Köpis #4 Aikamatkaajan hauta

3.5.2026

Heräilin samoihin aikoihin kuin kaikkina muinakin päivinä. Tympäännyttyäni makoiluun nousin hoitamaan aamutoimet. Aamiaiselle jalkauduimme noin klo 8.30. Otimme odotusshotit mukaamme pöytään, koska jonottamaan emme joutuneet. Tällä kertaa parhaat pöydät olivat jo varattuja, joten saimme huonomman pöydän, mutta sentään ikkunan ääreltä. Kokosimme tavanomaiset murkinat syötäväksi. Kaikki oli edelleen hyvää.

Palasimme huoneeseen pakkaamaan tavaramme kotimatkaa varten. Klo 10.30 maissa siirryimme aulaan tekemään check-outin, vaikka sen olisi täällä voinut kerrankin tehdä vasta klo 12. Halusimme kuitenkin ehtiä kaikessa rauhassa katsomaan vielä yhtä nähtävyyttä sekä syömään ennen kotimatkan alkamista. Vastaanoton virkailija kysyi oma-aloitteisesti haluammeko jättää matkatavarat vielä säilöön. Näin teimme ja saimme laukkuihin kiinnitettävän kortin kantaosan kuitiksi.

Pyöreät hahmot pyöreän muodon kimpussa (Keld Moseholm Jørgensen, 1997).

Vastarannalla Frederiksbergin kunta (Kööpenhaminan Kauniainen?).

Kreivitär Dannerin hauva lepäili patsaan helmoissa (Kirsten Justesen, 2024).

Hieman slummiutuneen näköinen talo oli paikallinen kulttuurikeskus.

Lähdimme jalkaisin talsimaan Assistens Kirkegårdia kohti. Sen laitamille oli noin 2 kilometrin matka hotellilta. Reitti oli helppo, mutta pääsimme silti näkemään vähän uusia maisemia. Tällä "sivutoimi"hautausmaalla pääkohteemme oli aikamatkaajan hauta, mutta kävimme silti katsomassa ensin vastaan tulleen H.C. Andersenin haudan.

Hautausmaan sivuportilta oli lyhyt matka Andersenin haudalle.

Tässä lepää H. C. Andersen.

Andersenin haudalle oli jätetty paljon muistoesineitä.

Useimmat haudat oli ympäröity aidoilla - niin oli Anderseninkin.

Aikamatkaajan haudalle ei ollut mitään opasteita, mutta ineternetin kuvien perusteella löysimme ja tunnistimme sen lopulta. Se ei onneksi ollut liian kaukana hautuumaata halkovalta pääväylältä vaan hetimmiten kappelin vieressä. Atlas Obscuran sivuilla olevat koordinaatit (55°41'24.5"N, 12°33'07.6"E) vaikuttaisivat osoittavan luotettavasti oikean paikan. Oli mukavaa, että tällainen luvatta pystytetty teos oli saanut jäädä ihmisten iloksi. Teoksessa toteutui niin monta kekseliästä ideaa alkaen siitä, miten kivaksi nimeksi taiteilija oli oman oikean nimensä kirjaimet saanut taivutettua.

Kisse tuli pikaisesti silitettäväksemme.

Aikamatkaajan hauta (Morten Søndergaard, 2015).

Andreas Morgenrødt
Tidsrejsende
1996–2064

Rukoileva neito oli asettunut vastapäisen haudan suojelijaksi.

Aikamatkaajan hauta ympäristöineen.

Søren Kirkegaardin hautaa etsimme kauemmin, koska seuramies sekoili karttatulkintojensa kanssa, mutta opasteita seuraamalla sekin löytyi lopulta. Hautakivet olivat restauroitavana, vain vaimon hautakivi oli jo valmistunut ja paikallaan. Istuimme hetken haudan vieressä venyttelemässä väsyneitä selkiämme. Muitakin kuuluisuuksia tänne oli haudattu, mutta ne eivät kiinnostaneet meitä tarpeeksi, että olisimme poikenneet niitä katsomaan.

