Itävalta 7 Wien 4 Schönbrunn & aarrekammio

18.4.2025

Heräilin vasta seitsemän jälkeen. Edellisenä iltana meni valvomiseksi, ehkä jopa 00.20 saakka. Lisäksi nukahtamisessa kesti, kun oli liian kuuma. Lopulta kävin laittamassa ilmastoinnin päälle. Heti kun seuramieskin suostui havahtumaan hereille, teimme check-inin lennolle. Saimme paikat 22 B ja C.

Kahdeksan jälkeen painelimme tutusti aamiaiselle. Jouduimme jälleen istumaan suomiparin liepeille. Mies jatkoi edelleen ärhäkkää yskintäänsä, onneksi kuitenkin ikkunaa eikä ihmisiä päin. Tarjoilut olivat edelleen hyvät. Tällä kertaa otimme kumpikin cappuccinot.

Aamiaisen jälkeen ajelimme kahdella metrolla Schönbrunnin linnaan, missä keisarinna 'Sissi' aikanaan on pyöriskellyt. Vaihdoimme siis metroa matkalla emmekä ajaneet keskenämme eri junissa. Metrolta oli jonkinmoinen kävelymatka linnalle. Satoi sen verran reippaasti, että saimme käyttöä sateenvarjoillemme.

Linnan sisäpihan portti oli jylhä.

Sissi-hypetys oli Wienissä ankaraa. Itseltäni on mennyt vähän maku siihen, kun naikkosesta on myöhemmin paljastunut melko kyseenalaisiakin asioita. Varmasti ikäviin asioihin löytyy lieventäviä asianhaaroja, mutta silti on jäänyt vähän sellainen tunne, että hyvää Sississä oli vain ulkonäkö. Yle Areenan Sissi-dokumenttia ei pääse enää katsomaan, mutta jokseenkin vastaavia asioita käsitellään myös youtubesta löytyvällä videolla. Sissi-elokuvat katselin matkan jälkeen läpi romanttisena viihteenä, mutta ~tosiasiat (?) takaraivossa myllertäen.

Linnassa oli tarjolla vaikka miten monenlaisia lippuyhdistelmiä, joissa useimmissa oli tiedossa monen tunnin odotus, kun meillä ei ollut ennakkoon ostettuna lippua. Otimme halvimman kierroksen, State rooms á 25 € / hlö, koska sen kanssa selvisimme puolen tunnin odottelulla.

Neljän tunnin jonotus ei houkutellut.

Lipunmyyntisalista siirryttiin linnan sisäpihalle, jonka laitaa kuljimme varsinaisen kierroksen sisäänkäynnille. Meidät pakotettiin ottamaan audioguidet, vaikka yritimme sanoa, ettemme halua sellaisia. Ilman guidea ei vartija päästänyt sisään, vaikka kuinka esittelimme lippuja. Laite oli vielä sellainen vanhanaikainen kuulokemallinen, joka vaikuttaa erityisen epähygieeniseltä, ja sitten se pitäisi muka pukea päähänsä.

Schönbrunnin linna oli sinappisen sävyinen.

Linnan sisäpihalla oli koju poikineen ja tyttöineen.

Alkumatkasta kierrosta oli näytillä videoinstallaatioita, joita emme oikein jaksaneet katsoa, vaikka ne olivatkin selvästi taidokkaasti ja huolella tehty. State rooms-kierros sisälsi ne tärkeimmät ja hienoimmat huoneet tai salit, mm. [Versaillesin] peilisalin tapaisen tilan. Näissä oli meille ihan riittävästi nähtävää. Kierros päättyi museokauppaan, joka oli niin suuri, että se vaikutti olevan kierroksen päänähtävyys. Lähes jokaiseen tavaraan oli painettu Sissin kuva. Löysin kuitenkin mm. taivaallisen tuoksuista saippuaa tuliaisostoksiksi.

Video elävöitti seinän.

Leidi leijuvan timantin vankina.

Kappeliin ei päässyt kuljeskelemaan ovensuuta pidemmälle.

