivesistä tahriintua ikävästi. Lähdimme sen jälkeen kävelylle. Tällä kertaa suuntasimme rannalle ja käännyimme siellä vasemmalle, koska emme olleet siihen suuntaan vielä tutustuneet. Emme löytäneet mitään jännää.

Päädyimme puikkelehtimaan korkeiden ruokojen reunustamaa kävelyväylää pitkin ja huomasimme tulleemme päätien varteen lähelle Red Pengun-kippolaa. Siellä ei ollut muita asiakkaita, mutta tarjoilija viittoili rohkaisevasti meille. Poikkesimme sinne juomaan mojitot sekä syömään kinkkutoastit lounaaksi. Tarjoilija oli mukava. Juomat maksoivat á 8 € ja toastit á 3,5 €. Mojitot olivat erityisen onnistuneet. Tippien kera loppusummaksi jäi 25 €. Ennen hotellille paluuta poikkesimme vielä CAIR:ia myyvään markettiin ostamaan vettä.

Red Penguinin pingu oli symppiksen näköinen.

Mojito.

Sopivasti niittyyntynyt piha näytti ihanan villiltä.

Menimme uimaan uudemman kerran. Ranta ja vesi ovat täällä aivan taivaalliset ja vedessä voisi viipyillä tuntikausia, jos ei pelottaisi, että ennen pitkää polttaa itsensä. Hotellin vierestä lähti pitkin päivää nousuvarjoilijoita (parasailing) veneen vetämänä. Kyseinen harjoitus olisi hiukan saattanut minua/meitä kiinnostaa, mutta tarkistimme netistä hinnan (kun sitä ei jostain syystä haluttu mainoskylteissä mainita) ja se osoittautui törkykalliiksi - 80 €. Jonkun 30 € olisin voinut sellaisesta vielä maksaa.

Uinnin jälkeen piti tietysti taas ottaa suihkut. Niiden jälkeen siirryimme parvekkeelle nauttimaan edellispäivänä ostettua CAIR:ia Lay's-etikkamaustettujen sipsien kanssa. Opas soitti seuralaiseni numeroon ensimmäisen lasillisen jälkeen ja tivasi miksi emme olleet tulleet häntä tapaamaan. Emme tienneet, että oppaiden hotellitapaamiset olisivat nykyään pakollisia tai että pitäisi erikseen ilmoittaa, että meillä ei ole hänelle asiaa. He juttelivat hetken sekalaisia matka- ja retkiteemaisia asioita.

CAIR:ia sitä olla pitää!

Puhelu ei ollut erityisen hedelmällinen, kun retket oli kuitenkin ostettava netistä tai puhelinsovelluksen kautta. Opas ei myöskään tiennyt miten Dassiasta matkustetaan bussilla Corfu Towniin saati mitä se maksaisi. Hän ilmeisesti vähän leppyi puhelun aikana, koska lupasi lähettää tekstiviestillä ohjeet miten löytää kaupungista paras jäätelökioski. Mitään viestiä emme koskaan saaneet, joten ehkä hän ei sittenkään leppynyt? Todella kummallisessa valossa näyttäytyy Apollon opastoiminta. Vika ei varmaankaan ole nuoressa oppaassa, mutta meille jäi tunne, että Apollo ei juuri vaivaudu henkilökuntaansa kouluttamaan.

Puhelun jälkeen jatkoimme skumpan nauttimista ja jatkoimme retkitilanteen ihmettelyä. Emme saaneet varattua torstaille haluamaamme Paxos-Antipaxos-retkeä. Ilmeisesti se oli loppuunmyyty, vaikka retkisovellus ei kyennytkään antamaan siitä asianmukaista ilmoitusta. Päätimme sitten vähän yllättäen ottaa Parga-Paxos-retken, jonka varaaminen onnistui. Retken hinta oli 108 € kahdelta hengeltä. Pargassa olimme jo muutama vuosi sitten viettäneet viikon, mutta meille oli jäänyt paikasta mukavat muistot, joten menimme sinne mielellään uudestaan. Lisäksi saimme kuitenkin käytyä edes toisen Paxos-saarista, joten pääsisimme kokemaan myös jotain uutta.

Illalliselle olisimme halunneet mennä läheisen leirintäalueen Karda-ravintolaan, mutta kun lopulta pitkän kiertelyn jälkeen löysimme sen, se oli ihan tyhjä. Henkilökuntakin oli tylyä ja nihkeää. Väittivät myös, että heiltä löytyisi kleftikoa, joka olisi porsaasta, mikä on tietenkin täyttä huijausta, jos näin on. Perään hän mutisi vielä hiljaa jotain lampaasta, mutta luottamus oli jo menetetty. Meillä oli varasuunnitelmana mennä Ambrosia-nimiseen ravintolaan, joten suuntasimme sinne.

Ravintolassa hengaillut koira haukkui reippaasti, kun lähestyimme paikkaa. Se kuitenkin ohjattiin toisaalle häiritsemästä maksavia asiakkaita. Koira olisi ollut ihan mukava tuttavuus, kunhan olisi hetken aikaa saanut rauhoittua ja tottua meihin, mutta sille ei annettu sellaista tilaisuutta. Tarjoilija oli mukava nuorehko mies, joka kyseli mistä kaukaa vieraat ovat. Kerroimme olevamme suomalaisia ja hän kertoi meidän olevan hänen ensimmäiset suomalaisensa. Yleensä turistit olivat täällä saksalaisia (ja havaintomme mukaan myös satunnaisesti englantilaisia). Olimme toivoneet pääsevämme syömään pastitsadaa, mutta se oli loppu, joten tyydyimme chicken- (minä) ja pork souvlakeihin. Annokset olivat perushyvät. Juomaksi seuralaiselle olut ja kuplavettä (minä & me).

Ravintola Ambrosia.

Ravintolassa oli rauhallista.

Kana-souvlaki.

Talo tarjosi vielä pienet Mastika-ryypyt digestiiviksi, joita kehuimme kovasti tarjoilijalle. Kyllä se ihan siedettävän makuinen juoma olikin, ei liian väkevä. Hiukan mietin hiljaa itsekseni, että alkoholi olin täällä aika normi. Sitä kaadettiin lasiin nenäni eteen ihan noin vain, vaikka ruokajuomanani oli ollut vain vettä. Siinä on puolensa ja puolensa. Toisaalta olisin ollut myös loukkaantunut, jos minulle tarjoamisesta olisi tullut erikoisempi numero epäröinteineen ja kyselyineen. Olkoot hyvä näin. Hintaa aterialle kertyi 28,50 € ja jätimme 4,5 €:n tipin. Täältä saimme jopa kuitin maksustamme. Opa!