Søren Kirkegaardin hautaa koristi tiedote.

Søren Kirkegaardin ja läheistensä hauta.

Kirkegaardin leposijaa saattoi jäädä ihmettelemään vastapäiselle penkille.

Seuraavaksi otimme suunnan kohti Strøgetiä ja Frankies-pitsaravintolaa. Hautausmaalta meinasi olla vaikea päästä pois, koska kartalle merkitty lähin portti olikin suljettuna. Matka piteni melkoisesti, kun etsimme seuraavaa porttia umpimähkäisesti.

Muuten vain erityisen kaunis hauta.

Istuvia nuoria (Johannes Hansen, 1942) oli sympaattinen teos.

Reittimme kohti Frankiesia vei sattumalta Torvehallerne-kauppahallien ohi. Oli hauskaa huomata tunnistavansa jo paikkoja ihan muuten vaan ja muina naisina. Kauppahallit tuntuivat ensimmäisellä kerralla etsiessä olevan kaukana, mutta nyt puolestaan ihan vieressä. Ravintolalle ehdimme noin klo 12.30, joten aikataulu oli yhä hanskassa. Väkeä oli vähän vähemmän, mutta ihmisiä alkoi kertyä meidän jälkeen lisää.

Frankiesin julkisivu.

Frankiesissä oli veikeä sisustus.

Tilasimme samat pitsat kuin viimeksikin, minä pizza biancon á 115 DKK ja seuramies mighty meatballin á 135 DKK, koska ne olivat niin hyviä. Juomaksi tuli jälleen San Pellegrino Limonata á 35 DKK. Myös seuramies otti tämän juoman nyt kokeiluun. Kaikki oli yhtä hyvää kuin aiemminkin. Söimme sisällä, koska emme halunneet vahingossakaan ryhtyä ruokkimaan lokkeja tai muita tipuja. Sää olisi sallinut juuri ja juuri ulkona syömisenkin.

Pizza bianco oli jälleen suurta herkkua.

Mighty meatball maistui seuramiehelle.

Sitruunalimu oli myös herkkua.

Palasimme Strøgetiä pitkin hotellia kohti. Piipahdimme Raatihuoneen torin laidalla Nettoon ostamaan 38 % Havartia tuliaisiksi. Seuramies taisi ostaa itselleen myös paketillisen salmiakkia tai muuta myrkkyä samalla.

Fillarineito oli jälleen ulkoilemassa.

Vähän ennen kahta olimme jo palanneet hotellille ja noutaneet laukkumme säilytyksestä. Hotellin vessaan päästäkseen olisi pitänyt käydä pyytämässä avaamista vastaanotosta. Tätä emme jaksaneet tehdä, vaan päätimme selvitä lentokentälle saakka. Puoli kolmen maissa suuntasimme tavaroinemme juna-asemalle. Sieltä lähti 14.44 Karlskronaa kohti menevän junan, joka pysähtyisi myös lentokentällä. Ostimme check-in/check-out-tyyppiset liput puhelinsovelluksesta ja vannotimme itsellemme, että tällä kertaa muistamme tehdä check-outin ajoissa.

Hotellin aulassa oli mukavat odotustilat.

Juna oli melko täynnä, mutta mahduimme vielä istumaan sisaruksilta näyttävien vähän yli keski-ikäisten naisten kanssa samaan loossiin. Matka kesti n. 13 minuuttia. Päädyimme aivan tuntemattoman näköiselle asemalaiturille, missä emme olleet koskaan aiemmin käyneet. Hämmennyksestä huolimatta check-out junalipulle tuli tehtyä. Opasteet johdattivat meidät melko lyhyen kävelyn jälkeen terminaali 3:een, josta olimme lähteneetkin.

Juna vie lentokentälle.