'Mies, joka antaa kissalle pillerin' on kansainvälisesti suosittu taiteen aihe.

Ensimmäinen pieni [Joseph] Rosa-huone.

Great Galleryssa oli jotain peilisalihenkistä, vaikka
tässä linnassa ihan toinen huone oli nimetty siten.

Voi olla vähän ikävä homma pyyhkiä pölyjä tästä kaunottaresta.

Pyöreän kiinalaisen kabinetin lattia oli hienoimmasta päästä.

Katto oli krumeluureja pullollaan.

Seremoniasaliin päättyi meidän linnakierroksemme.

Yritä tässä nyt sitten ihailla taidetta.

Linnan puistoon eivät lippumme oikeuttaneet, joten menimme seuraavaksi kahville linnan viereiseen kahvila-ravintola Gerstneriin. Ravintolassa oli pöytiinohjaus, ja parin seurueen veran jonoa. Meidät yritti kiilata eräs perhe, mutta jostain syystä tarjoilija silti sivuutti heidät täysin, ja vinkkasi meidät jonosta pöytään. Tilasimme Barbara- ja Anton-kahvit. Barbarssa oli lisukkeena Mozart-suklaalikööri ja Antonissa viski. Kumpikin oli koristeltu lisäksi kermavaahdolla. Söin vertailun vuoksi jälleen Sacher torten. Seuramies otti mieluummin suolaista ja tilasi toastin.

Munat toivottivat kahvittelijat tervetulleeksi.

Gerstnerissä oli menneen maailman viehätysvoimaa.

Tämän paikan kakkupala oli jopa parempi kuin alkuperäinen Sacherin. Tässä oli välissä selvä raita aprikoosihilloa, joten maku oli raikkaampi ja pirteämpi. Annoin maistiaislohkareen seuralaisellenikin, etten turhaan uhmaisi allergiaa liikaa. Hän taisi pitää Sacherin omasta versiosta enemmän. Kakkupala maksoi á 6,90 €, toast á 7,90 € sekä juomat kumpainenkin á 9,90 €. Maksoimme yhteensä 40 €, koska tällainen tasasumma helpotti rahan käsittelyä, ja tarjoilija todellakin ansaitsi tippinsä dissaamalla ohittelijat.

Kakkukahvit nautittiin Gerstnerissä.

Se maukkaampi Sacher-pala.

Matkustimme seuraavaksi metrolla Karlsplatzille, missä vaihdoimme raitiovaunuun ja ajelimme kotisaksi tulleelle Volkstheaterin pysäkille. Sieltä kävelimme loppumatkan aarrekammioon eli Vienna Treasuryyn katsomaan kruununjalokiviä. Tämä ei ollut meille pakollinen nähtävyys, mutta kun aikaa kerran oli, niin potentiaalinen paikka kumminkin. City-kortillamme sai taas varsin maltillisen á 1 €:n alennuksen sisäänpääsylippuihin. Tilat olivat hämäriä, jopa pimeitä. Kuumuutta ja kosteutta oli kuin keilahallissa. Ensimmäisissä huoneissa oli väkeä kuin pipoa, mutta väki hajaantui vähitellen, kun matka eteni loppua kohden. Paljon erilaisia kaapuja ja viittoja oli aseteltu näytteille, mutta myös niitä varsinaisia regaaleja: valtikkoja, valtakunnanomenia, kruunuja, miekkoja ja muita valtavan koristeltuja esineitä.

Aarrekammio oli bonus-nähtävyys.

Onko jokin näistä avain sydämeeni?

Valtikka oli komein kivin koristeltu.

Kruunussa riitti yksityiskohtia tutkailtavaksi.

Pöyheä sulka veikeytti hatun.

En välttämättä lähtisi kynän kanssa huitomaan tätä vastaan.

Kirjailut oli tehty viimeisen päälle tarkasti.

Harmi, että tämäkin akvamariini (~1800) oli näyttelyn puolella eikä museokaupassa.

Soisin eläintä nostettavan rintakehän kohdalta ja pyllerin alta tukien eikä näin.