Seuramiehen puhelin väitti, että meidän pitäisi päästä juuri terminaali 3:een, mutta emme sellaista löytäneet varmaan juuri siksi, että olimme jo siellä. Yleensä olemme menneet terminaali 2:een, johon lentoaseman näyttötaulut tälläkin kertaa opastivat. Luotimme niihin enemmän kuin puhelimeen ja löysimme pian tuttuja paikkoja ja check-in-automaatteja. Check-inin olimme tehneet jo aiemmin, mutta halusimme tulostaa paperiset boarding passit.

Turvatarkastus löytyi tuttuun tapaan toisesta kerroksesta. Sen läpi pääsimme helposti ilman mitään lisätutkimuksia. Piipahdimme lentokentälle päästyämme vessaan. Seuramies ei voinut ensimmäisellä yrityksellä käydä, koska tarjolla oli vain koppeja ja paikka oli liian täynnä keuhkotautisia matkailijoita. Onneksi kentällä on useissa paikoissa lisää vessoja. Aikaa meillä oli vielä ihan reilusti.

Piipahdin lyhyesti Lego storeen, mutta siellä oli vähän turhan ahdasta pyöriä lentolaukun kanssa. Ostimme pienestä kioskista vettä, koska päivän kävelyiden myötä oli kertynyt jo kova jano. Kentällä oli myös melko lämmin ja kostea sisäilma. Suuntasimme melko pian etsimään lähtöporttia.

Tux(smokki)-kisse oli saanut oranssin kaverin.

Lego-koira eli sovussa samassa kuvussa kissan kanssa.

Tällä kertaa meille oli määrätty portti A26, joka oli niin kaukaisessa kentän osassa, ettemme olleet niin kaukana koskaan käyneetkään. Kävelyä tuntui olevan kilometritolkulla eivätkä kaikki pikakävelyhihnat olleet edes toiminnassa. Portin luona oli opaste, joka kertoi kauppojen olevan 530 metrin päässä.

Arkkitehti oli päästetty irti lentokentän siipeä suunnitellessa.

A26 oli kaukana kaikesta vilskeestä.

Ainakin tässä osassa kenttää oli rauhallista. Näimme ikkunan läpi, että pihalla odotteli letkassa kiiltäviä mustia autoja ja poliiseja sekä autoilla että moottoripyörillä. Ketä lie arvovierasta olivatkaan odottelemassa - se ei meille koskaan selvinnyt.

Turvasaattue odotteli ulkosalla jotain.

Lentokoneemme saapui lopulta. Siivouksen jälkeen meidät päästettiin kyytiin. Terminaalilta oli pieni kävely koneen luokse. Meillä oli paikat 21 B (minä) ja C. En tiedä miksei aivoni taipunut tätä millään muistamaan, vaan olin koko ajan menossa edelleen riville 17, joka meillä oli ollut tullessa. Kumpikaan meistä ei siis saanut ikkunaa. A-paikalla istui jo valmiiksi joku naisihminen. Maskitin itseni koneen täyttymistä odotellessani. Minulle ei ollut tarjolla verkkotaskua, vaan joku huligaani oli repinyt sen pois, mikä hiukan masensi. Onneksi ei ollut kyse pidemmästä lennosta, joten pystyin satunnaisia hetkiä lainaamaan seuramiehen taskua tavaroiden säilyttämiseen.

Terminaalilta käveltiin lentokoneelle.

Kotimatkalla taas.

Joku vandaali oli ollut reissaamassa.

Matkaan päästiin kutakuinkin aikataulussa. Lento sujui odotetusti. Tarjoilun alettua tilasimme paluuskumpat. Osan kaadoin jälleen seuramiehelle, kun auto odotteli parkkihallissa kuljettajaa. Laskeuduttuamme aloimme spekuloida mille portille mahtaisimme päästä. Ikkunasta vilahti portti 24, joten arvelimme pääsevämme aika hyvälle paikalle. Vierustoverimme A-paikalta vahvisti, että hänen sovelluksensa mukaan saapuisimme portille 25. Oli ystävällistä häneltä kertoa tämä meillekin, vaikka emme olleet muuten toistemme asioihin sekaantuneetkaan.

Paluukippistelyt jouduttiin tekemään ilman maisemia.

Lentokentällä seuramies piipahti vielä Alepaan ostamaan aamiaistarvikkeita. Itse odottelin ulkopuolella matkatavaroiden kanssa. Koska ilta oli vielä nuori, jaksoin lähteä heittämään seuramiestä kotiinsa. Etsimme ja löysimme auton paikaltaan ja kurvasimme tien päälle. Lopulta kotiin päästyäni olin yllättäen niin väsynyt, etten jaksanut tehdä enää mitään koko loppuiltana.

Lentokentän ruokakaupasta sai hätäeväät illaksi.

Oli mukavaa viettää vappua Kööpenhaminassa, vaikka alkuun hirvittikin jälleen lähteä matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Vaikka edellisestä kerrasta ei ollut pitkäkään aika, olin jotenkin unohtanut täydellisesti miten asiat silloin kuuluu pakata, jotta selviää turvatarkastuksesta helpoiten. Yo-lakin kuljettaminenkin vähän huoletti, mutta hyvin pääsi myssy ehjänä ja siistinä takaisin kotiin saakka. Se vähän yllätti, ettei vapunvietto näkynyt perillä oikein mitenkään. Ymmärrän, ettei siellä juhlita hattujen kera, mutta myöskään ilmapalloja tai serpentiiniä tai mitään muutakaan juhlapäivästä vihjaavaa ei ollut.

Kevät oli kohteessa jo pitkällä, ja säät suosivat, joten matka oli kaikin puolin onnistunut. Uinti kruunasi koko homman, mutta kyllä nähtävyydetkin tällä kertaa osuivat nappiin. Vaikka aurinkoa saatiin odotettua enemmän, vältyimme onneksi varsinaiselta palamiselta. Päivien päätteeksi oli vain reippaasti aurinkoa saanut olo.

Se vähän harmittaa, että Tanska on luopunut kirjepostista vuodenvaihteessa. Postikorttien lähettäminen ei siis enää onnistu. Tai ehkä se voisi onnistua DAO:n avulla, mutta menee liian vaikeaksi, kun ei ole julkista postia eikä laatikoita joka nurkalla. Se kyllä masentaa ankarasti, että maailma on tällaiseen suuntaan menossa.

Seuramies onnistui nappaamaan itselleen jonkun flunssan reissusta. Itse onneksi vältin sen. Liekö juuri siinä ollut onnea, että en joutunut käymään lentokentällä siinä miesten vessassa, jossa tuberkuloosipotilaat olivat pitämässä iltapäiväkerhoa (tai missään muussakaan miesten vessassa). Köpis on kiva paikka, joten toivottavasti tulee vielä paljon tilaisuuksia mennä sinne uudelleen.

Köpis #3 Køge

2.5.2026

Elimistö heräili jälleen tuttuun Suomen aikaan, eikä ymmärtänyt, että olimme Tanskassa. Vitkuttelin aikani jälleen nousemisen kanssa. Aamiaiselle menimme vasta noin 8.15 maissa. Nautimme tänään odotusshotit jo kuin vanhat konkarit. Meidät ohjattiin jälleen mukavaan ikkunapöytään. Haimme suosikkiruokamme tottuneesti linjastoilta. Aamiaisen jälkeen tarkastelimme tarkemmin hotellin julkkisvieraiden nimikilpiä. Kovasti tuttuja nimiä oli mukana. Ihmetyttää vaan, mikä saa kuuluisuuden valitsemaan tällaisen ketjuhotellin jonkin hienomman laitoksen sijaan.

Palasimme sitten huoneeseen suunnittelemaan päivän retken aikataulua. Löysimme Køgeen menevän regional-junan, joka lähtisi klo 9.47. Regional näytti olevan reilusti nopeampi kuin vaihtoehtoinen S-juna, ja liputkin olivat edullisemmat. Päätimme mennä sillä. Aikaa pukeutumiseen ja asemalle taivaltamiseen oli reilusti. Junaliput saimme jälleen ostettua puhelinsovelluksella.