Muutama huone oli varattu uskonnollisen esineistön esittelyyn. Mielenkiintoisia olivat mm. viimeisellä ehtoollisella käytetyn pöytäliinan pala, Jeesuksen lannevaatteen pala ja Johannes Kastajan hammas. Seuramiehellä oli pää hajota kuumuudesta ja ruuhkasta. Hän joutui asettumaan vaihtopenkille ja istuskeli puolet ajasta sivussa tapahtumien ytimestä. Kierrettyäni itse koko näyttelyn, näytin lopuksi hänelle omat suosikkini, jotta käynti ei menisi häneltä täysin hukkaan. Museokaupasta ei tullut tehtyä ostoksia, vaikka pieni noin sormustimen kokoinen kruunu olisi kiinnostanut. 35 € tuntui kuitenkin hieman kalliilta hinnalta sellaisesta tilpehööristä, jonka tietämätön kyläilijä uskoisi tulleen suklaamunan sisältä.

Neitsyt Marian pylvään jäljennös (~1675-1678) taitaa kyllä olla alkuperäistä upeampi.

Paavi Leo I (Suuri) ja Attila eivät meinanneet pysyä kehyksissään.

Pala viimeisen ehtoollisen pöytäliinaa.

Jeesuksen lannevaatteen kappale.

Olikohan Johannes Kastaja käynyt irvailemassa Stephansdomin
Kristus-veistokselle, kun hammas oli jäänyt tänne..?

Hotellille palasimme jälleen metrolla. Haimme matkalla kaupasta vesiä ja matkakumppanilleni myös sipsejä. Veimme tavarat pikaisesti huoneeseen, ja menimme testaamaan hotellin baarin. Valitsin listalta itselleni Lillet white peach-nimisen juoman á 9 €. Seuralainen otti tutun ja turvallisen Aperol Spritzin. Olutta hän olisi oikeasti hinkunut, mutta valikoimassa oli vain pieniä pulloja. Juomat maistuivat mitä parhaimmin.

Viidennen kerroksen baari toimi myös aamiaissalina.

Lillet white peach-juomassa oli Lillet Roséta, omenamehua, sitruunaa, persikkalimunaatia ja 'soodaa'.

Aulabaari oli mukavan valoisa sadepäivänäkin.

Oli myös mukavaa istuskella hetki rauhassa vaihtamassa tuntemuksia päivän elämyksistä. Kävimme myös kiertämässä kattoterassin ympäri ja aistimassa tunnelmaa. Täällä kyllä kelpaisi viettää myös vähän lämpimämpää (ja sateetonta) kesäpäivää. Lopuksi pyysimme vielä lisää tissue-papereita, kun ne olivat päässeet huoneesta loppumaan, eikä siivooja ollut laittanut uutta laatikkoa tyhjän tilalle. Varmistimme myös samalla, että voisimme jättää matkalaukut hotellille talteen vielä check-outin jälkeen seuraavana päivänä.

Piha-alueessa oli jotain BB-mäistä.

Seuralaiseni kaipasi päivän urakoinnin jälkeen torkkuja. Jätin hänet uinumaan ja lähdin piipahtamaan läheisessä Jack Wolfskin-kaupassa. Se käynti oli valitettavasti vähän pettymys. Myyjiä pyöri kaupassa vaikka kuinka monta, mutta asiakkaita ei. En tuntenut voivani katsella mitään rauhassa, kun myyjät ahdistelivat kukin vuorollaan. Hiukan olin kiinnostunut yksistä lenkkitossuista á 109 €, mutta ei niille kuitenkaan olisi tarpeeksi käyttöä, ja ostamattomuuspäätöksen ratkaisi lopulta se, ettei sopivaa kokoa osunut helposti silmiin. Myyjiä en mielellään hyödynnä, jos en melko varmasti ole lähtenyt liikenteeseen ostohousuissa. Tuntuu ikävältä kiusata heitä turhaan.