Hauskaa, että joku pelaa vielä shakkia laudalla eikä vain eri
puhelinpelejä. (Toisella pojalla oli niin komeat hiukset, että en
raskinut niitä sumentaa..)

Køgen junassa oli rauhallista.

Køge vaikutti olevan valitsemamme junan päätepysäkki. Matka kesti aikataulun mukaan 26 minuuttia ja aikataulussa pysyttiin hyvin. Junassa oli hiljaista ja mukavaa. Astuessamme ulos junasta, ensivaikutelman loi pistävä urean haju. Ajattelimme ensin, että sellainen on asemille tyypillistä, mutta hämmästyttävästi ja valitettavasti haju vallitsi kaikkialla kylässä (vai kaupunkiko se virallisesti on). Muuten Køge olisi ollut viehättävä ja pittoreski vanha kaupunki, mutta haju teki siitä melko sietämättömän. Ainakaan tuossa hajussa ei tekisi mieli mitään kahveja tai ruokaa nauttia, vaikka sitä juuri ja juuri sieti ympäriinsä kävellessä.

Køgen asemalaiturit.

Aseman portaiden yhteyteen oli rakennettu "katsomo".

Asema-aukiota reunustivat nykyaikaiset rakennukset.

Tanskalaiset harrastavat vähän kummallista taidetta:
kissanainen edustaa vapaudenkaipuuta ja hevosmies
maanläheistä itsepäisyyttä (Pontus Kjerrmann, 1933).

Kaikki oli siistiä ja hoidetun näköistä. Vanhat rakennukset olivat tuoreessa maalissa. Katsastimme kirkon ulkopuolelta. Sen sisällä vaikutti olevan jokin tapahtuma menossa. Erään oven edustalla pyöri vaatetukseltaan partiolaisia muistuttavia ihmisiä kunniakujan tyyppisessä muodostelmassa odottamassa jotain tulevaksi ulos. Emme jääneet katsomaan, mitä se olisi ollut.

Seuraavasta korttelista löytyi jo tunnelmallisempia taloja.

Kirkko oli suuri näin pieneen kylään.

Køgen kirkko.

Kirkon toisella puolella oli kadun varteen pysäköity muutamia vanhoja ja jokunen uudempikin loisto-/urheiluauto. Se hieman ihmetytti, mikä niitä tänne houkutteli. Liekö kaikkialla vallinnut haju levinnyt niiden kuljettajien päistä? Piipahdimme myös hautausmaalla, joka oli jälleen erilainen kuin mikään koskaan aiemmin näkemämme, mutta oikein kaunis.

Jaguar e-type oli parkissa kirkon sivulla.

Rollssin nokkakoristeen tunnistaa jo kaukaa.

Morgan 4/4 odotteli samassa rivissä muiden komeiden kaarojen kanssa.

Herttainen pariskunta tepasteli kadulla.

Kirsikat kukkivat täysin rinnoin.

Haudat olivat kuin pieniä pihoja.

Sivukujilla oli melko hiljaista, mutta tori oli yllättävän suuri ja siellä oli kova vilske. Tuli ihan mieleen lapsuuden kesäiset toripäivät Eskilstunassa. Kaikki vaikuttivat olevan paikallisia tai ainakin tanskalaisia. Torilla olisi ollut ihan mukavan näköisiä kahviloita, mutta hajun vuoksi päätimme etsiytyä vielä satamaan, jos merituuli sattuisi tuomaan raikkaampia ilmoja sille seudulle.

Vanhat talot olivat vähän vinksallaan.

Køgen torilla olivat kaikki.

Suihkulähteestä tuli mieleen Rodoksen vastaava.

Kahvilat olivat söpöjä, mutta yleishajun vuoksi kelvottomia.

Merta ei päässyt ihan helposti näkemään, mutta rannan puolella junarataa, satama-altaan laidalla, oli pitkä rivi kahviloita, joista valitsimme mieleisimmäksi erään alkupään paikan nimeltään Skippers Dreng. Istahdimme pöytään. Seuramies kävi sisällä katsomassa pitäisikö tilaus tehdä tiskille, kun kaikki muutkin vaikuttivat vaeltavan sisätiloihin. Hänelle oli kuitenkin annettu sieltä mukaan menut ja opastettu palaamaan pöytään. Tilasimme cappuccinot, kun tarjoilija vähän ajan kuluttua saapui paikalle. Viereisessä pöydässä istui ranskaa puhuva vanhempi pariskunta, joten ihan ainoat turistit emme olleet.

Satama-allas oli vähän karu ympäristö.

Køgen 'photo spot' löytyi satamasta.

Skippers Dreng.

Olimme saaneet niin paljon aurinkoa edellisenä päivänä, että asemoimme itsemme istumaan pöydän samalle puolelle päästäksemme edes hiukan puun varjon suojiin. Cappuccinot tuotiin melko pian ja ne olivat yllättävän suuret, vähintään 1,5-kertaiset tavanomaiseen verrattuna. Hintaa kertyi yhteensä 110 DKK. Makukin oli hyvä.

Cappuccinot olivat isot.

Hörpimme juomia kaikessa rauhassa ja nautimme olostamme. Lähtiessämme innokas tarjoilijamiekkonen yltyi kysymään mistä päin maailmaa olimme sinne eksyneet. Kerrottuamme vastauksen, hän totesi olevansa seuraavana talvena aikeissa lähteä Lappiin katsastamaan kauniita Suomalaisia talvimaisemia. Toivottavasti hän osuu sellaiseen aikaan, että lunta on paljon, eikä mihinkään kurakeliin. Se vähän oudoksutti, kun hän arveli Suomen olevan kaunis vain talvella. Riippuu kai vähän paikasta.

Kahvien jälkeen päätimme palata 12.15 lähtevällä junalla. Asemalaituri oli täynnä junaa odottavia ihmisiä, joten junakin tuli aivan umpitäyteen. Hyvä, kun pääsimme ovien sisäpuolelle "eteiseen" seisoskelemaan. Vähän ajan kuluttua konduktööri tuli noutamaan vierestämme perheen ja ohjasi heidät jonnekin junan uumeniin. Vähän myöhemmin sama mies tuli kysymään meiltä haluaisimmeko istumaan ja opasti meidät tyhjiin penkkeihin viereiseen vaunuun. Olimme aivan äimistyneitä tällaisesta palvelusta. Mahtoiko mies hyppyyttää jo paikallaan istuvia ihmisiäkin ympäriinsä saadakseen penkit täytettyä optimaalisesti. Hyvää työtä kumminkin!

Junaan riitti pyrkijöitä.

Paluumatka kesti saman noin puolituntisen kuin menomatkakin. Piipahdimme jälleen Rema1000-markettiin tekemään juoma- ja herkkuostoksia. Löysimme n. 20 € maksaneen aidon shamppiksen, jonka halusimme testata. Ostimme myös lisää vettä, kun emme tienneet siivoojan käyneen retkemme aikana täyttämässä hotellin pullot. Palasimme hotellille pitämään päiväsiestaa (onkohan muun vuorokaudenajan siestaa edes olemassa?).

Siivooja oli käynyt ja laittanut paikat kuntoon, mutta kylpypyyhkeet oli viety jättämättä uusia tilalle. Päätimme lepohetken jälkeen lähteä tutustumaan Kansallisarkiston Green Roofs-väylään. Pyysimme lähtiessämme vastaanotosta pyyhkeitä. Ne luvattiin toimittaa teeaikaan mennessä huoneeseemme. Seuraavaksi tepastelimme etsimään kattoväylää. Reitti alkoi läheltä edellispäivän uimapaikkaa, joten sinne oli helppo löytää. Nimi ja kohteen kuvaus antoi ymmärtää, että useamman vierekkäisen talon katolle olisi rakennettu kävelyreitti ja viheralueita, mutta totuus oli vähän karumpi.