Paluumatkalla huoneeseen yritin hakea teetä kolmannesta kerroksesta, mutta juuri musta tee oli loppu, ja muu valikoima sekalaisia feikkiaromein maustettuja kummajaisia. Olin valtavan pettynyt, kun tee olisi tehnyt juuri nyt gutaa. Vähän viiden jälkeen seuramiehen puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Finnair ilmoitti meille, että paluulentomme operoikin jokin mystinen latvialaisfirma. Heti tuli mieleen, että varmaankin kuolemme sillä lennolla, kun ei voi olla varma ollaanko muissa maissa ja yhtiöissä lainkaan tarkkana, että kapteenit ovat selvinpäin ja levänneenä ohjaimissa. Varmaan se on matkaehdoissa sanottu, että tällaisia muutoksia voidaan tehdä, mutta kyllä harmittaa yrittää lentää kotimaisella yhtiöllä, kun matto (ei lentävä) vedetään sitten näin jalkojen alta. Loppuilta ja -matka ovatkin täten pilalla Finnairin juonikkaan toiminnan takia, kun en osaa olla panikoimatta epämiellyttävien yllätysten äärellä.

Olimme hiukan etsiskelleet illallispaikkaa internetistä etukäteen. Sopivalta vaikuttavan paikan piti löytyä Domino'sin rinnakkaiskadulta. Matkustimme alkumatkan raitiovaunulla #5. Sitten jatkoimme loppumatkan kävellen. Löysimme ravintolan, mutta osoittautui, että se on täynnä. Meidän peesissä harhaili sisään toinenkin pariskunta, jotka säästyivät kysymisen vaivalta, kun kuulivat meidän saaman kielteisen vastauksen. Poistuimme kaikki 4 samalla ovenavauksella. Tutkimme kadulla internettiä hiukan lisää. Riittävän läheltä löytyi Pultsari.. ei kun.. Plutzer bräu-niminen kippola. Sinne meidät kelpuutettiin sisään, kun tarjoilija ehti hetken arvioida varaustilannettaan.

Hotellin edessä oli näppärästi raitiovaunupysäkki.

Terassi ei kelvannut kenellekään tänä iltana.

Paikassa oli melko kansanomainen, ehkä jopa pubimainen, tunnelma. Ehkäpä bräu-sana on samaa sukua englannin breweryn (panimo) kanssa, jolloin pubimaisuus on ihan passelia. Pöydät ja tuolit oli aseteltu niin ahtaasti, että niiden välistä mahtui hädin tuskin ahtautumaan vastakkaisen puolen penkeille. Viereen saapuvien ihmisten takapuolet lähes viistivät juomalasimme lattialle, kun he asettuivat aloilleen. Seuramies tilasi jälleen original wiener schnitzelin, luonnollisesti vasikasta. Minä päädyin paahdettuun naudan ulkofileeseen sipulikastikkeella ja paistetuilla perunoilla. Siitä tuli heti sukkana viikon paras ruoka! Perinteisehkö sipulipihviannos oli viimeistelty rapeilla paahdetuilla sipulirenkailla, jotka olivat aivan jumalainen keksintö. Täytyy kokeilla sitä joskus kotona. Pihvi oli riittävän murea ja/tai nuijittu, ettei pöytämme keikkuminen haitannut liikaa. Schnitzelkin sai hyväksyvän arvion. Juomiksi seuralaiselle tuli olut ja minulle Bulmers-siideri. Maksoimme ateriasta 70 € sisältäen tipin. Tarkat hinnat unohdin nälissäni painaa mieleen.

Plutzerin sisätiloja.

Ravintolassa oli rento tunnelma.

Siideri sai vekkulin lasin.

Herkullinen sipulipihviannos.

Vasikka-schnitzeliä.

Ajelimme paluumatkan alkuosan jälleen raitiovaunulla. Loppumatkan taitoimme jalkaisin. Hotellilla iltapuhteina tuli otettua suihkut ja harjoiteltua hieman matkatavaroiden pakkaamista. Tästäkin päivästä riitti kiitettävästi kirjoitettavaa matkapäiväkirjaan.