Suurin osa reitistä kulki talojen välissä eikä suinkaan katolla, ainakaan niin, että sieltä olisi ollut maisemia katseltavaksi kaupungin yli. Talojen välille oli rakennettu siltauksia. Viheralueet olivat vähän karuja. Kukkaistutuksia tai muita viihdepisteitä kuten ulkokuntosalia tai jättishakkilautoja ei ollut. Oli vain nurmikkoa ja penkkejä. Ihmisetkin loistivat poissaolollaan, mikä normaalisti miellyttää minua, mutta täällä se oli epäilyttävää.

Green Roofs-reitin lähtöpiste.

Alkumatkalla ei tullut yhtäkään ihmistä vastaan.

Reitti alkoi SEB:n ja One.com:n rakennusten välistä ja nousi kansallisarkiston "katolle". Seuraavaksi kuljettiin Tivoli hotellin katon kautta Cabinn hotellille. Sen jälkeen oli aika laskeutua maan tasalle ja kulkea linja-autoaseman ohi Dybbølsbron aseman Ikealle. Hotellilta reitin alkuun oli noin kilometrin matka. Itse reitti oli noin kilometri mittainen, mutta kiertelyineen ja kaarteluineen kävelyä kertyi vähintään puolet lisää.

Koivu kukki ja oikoi hiirenkorviaan hörölle.

Tivoli hotelli vähän yritti piristää maisemaa.

Tivoli hotellin "takapihaa".

Erään laitapuolen kulkijan päivätorkut keskeytimme kulkiessamme ohi, mutta tämä tuntui vaipuvan uudestaan transsiin, kun ehdimme kauemmas. Viimeinen siltaus Ikean katolle ei ollut vielä valmis, joten jouduimme jalkautumaan maan tasalle siirtyäksemme Ikean puolelle. Piipahdimme ensin vielä itse myymälään katsomaan olisiko siellä vielä Knorrig-pehmoporsaita myynnissä, mutta ei ollut. Ikean edustalta löytyi kierreportaat sekä hissi, jotka johtivat talon katolle.

Rakennusten välissä risteili siltauksia.

Job 38:11.

Serpentiinitietä piti palata taaksepäin päästäkseen laskeutumaan kadulle.

Kanava vilahti paikoin talojen välistä.

Hotellimme oli helppo tunnistaa horisontista.

Ikean katto oli viehättävimmin viritelty. Ihmisiäkin oli muutamia. Vieressä kohosi pari arkkitehdin unelmataloa - Kaktustårnene. Ulkoilureitti jatku näiden talojen väliin. Koska reitti oli laskusuunnassa, oli lasten iloksi jyrkimpiin kohtiin asennettu liukumäkiä. Jalkapatikkaan tyytyvät ihmiset saivat kävellä joko siksakkitietä tai oikoportaita.

Hissillä tai portaita pitkin pääsi Ikean katolle.

Toinen kerros, kiitos.

Ikean katto.

Kaktustårnene.

Rinnettä pääsi laskeutumaan kävellen, portaita kiipeillen tai liukumäkeä pitkin.

Koska kello alkoi olla jo melko paljon, päätimme suunnata kotiin emmekä tutkia reitin aivan viimeisiä perukoita. Kävelimme lyhintä tietä takaisin hotellille. Matkaa oli noin 1,5 km. Pääsimme perille n. 16.15. Lepäilimme jälleen aikamme, kunnes päätimme ryhdistäytyä ja ehtiä vähän edellispäivää aiemmin puistoskumpalle.

"Weysea" olisi ollut kiva käydä kuuntelemassa, mutta
tällaiset pitäisi aina tietää ensimmäisten joukossa, että
voi edes saada lippuja.

Tepastelimme jälleen, tällä kertaa shamppis repussa, puoli kilometriä puistoon. Saavuimme paikalle noin 17.30. Väkeä oli enemmän kuin edellisenä päivänä, joten omaksi hyväksemme jouduimme kiertämään lammen ympäri ennen kuin löysimme vapaan penkin. Onneksi muut tuntuivat suosivan aurinkopenkkejä ja nurmea, niin varjosta löytyi lopulta yllättävän helposti vapaa penkki kauniilta paikalta lammen toisesta päädystä.

Ørstedsparken oli kaunis ja tunnelmallinen.

Skål.

Joutsenet uiskentelivat ympäriinsä.

Päivän juoma.

Vietimme vähintään yhtä mukavan illan alun kuin edellisenäkin päivänä katsellen lintuja ja ohikulkijoita. Seitsemän maissa olimme kypsiä jatkamaan matkaa. Tarkoituksena oli käydä Hereford Villagessa edes yhdellä kunnollisella pihviaterialla, eikä vain hampurilaisilla, joten emme halunneet jättää sitä liian myöhäiseen iltaan.

Joutsenpari oli upea.

Jokin säikäytti sorsajengin.

Sillalta avautui kaunis näkymä veden ylle.

Poikkesimme käymään hotellilla jättämässä ylimääräiset tavarat pois. Aulassa edessämme hisseille käveli pariskunta, jonka naishenkilöllä oli yllään kimono. Japanin kielen ensimmäisen sertikokeensa joulukuussa suorittanut seuramies kihisi aavistuksen innostuksesta. Päädyimme vähemmän yllättäen samaan hissiin heidän kanssaan, joten pitihän sitä heitä hiukan shokeerata haastelemalla tervehdykset ja muutamat sanat japaniksi. Itse pysyttelin hiljaa nurkassani, kun en kummankaan osapuolen sanomisia ymmärtänyt.

Kahdeksan maissa olimme ravintolalla, jossa oli yllättävän vilkasta tällä kertaa. Saimme kuitenkin heti pöydän. Vieressämme istui melko tanakkaan humalaan ehtinyt mieskaksikko, jotka puhuivat keskenään huutaen. He onneksi poistuivat melko pian, joten saimme ateriointirauhan.

Hereford Village palveli meitä jälleen kerran hyvin.

Tilasimme vakiosettimme: 200 g naudan sisäfileepihvi mediumina, jonka kaveriksi ranskalaiset perunat, pippurikastike ja valkosipulivoi. Juomiksi otimme omenasiideriä ja olutta. Kaikki oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin, ja maistui, vaikka kuohujuoma olikin vienyt pahimman terän varsinaisesta nälästä ainakin minulta. En itse oikein ymmärrä aperitiivin funktiota, koska sellainen tuppaa viemään minulta nälän nopeasti ja yllättävän pitkäksi aikaa - puhumattakaan puolikkaasta pullollisesta "aperitiivia".

Mahtava pihviannos kruunasi päivän.

Kävimme aterian jälkeen vielä ravintolan vessassa, koska seuramies keksi, että voisimme jälleen tehdä iltakävelyn kanavalle katsomaan, josko nyt näkisimme vedenalaiset merenuroot paremmin. Lähdimmekin sitten ravintolalta Strøgetiä pitkin kohti patsaita. Poikkesimme sivukujalle, kun arvelimme olevamme jo melko lähellä paikkaa.

Patsaat oli valaistu paremmin kuin viimeksi ja merenkäynti oli hiljaisempaa, joten ne erottuivat paremmin, mutta eivät edelleenkään hyvin. Luulen, että ne näkisi kaikkein parhaiten, jos olisi aivan tyyni ilma ja joko varhainen nouseva aamuarinko tai matalalta paistava laskeva ilta-aurinko ne valaisisi. Jotenkin tuntuu kuitenkin mukavalta tietää tällaisten patsaiden piilottelevan kanavassa, josta moni menee ohi huomaamatta mitään.

Valot paljastivat vähän kauempaakin, että pinnan alla on jotain erikoista.

Agnete og Havmanden-hahmot erottuivat vedestä hieman paremmin kuin syksyllä.

Kävelimme hotellille edellisen syksyn matkamme hotellin kautta saadaksemme vaihtelua. Perille pääsimme joskus 21.30 maissa. Päivän kävelyt olivat vieneet jaloista mehut, joten suihkut ja lepäily riittivät illan viihteeksi oikein mainiosti.

Puut olivat kukkain hukuttamia.